Kaksi totuutta: Hinayana

Rinpoche toivottaa kaikille tashi delek (tervetuloa), ja toivoo, että pystymme harjoittamaan rakastavan ystävällisyyden ja tyhjyyden ykseyttä aina vain paremmin, ja että sen kautta meistä on suurta hyötyä kaikille tunteville olennoille, joita on rajattomasti. Hän selittää kaksi totuutta siten, kuin ne esitetään neljässä filosofisessa oppisuunnassa. [Kaksi totuutta ovat suhteellinen eli sovinnainen totuus ja absoluuttinen eli lopullinen totuus. Suhteellinen totuus on se, mikä on ilmeisen todellista ja olemassa olevaa, vaikka se ei ole todella olemassa. Absoluuttista on se, mikä on todella olemassa. – toim. huom.] Heille, jotka tahtovat harjoittaa dharmaa, on tärkeää tuntea nämä näkemykset, niin myös heille, jotka vain tahtovat tietää, mitä dharmaopetukset koskevat.

Buddhan opetukset jakaantuvat kolmeen tai neljään filosofiseen oppiin. Selitän ensin kolme kulkuneuvoa (yanaa). Ensimmäinen niistä on sharavakayana, kuulijoiden kulkuneuvo, jossa pääopetus koskee itsettömyyttä, itsen tai yksilön itsen tyhjyyttä. Shravakat määrittelevät sen ja mietiskelevät sitä.

Toinen yana on pratyekabuddhayana, yksinäisten buddhien kulkuneuvo. Näiden opetusten seuraajat mietiskelevät yksilön itsettömyyttä ja he määrittelevät myös havaittujen ilmiöiden tyhjyyden. He ymmärtävät, että kaikki havaintojen kohteet ovat vailla todellista olemassaoloa. Sanotaan, että he ymmärtävät yksilön tyhjyyden ja puolet ilmiöiden tyhjyydestä, sillä he tietävät ulkoisten kohteiden olevan tyhjiä. [Tätä selitetään myöhemmin tarkemmin.]

Kolmas kulkuneuvo on mahayana eli bodhisattvayana. Sen seuraajat määrittelevät sekä yksilön että ilmiöiden tyhjyyden läpikotaisin ‒ he ymmärtävät, että sekä ulkoiset kohteet, jotka havaitaan, että sisäiset havaitsevat subjektit ovat ilman todellista olemassaoloa.

Jako kolmeen kulkuneuvoon löytyy mahayanasta. Se jakaa kulkuneuvot myös kahteen: pienempään ja suurempaan. Silloin shravakayana ja pratyekabuddhayana yhdistyvät pienemmäksi kulkuneuvoksi ja mahayana on suurempi kulkuneuvo (koska he tekivät jaon...).

Opetukset voidaan jakaa kolmeen luokkaan myös siten, että shravakayana ja pratyekabuddhayana muodostavat hinayanan, toinen on mahayana ja kolmas vajrayana. Vajrayana esittää asian näin ja tässä perinteessä syvällisimmät opetukset kuuluvat vajrayanaan (koska he tekivät sen jaon…).

Dzogchen-perinteessä on yhdeksän yanaa ja voidaan sanoa, että todellisuudessa kulkuneuvoja on ääretön määrä. On rajattomasti käsitteitä ja jokaista käsitettä varten on erityisiä menetelmiä sen laannuttamiseksi. Sutrassa nimeltä Matka Lankaan, Lankavatara sutra, Buddha sanoi, että niin kauan kuin mieli toimii, kulkuneuvojen määrällä ei ole rajaa. Se johtuu siitä, että niin kauan kuin mieli ajattelee asioita ja käsitteellistää niitä, on eri yanoja, jotka ovat kuin erityislääkkeitä jokaiseen mielen käsitteelliseen toimintamalliin. Kulkuneuvo tai yana merkitsee siis jotakin, mikä kesyttää käsitteet tietyllä tavalla, se on lääke ajatuksille. [Paitsi tämä käsitys kulkuneuvojen luonteesta] ei ole mitään itsessään olemassa olevaa asiaa nimeltä kulkuneuvo.

Katsokaamme asiaa nyt filosofisten oppisuuntien näkökulmasta. Shravakayanassa on kaksi koulukuntaa: partikularistinen koulukunta eli vaibhasika ja sutra-koulukunta eli sautantrika. Mahayanassa erotetaan vain mieli -koulukunta eli cittamatra ja keskitien koulukunta eli madhyamaka. Heidän, jotka tahtovat oppia buddhalaista filosofiaa, on tärkeintä oppia erottamaan näiden neljän filosofisen oppisuunnan näkemyserot. Ja kun ei-buddhalainen kiinnostuu buddhalaisesta filosofiasta, hänenkin on hyödyllistä tutustua niihin.

Jos tyytyy ajattelemaan, että oma ajattelutapa on parhain, eikä vaivaudu tutkimaan alempia näkemyksiä, silloin ei tiedä, miksi oma ajattelutapa on paras, koska ei ole mitään vertailukohtaa. Sen takia on hyvä edetä asteittain. Yhdessäkään koulukunnassa ei ole ketään, joka pitäisi omaa näkemystään muita huonompana, muutenhan hän ei seuraisi tuota koulukuntaa. Sen tähden, kun kuulee eri koulukuntien kuvauksia, täytyy itse päättää, mitä pitää kaikkein syvällisimpänä näkemyksenä. Kun Buddha esitti erilaiset filosofiset näkemykset, hän teki sen siksi, että ihmiset voisivat tutkia eri opetuksia omilla aivoillaan, verrata ja analysoida niitä.

