Kuinka tiikeri kesytetään

Mieli on kaiken kokemuksen alku ja juuri, sekä omamme että muiden. Jos näemme maailman hämäränä, syntyy varmasti sekaannusta ja tuskaa. Sairas saattaa nähdä maailman ylösalaisin ja arka ihminen voi pelätä. Voi olla, ettemme juurikaan tiedosta omaa tietämättömyyttämme tai vääriä näkemyksiämme. Mielemme kuitenkin ryntää elämämme läpi kuin villi tiikeri. Halut, viha ja hämmennys vaikuttiminaan tämä kesytön eläin tavoittelee haluamaansa ja heittää tieltään kaiken mikä tulee sen eteen, ymmärtämättä kovinkaan paljoa siitä miten asiat todella ovat.

Hillittömyys, jonka joudumme kohtaamaan, ei ole pelkästään suuttumusta tai raivoa; se on luonteeltaan paljon merkityksellisempää. Meitä orjuuttaa taipumus olla tietämättömyyden, vihan ja harhaluulojen vallassa, ja sen tähden hämmennys ja kielteiset tunteet hallitsevat meitä. Niinpä mieli muuttuu villiksi ja hallitsemattomaksi ja vapautemme tuhoutuu.

Yleensä olemme niin sokeita, ettemme huomaa, miten kesytön mielemme todella on. Kun asiat menevät vikaan, syytämme herkästi muita ihmisiä ja olosuhteita sen sijaan, että katsoisimme itseämme löytääksemme kärsimyksen syyt. Mutta jos aiomme löytää todellisen rauhan ja onnen, on sisäinen kesyttömyys tunnistettava ja tehtävä työtä sen lannistamiseksi. Vasta sitten voimme oppia käyttämään voimavarojamme myönteisesti ja tasapainoisesti, lakata vahingoittamasta itseämme ja muita.

Ennen kuin voimme kesyttää tiikerin, se on löydettävä. Kumpaakaan noista tavoitteista ei ole helppo saavuttaa. Vaikeudet ja vaarat on kerta kaikkiaan kohdattava. Jos lapsi on heikko ja huonosti kehittynyt, häntä ei saa jättää oman onnensa nojaan. On vanhempien vastuulla innostaa lasta kävelemään, niin että hän kasvaa ja vahvistuu. Vanhempien tiukkuus voidaan nähdä todellisen myötätunnon ilmentymänä. Samalla tavoin, vaikka mielen harjoittaminen ehkä onkin vaikeaa, jopa tuskallista ensi alkuun, meidän täytyy silti jatkaa eikä luovuttaa.

Kuinka tiikeri kesytetään -kirjan opetukset sopivat kaikille jotka tuntevat kärsivänsä. Ne eivät siis ole pelkästään buddhalaisia tai aasialaisia ihmisiä varten. Aasialaiset saattavat erota länsimaalaisista kasvonpiirteiltään, pukeutumiseltaan, tavoiltaan ja puheenparreltaan, mutta ihmisluonto on universaalinen ja ihmisessä syvemmällä kuin pelkät rotutuntomerkit tai ihonväri. Ystävällisyys otetaan yleensä vastaan suopeasti, kun epäystävällisyys taas herättää vihaa, surua tai tuskaa. Kun ajattelemme iloa ja kärsimystä sellaisinaan, meille selviää, että kaiken sanomamme ja tekemämme takana oleva mieli on olennaisesti samanlainen idässä ja lännessä. Mutta missä tämä mieli oikein on? Jäljittääksemme sen meidän ei tarvitse kuin katsoa jokapäiväisiä tilanteita ja tutkia käyttäytymistämme.

Ihmiselämässä on melkoisesti haluja ja houkutuksia. Ne voivat aiheuttaa meille ja muille paljon kärsimystä. Jos toiveemme jää täyttymättä, tulemme onnettomiksi. Silloinkin kun saamme sen mitä haluamme, onni on vain väliaikaista, koska uusi toive tulee poikkeuksetta tilalle. Kerta toisensa jälkeen kaikki mitä teemme on pelkästään yrityksiä täyttää toiveita, jotka ovat rajattomia, muodottomia ja laajoja kuin taivas.

Tämä toistuu läpi elämämme. Lapsena haluamme paljon leluja – yksi ei riitä – ja kerta kerran jälkeen kyllästymme niistä jokaiseen. Myöhemmin saatamme opiskella kunnianhimoisesti tai toivoa, että meillä olisi paljon ystäviä. Halu saa meidät ponnistelemaan: haluamme kerätä aineellista omaisuutta ja omistaa paljon vaatteita ja ostaa erikoisia ruokia, autoja, radioita ja televisioita. Haluamista on myös se, että toivoo olevansa kaunis tai uskottelee pysyvänsä terveenä niin kauan kuin elää. Saadaksemme osaksemme huomiota, sympatiaa ja ystävällisyyttä saatamme jopa sairastua. Heti kun onnistumme tulemaan kipeiksi, haluamme tulla jälleen terveiksi.