Partikularistinen koulukunta (vaibhasika)

Jamgön Kongtrül Lodrö Thaye kirjoittaa filosofisista näkemyksistä oppikirjassaan Tiedon aarre (Treasury of Knowledge):

Kun jotakin tuhotaan tai analysoidaan,

se, minkä voi heittää pois tai hylätä, on näennäisen todellista

ja se, mitä ei voi hylätä on aitoa.

Karkeat kokonaisuudet ja tajunnan jatkumo

muodostavat näennäisen todellisuuden.

Se, millä ei ole osia, on aitoa.

Näin asian esittää partikularistinen koulukunta.

Näiden säkeiden ääneen lausuminen on hyväksi, sillä silloin ne juurtuvat alitajuntaan [karmisten siementen varastoon].

Ensinnäkin on ymmärrettävä, miten partikularistinen koulukunta ajattelee suhteellisesta totuudesta, siitä, joka vain näyttää todelliselta eikä ole oikeasti olemassa. He aloittavat sanomalla: Kun jotakin pyritään tuhoamaan ja heittämään pois, se, mikä voidaan heittää pois, on näennäisen todellista. Tuhoaminen liittyy tässä aineellisiin esineisiin, kaikkeen, mikä voidaan rikkoa alkutekijöihinsä. Jos esimerkiksi rikkoo lasin vasaralla, se hajoaa osiin. Kaikki, mikä on osista koottu, voidaan tuhota. Jos esineen hajottaa osiin, joista se koostuu, sitä ei enää kutsuta alkuperäisellä nimellä. Esimerkiksi lasi ei enää ole lasi, vaan siitä tulee lasinsirpaleita. Karkeat itsenäiset kokonaisuudet ovat pysymättömiä, nimi vain annetaan pienempien osien kokoelmalle. Sen voi helposti nähdä rikkomalla esineen. Sen osat ovat jäljellä, mutta se, mitä pidit esineenä, on kadonnut. Rakennukset ovat näennäisen todellisia; jos niiden päälle pudottaa pommin ne räjähtävät, eikä niitä voi enää kutsua rakennuksiksi tai taloiksi. Nykyisin keinomme tuhota ovat tulleet valtavan voimakkaiksi.

Näin on aineellisten asioiden kohdalla. Mieli ei ole aineellinen, eikä sitä voi tuhota vasaralla. Sitä voi kuitenkin analysoida. Voisi ajatella, että tajunta on jatkumo, mutta siinä voidaan erottaa erillisiä hetkiä: menneisyys, nykyisyys ja tulevaisuus. Jokaisessa ajatuksessakin on osa, joka on mennyt, osa, joka on läsnä ja osa, joka ei ole vielä tullut. Se jakaantuu kolmeen osaan ja ne jakaantuvat edelleen, ja niin voidaan todistaa, että kokonaisuus [ajatus tai tajunnan jatkumo], jonka luuli olevan olemassa, onkin vain käsitteellinen rakennelma. Analyysiä voidaan käyttää niin aineellisiin esineisiin kuin mieleenkin. Näin partikularistit selittävät suhteellisen totuuden, joka on vain näennäisesti totta; kaikki, minkä voi jakaa osiin joko tuhoamalla tai analysoimalla, on suhteellinen totuus.

Yleensä uskotaan, että mieli on katkeamaton jatkumo, joka on ollut meillä syntymästä asti. Kun sitä etsii, sitä ei kuitenkaan löydy mistään. Tämä jatkumo vaikuttaa olevan olemassa, mutta se ei ole todellinen. Jos esimerkiksi ohikiitäviä vihan hetkiä katsotaan tarkkaavaisella tietoisuudella (prajna), voidaan kysyä: "Mistä viha tuli ja missä se on nyt?" Mitään ei löydy. Mitään ohikiitävää ajallista ajatusilmiötä kuten pelko tai kärsimys ei löydy, kun sitä etsii, eikä se siis ole todella olemassa. Se on vain pelkkä suhteellisen totuuden vaikutelma. Yleisesti ottaen, kun jotakin tutkitaan, ellei sitä voi todella löytää, se on vain näennäinen totuus, pelkkä vaikutelma, eikä aidosti todellinen. Joskus suremme, että vanhenemme ja kärsimys odottaa. Jos tuota kärsimystä etsii, sitä ei ole missään. Se on pelkkä vaikutelma. Jos katsoo kärsimystä koskevaa ajatusta, siinäkään ei löydy mitään todellista. Tutkittaessa näyttää siltä, että jotakin on, mutta ellei mitään löydy, kyseessä on suhteellinen totuus, pelkkä vaikutelma.

Olemme nyt tutkineet sitä, mikä vain vaikuttaa todelliselta. Mitä partikularistisen koulukunnan edustajat sitten pitävät aidosti olemassa olevana ja todellisena? – He sanovat, että asiat, joita ei voi jakaa pienempiin osiin, ovat olemassa. Aineessa sen täytyisi olla jakamaton hiukkanen ja mielen kohdalla jakamaton hetkinen. Tämä koulukunta uskoo sellaisten hiukkasten ja hetkisten todella löytyvän, koska ne ovat kaiken muun rakennusaineita. Ellei olisi pientä aineen hiukkasta, mitään ei voisi olla olemassa, koska ei olisi mitään, mistä rakentaa karkeat kappaleet. Samaten mielen jatkumo ei voisi ilmetä ilman pieniä hetkiä, joista jatkumo koostuu.

Kun kaksi totuutta esitetään tällä tavoin, ne on helppo ymmärtää, ja jotkut tiedemiehetkin saattavat olla tätä mieltä. Aikaisemmin tieteessä uskottiin, että on jakamattomia aineen perushiukkasia, joista kaikki muu on tehty, mutta nyt siitä kiistellään. Voimme tutkia ja saada selville, onko niin vai ei. Rinpoche on sitä mieltä, että partikularistien näkemys on todennäköisesti sama kuin tieteessä aiemmin, ja on tarpeen tutkia, miten asia on nyt.

Eräs tiedemies selitti kerran Rinpochelle, miten atomivoima toimii. Rinpochea kiinnosti kovasti kuulla, miten atomit jaetaan pienenpieniin hiukkasiin. Hänelle kerrottiin, että kun hiukkasten välinen yhteys rikotaan, syntyy valtava voima, atomienergia. Sen voi ymmärtää talonpoikaisjärjelläkin, että kun voimakas yhteys rikotaan, syntyy voimakas vastustus ja siis suuri voima. Yleensä ottaen, jos ajatellaan, että yhteys katkeaa, sen sijaan tulee ristiriita tai vastustus. Jos taas vastustus lakkaa, syntyy yhteys esimerkiksi ihmisten tai maiden välillä.

Lausukaamme uudelleen seuraavat säkeet:

Kun jotakin tuhotaan tai analysoidaan,

se, minkä voi heittää pois tai hylätä, on näennäisen todellista

ja se, mitä ei voi hylätä on aitoa.

Karkeat kokonaisuudet ja tajunnan jatkumo

muodostavat näennäisen todellisuuden.

Se, millä ei ole osia, on aitoa.

Näin asian esittää partikularistinen koulukunta.

Jos vertaa tämän koulukunnan näkemystä tieteelliseen näkemykseen ja löytyy ryhmä tiedemiehiä, jotka uskovat aineen perushiukkaseen, sitten partikularistinen näkemys on heidän näkemyksensä mukainen. He selittävät todellisuuden luonnon yhtä syvällisesti, yhtä tarkkaan. Sen lisäksi partikularistinen koulukunta tutkii mieltä ja selittää, ettei tajunnan jatkumo ole todellinen, mutta tajunnan pienimmät jakamattomat hetkiset ovat todellisia. Siksi se on tieteellistä näkemystä hienojakoisempi. Niiden tiedemiesten näkemys, jotka eivät oleta, että aineen jakamaton perushiukkanen on olemassa, on aineen osalta tarkempi kuin partikularistien, mutta koska partikularistinen koulukunta tutkii myös mieltä, ja tiede ei sitä tee, niin mielen osalta partikularistien näkemys on tarkempi. Tiede ei ole dharman kanssa ristiriidassa vaan sopusoinnussa, ja voi johtaa dharman syvälliseen ymmärtämiseen. Rinpoche uskoo, että tiede vielä eräänä päivänä tutkii myös mieltä, ja että he voisivat hyvin alkaa tutkimuksensa olettamalla, että mieli koostuu jakamattomista hetkisistä, muutenhan mieli on täysin olematon asia. Joten partikularistinen näkemys on hyödyllinen tiedemiesten kanssa keskusteltaessa.

Sutra-koulukunta (sautantrika)

Teoksessa Tiedon aarre (Treasury of Knowledge) sutra-koulukuntaa kuvataan näin:

Onko jollakin todella kyky suorittaa tietty tehtävä vai ei,

onko jollakin erityispiirteitä vai pelkästään yleispiirteet,

näin asian esittää sutra-koulukunta.

Sutra-koulukunta erottaa näennäisen suhteellisen todellisuuden aidosta perimmäisestä todellisuudesta erottamalla pelkän abstraktion, jolla on vain yleispiirteet erityisesti luonnehditusta asiasta, jolla on sen omat erityispiirteet. Erotetaan siis näennäinen, suhteellinen abstraktio yleispiirteineen ja aito, perimmäinen todellisuus erityispiirteineen.

Aidosti todellisessa on sellaisia erityispiirteitä, jotka ovat olemassa riippumatta siitä, mitä asiasta ajattelemme. Sutra-koulukunnan mukaan jos sanotaan, että jokin on aidosti todellinen, se tarkoittaa, että se on todella olemassa, tässä ja nyt.

Esimerkiksi, kun tuli on olemassa, se polttaa, huolimatta siitä, mitä siitä ajattelemme. Pelkkää ajatusta tulesta kutsutaan yleispiirteiseksi ilmiöksi, koska se kattaa kaikki erilaiset olemassa olevat tulet. Koska sen täytyy kuvata niitä kaikkia, sillä ei voi olla erityispiirteitä, se on abstraktio. Sitä ei löydy mistään erillisenä asiana eikä sitä voi havaita aistein. Se ilmenee pelkästään mielessä olevana ajatuksena.

Ajatus "kukka" kattaa kaikki kukat, se on kaiken sen vastakohta, mikä ei ole kukka. Sillä ei ole tiettyä tuoksua tai muita erityispiirteitä. Koska sitä ei löydy mistään, sanotaan että se ei ole todellinen, vaan suhteellisen todellisuuden ilmennys. Heti, jos antaa ajatukselle erityispiirteen, esimerkiksi punainen kukka, muunväriset kukat jäävät ulkopuolelle, eikä käsite enää kuvaa kaikkia kukkia.

Sana "vihollinen" on yleistys, joka kuvaa kaikkia mahdollisia vihollisia. Jos nimeämme yhden henkilön viholliseksemme, määritelmä rajoittuu, mutta se on edelleen abstraktio. Samoin jos ajattelemme "ystävää" se on universaali käsite, ja jättää ulkopuolelleen vain ne asiat, jotka eivät ole ystäviä, eikä käsite ole selkeä. Jos sitten ajattelemme jotakuta läheistämme, kyseessä on tietyn ystävän abstraktio. Se on paljon rajatumpi, ja siksi myös selkeämpi. Sen ulkopuolelle jäävät kaikki muut, mutta käsitteen täytyy edelleen kattaa tämän tietyn ystävän piirteet menneisyydessä, nykyisyydessä ja tulevaisuudessa. Se ei siis ole jotain minkä voimme havaita, vaan käsitteellinen abstraktio.