Samaan tapaan vaihdellen saatamme suhtautua syömiseen: kun vatsamme on täysi, toivomme sen olevan tyhjä, ja kun se on tyhjä, pyrimme täyttämään sen. Monin tavoin etsimme ja unelmoimme jatkuvasti siitä mitä meillä ei ole, löytämättä koskaan todellista tyydytystä. Kaikista ponnisteluistamme, koettelemuksistamme ja kuluttamistamme rahoista huolimatta epäonnistumme jatkuvasti toiveittemme täyttämisessä.

Vika on siinä, että etsimme onnea ulkopuoleltamme. Emme oivalla, että sen löytää vain sisältään. Ihailemme kukkaa ja poimimme sen, mutta muutaman päivän päästä se menettää kauneutensa. Halu kuitenkin jää, ja tahdomme uuden kukan. On selvää, ettei yksikään kukka voi lopullisesti tyydyttää haluamme; pikemminkin tarvitsemme äärettömän kukkavaraston. Tavassamme nähdä maailma on siis tapahduttava muutos. Meidän täytyy oppia hyväksymään halumme ja samalla meidän tulee välttää joutumista sen valtaan. Vain näin voimme olla tyytyväisiä siihen mitä meillä on, sen sijaan että jatkuvasti haluaisimme saada lisää.

Halu on vailla rajoja. On sanottu, että koska mielellä ei ole muotoa, sillä ei ole loppuakaan. Se on muodoton. Se vain jatkuu ja jatkuu. Sen tähden ainoastaan kesyttämällä mielen voi lopettaa jatkuvan mielihyvän etsimisen. Vain tällä tavoin voi ymmärryksemme kehittyä. Sillä hetkellä kun näin tapahtuu, meistä tulee hiukan kypsempiä, hiukan aikuisempia.

Tietenkin mielemme on jo jossain määrin harjaantunut. Vauvoina pelkästään toimimme, liikumme ja ääntelemme ärsykkeiden mukaan. Kun kasvamme, opimme jonkin verran hallitsemaan itseämme ja toimimaan itsenäisemmin. Koettelemusten kestäminen ja ihmissuhteet antavat meille kokemusta, ja jonkinasteinen kypsyys kehittyy luonnostaan. Voidaan siis sanoa, että olemme kesyttäneet mieltä hiukan elämällä ja kasvamalla päivästä päivään. Tämä ei kuitenkaan ole vielä tiikerillä ratsastamista.

Mielenharjoitusta voidaan verrata villihevoseen ja sen kesyttäjään. Villihevoset eivät kesyynny jos ne jätetään kokonaan rauhaan, mutta eivät myöskään silloin, jos niitä jatkuvasti lyödään. Tällaiset äärikeinot ovat tuomittuja epäonnistumaan. Meidän on löydettävä keskitie. Sellaisesta kielteisestä käsityksestä, ettei villihevosta kannata edes yrittää opettaa, ei ole mitään hyötyä. Toisaalta meidän on hyväksyttävä, että hevonen on villi ja että sitä on lähestyttävä myötätuntoisesti asennoituen. Ehkä tärkeintä on, että myös hevosen täytyy hyväksyä meidät opettajakseen. Kypsyys on mahdollinen vasta sitten kun hyväksymme itsemme sellaisina kuin olemme. Omaa kurjuuttamme emme voi puolustella syyttämällä yhteiskuntaa, perhettämme tai vihollisiamme. Meidän täytyy tehdä jonkinlainen sopimus itsemme kanssa, olemmepa millaisia hyvänsä, ja lisäksi hyväksyä ajattelutapamme, onpa se hyvä tai huono. Mitä ajatuksia mieleemme nouseekin, annamme niiden virrata lävitsemme ilman että toimimme mielijohteesta, tukahdutamme ne tai jäämme niiden vangiksi.

Jos esimerkiksi karkotamme pahat ajatukset sen sijaan, että hyväksyisimme ne ja koetamme piilottaa ne roskapussiin, pussi tulee lopulta niin täyteen, että se puhkeaa. Tällainen menettely saattaa johtaa mielenterveysongelmiin ja kesyttömän tiikerin tavoin voimme saada aikaan paljon tuhoa. Jos sen sijaan työskentelemme muuttaaksemme ajattelussamme sen mikä on kielteistä, voimme ottaa tiikerin voiman hyvään käyttöön.