Voimme analysoida mietiskelyjumaluuksia näin. Kun mietiskelemme jumaluuden yleiskuvaa, se on yleistetty kohde, jonka muodon ja värit kehittelemme mielessämme. Kun totumme visualisaatioon, kuva tulee tutummaksi ja selkeämmäksi. Kerrotaan, että kun eräs siddha opetteli mietiskelemään, hän ei saanut mieleensä minkäänlaista kuvaa jumaluuksista. Opettaja kysyi häneltä: "Mitä mieleesi sitten tulee?" Hän sanoi: "Olen paimentanut buffaloita koko elämäni, ja näen niitä silmissäni koko ajan." Opettaja neuvoi häntä mietiskelemään buffaloa ja muuntamaan sen vähitellen jumaluudeksi. Sitten hän pystyi tekemään harjoituksen.

Jos teidän siis on vaikea mietiskellä jumaluutta, ajatelkaa ensin hyvää ystäväänne, ja kun hänen kuvansa on selkeä ja kirkas, mietiskelkää jumaluutta. Kun ihminen on nukahtamaisillaan, toisinaan silloin mieleen ilmestyy yhtäkkiä selkeä kuva henkilöstä, jota pelkää tai jota kohtaan tuntee intohimoa. Se voi tapahtua muulloinkin, mutta erityisesti silloin, kun on nukahtamaisillaan. Soveltakaa tätä ominaisuutta meditaatioon. Pelon ja halun kohteiden kuvat näkyvät selkeinä mielessä, koska ajattelemme kohteita jatkuvasti. Jumaluutta mietiskeltäessä sen kuva täytyy pitää jatkuvasti mielessä, sitten se selkiytyy. Halun ja pelon tuloksena mieleen ilmestyvät mielikuvat ovat samalla tavoin tyhjiä kuin mielikuva, joka ilmestyy, kun mietiskelee jumaluutta.

Sutra-koulukunta tekee siis eron mielikuvan ja edessämme olevan todellisen esineen välillä. Ajatus tulesta ei polta, mutta oikea tuli polttaa, ajattelemmepa sitä tai emme. Eläimillä ei ole sanaa "tuli", mutta nekin palavat.

Maapallolla ei ole ylä- ja alapuolta, mutta ajattelemme niiden olevan olemassa. Eurooppalaiset ajattelevat olevansa pallon yläpuoliskolla ja niin ajattelevat australialaisetkin. Siitä voidaan kiistellä. Kartan voi tehdä miten päin tahtoo ja ajatella voi kuinka päin vain, on helppo ymmärtää, että kysymys on pelkistä käsitteistä. Planeetta on ylä- ja alapuolen käsitteiden tuolla puolen ja ilmansuunnatkin ovat vain käsitteitä. Käsitteiden pohjana oleva maapallo on kuitenkin todellinen. Ellei se olisi, putoaisimme kaikki läpi avaruuden. Täytyy olla jotain, mikä meitä tukee, niin sutra-koulukunnassa ajatellaan. Käsitteiden ulottumattomissa on jotakin, mikä on olemassa, mutta käsitteet on keksitty, ne eivät ole todella olemassa.

Tästä seuraa se, että suoria kokemuksia ei voi pitää pätevinä siinä mielessä, että olisi absoluuttisen oikein sanoa olevansa ylhäällä tai alhaalla. Vain se, että jokin näyttää olevan suora kokemus, ei tee siitä täsmällistä. Suunnat ja ulottuvuudet ovat pelkkiä käsitteitä.

Se, että voimme olla pallon pinnalla emmekä putoa, on todiste siitä, että avaruudella ei ole keskusta eikä rajoja. Planeettaa ajatellessa on helppo erottaa, mikä on käsite, ja mikä olemassa oleva asia. On helppo nähdä etteivät yleiset ominaisuudet ole olemassa, kun näkee, ettei ole universaalia aikaa tai paikkaa: päivä ja yö eivät ole kaikkialla samaan aikaan, eikä kaukana ja lähellä päde samalla tavalla joka paikassa.

Mikä tahansa erillinen kappale on ainoalaatuinen yksikkö, jolla ei ole mitään piirteitä itsessään, sillä ei ole nimeä ja se on sanoinkuvaamaton. Sutrissa esimerkkinä käytetään makeisen syömisestä johtuvaa kokemusta kielen päällä; sitä ei voi kuvata. Eri ihmiset voivat tietenkin kuvailla sitä tuhansin tavoin, mutta mikään sana ei ilmaise todellista kokemusta.

Sanoinkuvaamattomuus on erityisesti luonnehditun objektin ominaisuus, siksi voimme antaa sille minkä tahansa nimen, eikä se muuta itse asiaa. Siitä on seurannut kielten sekamelska: vaikka ihmiset puhuvat samasta asiasta, he käyttävät erilaisia sanoja ja äänteitä, eivätkä ymmärrä toisiaan. Kaikki sanat kelpaavat kuvaamaan asioita, koska mikään niistä ei todella yhdisty siihen todellisuuteen, mistä on kyse.

Sama pätee mielen sisäiseen maailmaan. Kun on iloinen tai surullinen, voi antaa tunteelle nimen, mutta kun tutkii kokemusta tarkemmin, se on sanoinkuvaamaton. Sitä ei voi nimittää miksikään. Sutra-koulukunnan mukaan se on todiste siitä, että kyseessä on erityisesti luonnehdittu asia, jota ei voi kuvata ja siksi se on todella olemassa.

Tällainen todistelu ei ole kaikkein paras mahdollinen todistelutapa tiedemaailmassa, mutta se sopii, kun puhutaan ihmisten kanssa, jotka ovat kiinnostuneita buddhalaisuudesta. Voidaan esimerkiksi keskustella siitä, miten planeetan ylä- ja alapuoli ovat vain käsitteitä, eivätkä todella olemassa. Jos väitettäisiin suoraan, ettei planeettaa ole, muut ajattelisivat, että sitten ei olisi paikkaa missä elää, eikä se kuulostaisi johdonmukaiselta.

Mietiskely

Kun eri oppisuuntien ajatustapoihin tutustutaan, on hyvä mietiskellä jokaista suuntausta erikseen, ennen kuin siirrytään seuraavaan. Paras tapa olisi mietiskellä kutakin näkökulmaa, kunnes siitä saa selkeän kokemuksen. Säännöllinen mietiskely 15 - 30 minuuttia aamuisin ja iltaisin on suositeltavaa. Aikoja voi sitten pidentää, kun kokemusta karttuu. Mitä opiskeluun ja pohdiskeluun tulee, jonkin verran ponnistusta tarvitaan, mutta opintojen ei pitäisi muuttaa ihmistä kireäksi. Pitäkää opiskelussa sopiva vauhti, kuten muusikko kiristää soittimen kielet juuri sopiviksi, niitä ei vedetä liian kireälle eikä jätetä liian löysiksi. Valitkaa tietty aika aamusta ja illasta mietiskelyä varten, istukaa hyvässä mietiskelyasennossa ja aloittakaa aina turvautumalla ja kehittämällä bodhicitta motivaatio.

Kun harjoitus on uusi, pohdiskelkaa säkeitä ja niiden merkitystä sen mukaan miten ne on selitetty. Kun asia on tullut tutuksi ja ymmärrätte sisällön, älkää tuhlatko aikaa tutkimiseen, vaan siirtykää suoraan tyhjyyden mietiskelemiseen. Pohtiminen sen jälkeen, kun ymmärrys on syntynyt, on kuin sytyttäisi ja sammuttaisi valot ilman mitään tarkoitusta. Kun valot ovat päällä, jättäkää ne päälle. Mietiskelyn vaiheessa ei pitäisi olla enää tarvetta pohdiskella. Tulisi voida levätä meditaatiossa epäröimättä. Istunnon lopuksi omistakaa kaikki ansio kaikkien olentojen valaistumiselle. Istuntojen väliaikoina on hyvä pohdiskella säkeitä ja niiden merkitystä yhä uudelleen.

Kysymys: Mikä on sutra-koulukunnan ja partikularistisen koulukunnan ero?

Rinpoche: Nämä koulukunnat väittelevät keskenään. Partikularistit puhuvat kahdenlaisista yksiköistä, joita ei voi jakaa pienempiin osiin: aineen osasista ja mielen hetkisistä. Sutra-koulukunta puhuu erityisesti luonnehdituista kohteista, joiden perusteella nimeämme asioita, he eivät puhu asioista, joilla ei ole osia.

Kysymys: Miten nämä koulukunnat kuvaisivat sellaisen ilmiön kuin painovoima, joka pitää meidät pallon pinnalla huolimatta siitä missä olemme?

Rinpoche: Näissä oppisuunnissa puhutaan elementeistä, joilla on ominaisuuksia ja voimia. Painovoima olisi ennen vanhaan liitetty ilmaelementtiin eli tuuleen, kuten Tiibetissä sanotaan [nykyisin länsimaissa puhutaan elämänenergiasta, pranasta ja chi-energiasta]. Planeettojen liikkeet liitettiin myös ilmaelementin ominaisuuksiin. Planeettojen synty on nykyisin selitetty eri tavalla kuin näissä opetuksissa. Itse olen sitä mieltä, että koska avaruudella ei ole keskustaa eikä rajoja, sellaista kuin liike ei ole todella olemassa, avaruudessa ei ole kahta eri paikkaa. Sama koskee planeettoja, niillä ei ole todellisuudessa mitään ulottuvuuksia eivätkä ne liiku. Liike on vain näennäistä, liikkeestä puhutaan suhteessa muihin asioihin, voidaan puhua liikkumisesta kohti kuuta tai poispäin auringosta. Avaruuden näkökulmasta ei ole mitään paikkaa. Jos ajattelee yhtä asiaa keskellä avaruutta, miten se voi liikkua, kun sillä ei ole viitekohtaa, mihin nähden se liikkuu? Tämä on madhyamaka eli keskitien koulukunnan opetus.

Suojelija Nagarjuna tutkii teoksensa Keskitien perusviisaus (Fundamental Wisdom of the Middle Way) eräässä luvussa tulemista ja menemistä ja todistaa, ettei liikettä todella ole olemassa. Sutra-koulukunta sanoo myös niin, koska esimerkiksi planeetalla ei ole mitään nimeä siinä mielessä mitä se on. Sillä ei ole ylä- eikä alapuolta, ei suuntia eikä ulottuvuuksia. Kuinka se voisi siis liikkua? Jos planeettoja on paljon, voidaan puhua niiden liikkeestä suhteessa toisiinsa, mutta jos on vain yksi planeetta – mihin se menee?

Kysymys: Sanoitte, että jos jonkin voi rikkoa pienemmiksi osiksi, se ei ole todellinen. Toisaalta, kun vahva yhteys rikotaan, syntyy valtava voima. Onko niin, että tuo yhteys ei ole olemassa?