Kun tiikeriä kesyttää, sitä tulee lähestyä kunnioittavasti ja hyväksyä se täysin. Hyväksymme tiikerin, vaikka emme voi nähdä sitä. Tärkeää on, että kohtaamme tilanteen sellaisena kuin se on. Riippumatta uskonnosta, sukupuolesta tai iästä kaikki kärsimykset ovat melko samanlaisia, ainoastaan niiden syyt vaihtelevat. Jos esimerkiksi olet iäkäs, vanheneminen tuottaa sinulle kärsimystä. Keski-ikäisille kärsimystä aiheuttavat työt ja ihmissuhteet. Nuori ihminen kärsii opiskelusta ja kasvamisesta. Läpi elämän kohtaamme jatkuvan kärsimysten sarjan, sen mukaan miten kehomme muuttuu ja kehittyy.

Vaikka kärsimystä on monenlaista ja sen voimakkuus ja määrä vaihtelevat, meillä on vain yksi tehokas tapa vapauttaa itsemme olemassaolon tuskasta. Meidän on hyväksyttävä olemassaolo sellaisena kuin se on.

Elämme edelleen elämäämme, mutta emme enää koeta mukauttaa koko maailmaa haluihimme ja toiveisiimme. Jos olemme vanhoja, hyväksymme vanhana olemisen, ja jos olemme nuoria, hyväksymme sen. Mikä tilanne onkin, yksinkertaisesti hyväksymme sen. Tällöin olemme melko vapaat kärsimyksestä. Jos pystymme hellittämään haluistamme, tuska yksinkertaisesti putoaa meistä pois.

Tämä ei tarkoita, että ratkaisu olisi lakata toimimasta ja ryhtyä passiivisena tarkkailemaan maailmaa. Meidän ei myöskään tule ylläpitää loputonta taistelua, jotta elämästämme tulisi täydellinen. Sen sijaan seuraamme keskitietä kahden äärimmäisyyden välissä. Hyväksyttyämme inhimilliset rajoitukset tyydymme tekemään kussakin tilanteessa parhaamme. Käyttäydymme joustavasti sen mukaan mikä on ymmärryksemme taso, tietoisena sekä omasta kehityksestämme että asioista sellaisina kuin näemme ne. Päämääränämme on olla koko ajan täysin vapaat kärsimyksen aiheista ja olla aiheuttamatta uutta kärsimystä itsellemme ja muille.

Ensinnäkin koetamme parantua omasta kärsimyksestämme. Menetelmä on jokseenkin sama, olemmepa missä tahansa. Kun kerran hyväksymme, että kärsimyksen syyt aiheutuvat pääosin mielen kykenemättömyydestä täyttää toiveitaan, voimme nähdä, että ne ovat sisäisiä eivätkä pelkästään ulkoisen ympäristön tuotteita. Mistä yhteiskunnasta tulemmekin, olemmepa hengellisiä ihmisiä tai emme, kun tajuamme, että kaikki halut syntyvät omassa mielessämme, voimme edistyä. Tulemme tietoisiksi siitä että muut kärsivät aivan kuten mekin, ja myötätunto viriää itsestään. Lisäksi selviää, että toisetkin haluavat vain olla onnellisia, aivan kuten me.

Myötätunto tarkoittaa toivetta, että voisi olla hyödyksi kaikille olennoille ja vapauttaa heidät kärsimyksen syistä. Mutta kun syytämme itseämme vaikeuksista, saattaa näyttää siltä, että meiltä puuttuu myötätuntoa itseämme kohtaan. Ja ellei meillä ole myötätuntoa itseämme kohtaan, kuinka sitten voimme tuntea sitä muita kohtaan? Kyse ei olekaan syyttämisestä, eikä meidän pidä kiduttaa tai rangaista itseämme. Toteamme vain, että halut ovat oman mielemme luomus, eivät muuta. Tällainen hyväksyntä herättää meissä itseluottamuksen ja viisauden, ja alamme oivaltaa, että halu syntyy muitten mielessä samalla tavalla kuin omassamme. Heti kun ymmärrämme tämän, pystymme rinnastamaan itsemme muihin, ja myötätunto heitä kohtaan kasvaa. Koittaa todellisen ystävyyden aika.

Kaikkien, ei ainoastaan aloittelijoiden, on hyödyllistä ymmärtää, miten mieli kesytetään. Saatamme ajatella, että tiedämme paljon ja että meillä on paljon elämänkokemusta, mutta silti meille kaikille tärkeä, olennainen ja ensimmäinen asia on mielen kesyttäminen. Siinä onnistuessamme voimme kehittää itsessämme myötätuntoa ja tuntea pikemminkin ystävyyttä kuin pahansuopuutta itseämme ja muita kohtaan. Tiibetiläisen sanonnan mukaan on hyvin helppo hankkia itselleen vihamies, mutta ystävyyden kehittämiseen kuluu pitkä aika. Tie kärsimyksen tuolle puolen perheissämme, yhteiskunnassamme ja kaikkien kansojen välillä kulkee ystävyyden kehittymisen kautta. Koetamme aina olla ystävällisiä toisillemme.