Rinpoche: Juuri niin, yhteys on näennäinen, se ei ole todella olemassa, koska se voi hajota. Myöskään vastavoima, joka sen korvaa, ei ole todellinen, vaan näennäinen, koska se voi jälleen muuttua yhteydeksi. Näennäiset ilmiöt korvaantuvat toisillaan. Kun ystävien välinen yhteys hajoaa, syntyy vihan vastavoima [tai ainakin lievä ärtymys]. Se peittyy neutraaliin tunteeseen, ja kun viha kahden vihollisen välillä laantuu, ystävyyden yhdistävä voima korvaa sen jälleen.

Kysymys: Minusta näyttää, että kaikki oppisuunnat ovat yhtä mieltä siitä, että tunteilla ei ole erillistä olemassaoloa, että ne ovat tyhjiä ja harhanomaisia, ja että harjoittajan tulisi tarkkailla ajatuksiaan ja tunteitaan. Samalla kun koetamme tehdä niin, tunnistaa ajatuksemme ja tunteemme, tulee kiire, eikä ehdi rentoutua, koska tunteita ja ajatuksia on jatkuvasti. Kuinka suhtautua tarkkaavaisuuden aiheuttamaan stressiin, jottei tarkkaavaisuus vahvistaisi egoa vaan voisi levätä?

Rinpoche: Kysymys liittyy korkeampiin mahamudraopetuksiin. Milarepa lauloi: "Samalla kun kävelen, lepään tai nukun, katson mieltäni, se on hyvä harjoitus ilman istuntoja ja taukoja." Sutra-koulukunnan vastaus kuuluu: "Älä katso nimilappuja, älä välitä nimistä, vaan löydä todellinen kokemus ajatuksesta ja lepää siinä." Partikularistit sanoisivat: "Löydä tajunnan lyhyin jakamaton hetki ja katso sitä." Jopa mahamudra- ja dzogchen-opetukset pitävät mielen lyhyintä hetkistä hyvin syvällisenä. Mahamudrassa sanotaan: "Katso tätä mielen hetkeä nykyisyydessä." Onko siinä mitään eroa verrattuna partikularisteihin? Jos päädymme siihen, että nykyhetki on todella olemassa oleva jakamaton hetkinen, josta partikularistit puhuvat, niin sitten mahamudran näkemys ei eroa partikularistisesta koulukunnasta. Buddhalainen polku vaatii älynystyröitä, joten meidän on tutkittava itse nähdäksemme miten asiat ovat.

Kysymys: Miten silloin voi rentoutua?

Rinpoche: Älä takerru rentoutumiseen äläkä pidä rentoutta minään todellisena. Tutki mieluummin rentoutuneena olemisen ajatusta ja huomaa, että partikularistisen koulukunnan mukaan se on vain hetkien jatkumo, johon liitämme käsitteen rentoutuminen. Se ei ole todella olemassa, koska mennyt on mennyttä, tulevaisuus ei ole vielä tullut, ja kaikki mikä on olemassa, on pikkuruinen jakamaton hetkinen mielessä. Sutra-koulukunnan mukaan taas rentoutuneisuus on pelkkä nimitys, jolla ei ole mitään yhteyttä mielessä tapahtuvaan kokemukseen, jota ei voi kuvata. Näin sitä tutkitaan. Itse asiassa, jos kiintyy liikaa vapauteen ja rentoutumiseen, tulee jännittyneemmäksi ja kireämmäksi.

Monissa maissa puhutaan nykyisin paljon vapaudesta ja avoimuudesta. Perheenisä tahtoo olla vapaa tekemään omia asioitaan, samoin äiti ja lapset. Sitten kaikki ovat eri mieltä, riitelevät ja tunnelma on kireä. Se on vapauden täydellinen vastakohta. Joskus vanhemmat asettavat lapsille tiukat rajat ja lapset protestoivat, että se on vastoin heidän oikeuksiaan ja vapauttaan. Sellainen perhe on epäjärjestyksessä. Kukaan ei ole vapaa, koska vapauteen ollaan liian ihastuneita. Jos siis on liian ihastunut rentoutumiseen, muuttuu jännittyneeksi.

Koska puhumme tässä sutra-koulukunnan ja partikularistisen koulukunnan näkemyksistä, niiden mukaan meidän tulisi vapauttaa itsemme kiintymyksestä siihen, että abstraktit käsityksemme olisivat todellisia. On nähtävä, miten kaikki käsitteet asetetaan kuvaamaan tietyllä tavalla luonnehdittua asiaa tai kokemusta ja miten kiinnytään käsitteellisiin huomioihin siitä, että asia on niin tai näin, kun se itse asiassa on kaikkien ajatustemme tuolla puolen.

Lyhyesti, kun kiintymyksemme rentoutuneena olemiseen häviää, rentoutuneisuus on luonnollinen tilamme. Esimerkiksi, jos mietiskellessä ajattelemme: "Minun täytyy olla hiljaisuudessa, mikään ääni ei saa häiritä minua," kuulemme varmasti lukuisia ääniä. Ellemme välitä äänistä, emme kuule niitä. Joissakin maissa on sääntö, että taloissa on hiljaisuus kello kymmenen jälkeen. Siksi kymmenen jälkeen kaikki äänet alkavat häiritä. Toisissa maissa sellaista sääntöä ei ole, ja vaikka olisi millainen meteli, ihmiset nukahtavat. Niin se on.

Kysymys: Madonna laulaa: "Olen aineellinen tyttö ja elän aineellisessa maailmassa." Kun käytämme termejä näennäisen todellinen ja absoluuttisen todellinen, minusta vaikuttaa, että lisäämme vain käsitteiden kerroksia kokemuksemme päälle. Jos tiedämme, että kaikki elämänkokemuksemme kiitävät ohitsemme ja johtuvat muuttuvista olosuhteista, mihin tarvitaan edes sanaa "todellisuus"? Voi olettaa, että jonkin maailman absoluuttinen todellisuus on olemassa, mutta sitä ei voi kokea, koska jos sellainen maailma olisi, ei kuitenkaan olisi "minää" joka se kokisi. Sitä mikä kokee, ja sitä mitä koetaan, ei voisi erottaa toisistaan. Niin että tarvittaisiin jonkinlainen zen-läimäys, joka saisi meidät lopettamaan aikamme tuhlaamisen.

[Rinpoche osoittaa oppilasta leikkiliskolla, ja puristaa sitä niin että se vinkuu.]

Kysymys: Tuo saattoi olla oikea vastaus.

Rinpoche: Se, mistä puhut, on toinen menetelmä. Puhumme nyt sutra-koulukunnasta ja partikularistisesta koulukunnasta ja meidän täytyy erottaa, mitkä ovat niiden näkemykset näennäisen todellisesta ja aidosti todellisesta, koska meillä on taipumus pitää sitä, mikä on näennäistä, totuutena, ja siinä on sekaannus. On opittava ymmärtämään mikä on näennäinen ilmentymä ja mikä on aito todellisuus. Eri aikoina käytetään myös erilaisia menetelmiä. Marpa hakkasi Milarepaa, mutta jos vanhemmat tänä päivänä lyövät lapsiaan, heidät pannaan vankilaan. Lama ainakin pantaisiin vankilaan! Ennen vanhaan ei oltu niin oppineita. Nykyisin osaamme analysoida asioita, ja se tuo mukanaan uusia ja uusia kysymyksiä ja epäilyjä. Entisaikoina oppilasta neuvottiin sanomalla, että nyt mietiskelet näin ja jos ajattelet noin, se on väärin. He hyväksyivät sen ja tekivät ohjeiden mukaan.

Nykyisin ihmiset tahtovat tietää miksi, koska olemme tottuneet tietämään. Siksi nykyisin on tärkeää tutkia kahden totuuden eroja ja ymmärtää ne. Ennen vanhaan olisi sanottu: ajattele näin. Jos ajattelet noin, se on nihilismiä ja jos ajattelet noin, se on realismia. Älä ajattele niin. Jos nykyisin yrittää opettaa sillä tavalla käskemällä, ihmiset pitävät sitä sokean uskon perinteenä eivätkä halua tietää siitä mitään. Nyt on järkeilyn aika ja lama opettaa asioita, joita oppilaat voivat analysoida ja joista he voivat varmistua itse omin aivoin. Tämä on buddhalainen kahden totuuden ymmärtämisen tie. On toinen tie, jolla ei analysoida vaan vastaanotetaan ohjeet ja mietiskellään niitä. Muutamien vuosien kuluttua oppilas kyllästyy siihen ja siirtyy polulle, jossa käytetään järkeä. Siksi nykyisin on parempi erottaa suhteellinen ja absoluuttinen, näennäinen ja todellinen ja analysoida. Siitä on myös hyötyä, jos keskustelee aiheesta muiden kanssa.

Mitä tulee kysymyksen alkuun, että pinoat käsitteitä toistensa päälle, todellisuudessa ajatukset ja käsitteet käyvät hienovaraisemmiksi. Parempi ymmärrys korvaa karkeammat ja suuripiirteisemmät tiedot.

Esimerkiksi, jos elämässäsi on joku, josta et todellakaan pidä ja jota pidät vihollisenasi, et voi estää ajatusta, mutta voit kuitenkin alkaa mietiskellä rakkautta ja myötätuntoa. Sitten ajatus vihollisesta häviää itsestään. Ja tyhjyyden mietiskely on keino muuttaa ajatukset. Muutamme kaikkea todellisena pitävät ajatukset ajatuksiksi siitä, että kaiken luonto on tyhjyyttä. Sitten tyhjyyden ajatukset muutetaan vapaudeksi kaikista keinotekoisista tekeleistä. Se on asteittainen muutosprosessi ja esitys kahdesta totuudesta on selitys, jota voimme seurata muuttaaksemme ajatuksemme karkeista hienovaraisemmiksi.

Kysymys: Sutra-koulukunnan mukaan eräs ominaisuus, joka tekee asioista todella olemassa olevia, on se, että niitä ei voi kuvata sanoin. Onko muita sellaisia ominaisuuksia?

Rinpoche: Voidaan puhua monista aidosti todellisia asioita kuvaavista ominaisuuksista, sen lisäksi, että ne ovat sanoinkuvaamattomia. Yksi on, että jokin, mikä on todellista, ei ole yhteydessä mihinkään muuhun; yhteydet ovat käsitteitä. Se ei myöskään ole mistään erossa, sillä erossa oleminenkin on käsite. Sille ei voi antaa sitä kuvaavaa nimeä ja se on suora pätevä havainto suorasta ei-käsitteellisestä kokemuksesta. Käytimme esimerkkinä makeutta kielellä, se on kokemus, jolla ei ole nimeä, se ei ole yhteydessä mihinkään muuhun, mutta ei se erillinenkään ole ja niin edelleen. Kun pohtii tätä syvällisesti, päätyy vajrayanan täydellistymisvaiheeseen.

Kysymys: Miksi sutra-koulukunta keskittyisi jumaluuksiin ollenkaan ja toiseksi, onko kukaan saavuttanut valaistumista näissä kahdessa koulukunnassa. Kokevatko he sen mistä teoriassa puhuvat?

Kääntäjä: Rinpoche sanoi, että sutra-koulukunnan ymmärrystä voi käyttää hyväksi, kun mietiskelee jumaluuksia. Kysyn nyt kysymyksistäsi jälkimmäisen.

Rinpoche: Selitykset tulevat pääosin tutkimusten ja analyysin tuloksena. Kun pääsee tasolle, jolla todellisuuden luonto oivalletaan suoraan, selityksiä ei enää tarvita. Ei tarvita enää käsitteellisiä termejä. Mietiskelyn jälkeen saatat kuitenkin haluta selittää kokemustasi, mutta se on tehtävä analyyttisesti, muuten muut eivät tiedä, mistä puhut. Nämä oppisuunnat kehittyivät niin, että äärimmäisen älykkäät ja oppineet henkilöt käyttävät älyään tutkiakseen todellisuuden luonnetta ja siitä syntyi filosofinen oppi. Kun muut seurasivat sitä, syntyi koulukunta. Ellei seuraajia ollut, oppi loppui siihen. Jos joku keksisi uuden teorian nykypäivänä, kävisi samoin. Kreikkalaiset filosofit kirjoittivat monia kirjoja, mutta koulukunnista ei voida puhua, koska ei löydy monia noiden oppien seuraajia. Niiden perimyslinjat ovat hävinneet.

Kysymys: Käytetäänkö buddhalaisien koulukuntien näkemyksiä nykyisin pelkästään mielen tutkimisen työkaluina vai onko olemassa ihmisiä, jotka uskovat niihin?

Rinpoche: Monissa paikoissa kuten Burmassa ja Sri Lankassa, missä buddhalaisuutta harjoitetaan, ihmiset pitävät näkemyksiään oikeina. Intiassa shravakayana jakaantui 18 eri koulukuntaan, joiden näkemykset poikkesivat toisistaan. Ne voidaan kuitenkin luokitella joko sutra-koulukuntaan tai partikularisteihin kuuluviksi.

Tiibetissä opiskeltiin neljän oppisuunnan näkemyksiä ja tiibetiläiset tekevät niin edelleen Intiassa. Kukaan ei kuitenkaan sano kuuluvansa sutra-koulukuntaan tai partikularisteihin. Heille on opetettu, että keskitien oppi eli madhyamaka on korkein näkemys, joten kaikki sanovat edustavansa sitä.

Todellinen sutra-koulukunnan tai partikularistien edustaja ei oleta madhyamakaa olevan olemassakaan, koska pitää omaa näkemystään korkeimpana, eikä sen yläpuolella ole mitään. Vastaavasti theravada-buddhalaiset eivät pidä Tiibetissä opetettuja korkeampia näkemyksiä hyvinä, koska he olettavat, että heidän oma näkemyksensä on paras. En usko, että kukaan sanoisi: "No, kuulun partikularisteihin, vaikka tiedänkin, että on parempia näkemyksiä." Jokainen pitää omaansa parhaana.

Kysymys: Minusta näyttää, että minä itse ja buddhalaiset tuttavani elämme paljolti sutra-kolukunnan ja partikularistisen koulukunnan näkemysten mukaan, vaikka sanomme uskovamme korkeampiin näkemyksiin.

Rinpoche: Siitä ei voi sanoa mitään varmaa, koska on monia eri elämäntapoja ja jokainen pitää omastaan. Ei voi sanoa varmasti mikä on hyvää käytöstä ja mikä ei. Kun Yhdistyneet Kansakunnat tai muu johtajisto kokoontuu, jokainen tahtoo kertoa oman näkemyksensä ja kaikki pitävät omaansa parhaana. Ei kukaan nouse ylös sanoakseen muiden edessä, että näkemys, jota hän kannattaa, on väärä. Muuten muut pitäisivät häntä hölmönä.

Todellisuudessa kaikki ovat niin ihastuneita omiin näkökulmiinsa, että he puolustavat niitä jopa hengellään. Se johtuu siitä, että heillä on erittäin voimakas ajatus siitä, että he ovat oikeassa. Ihmiset luopuvat hengestään tai tekevät tekoja, jotka vievät heidät vankilaan 20 – 30 vuodeksi, ehkä koko elämäksi, koska pitävät omaa näkemystään parhaana. Elleivät he uskoisi näkemykseensä, he eivät mitenkään voisi puolustaa sitä sillä tavoin. Tässä puhutaan poliittisista näkemyksistä, mutta se koskee myös dharmaa. Ihmiset pitävät näkemyksiään ja käytöstään parhaimpana, muuten he eivät olisi sitä mieltä eivätkä käyttäytyisi niin.

Kysymys: Ajatteleeko Rinpoche, että filosofinen koulukunta on yritys ilmaista vastaava kokemus?

Rinpoche: Tätäkin täytyy tutkia. On tutkittava sitä, mihin suuntaan analyysi etenee. Miten teoria toimii käytännössä? Millainen kokemus on? Tutkittavaa on paljon. Esimerkiksi, jos asioita katsotaan buddhalaisuuden leviämisen kannalta, Intia oli ensimmäinen paikka, missä shravakayana vallitsi. Sitten mahayana valtasi sen ja lopulta vajrayana. Nykyisin siellä voi harjoittaa kaikkia kolmea. Joten tutkittavaa on paljon.

Filosofisten oppisuuntien opiskeleminen buddhalaisuudessa on älyperäinen traditio, siinä tutkitaan näkemyksiä toisensa perään ja edetään asteelta toiselle, yhä korkeammalle tasolle [kunnes se ymmärretään tai oivalletaan]. Jotkut seuraavat uskon tietä, ja silloin ei käytetä loogista päättelyä. [Sanotaan, että uskon tiellä tarvitaan vain pysymättömyyden mietiskelyä, uskoa ja hartautta lamaa kohtaan ja myötätuntoa tuntevia olentoja kohtaan. Muut polulla tarvittavat ominaisuudet syntyvät niistä kolmesta.] Itse asiassa polkuja on kolme: uskon tie, analyysin tie ja polku, joilla usko ja analysoiminen yhdistetään.

> Kaksi totuutta: Mahayana