17. Karmapan Ogyen Trinley Dorjen luentosarja kesällä 2005

Karmapan ensimmäinen dharmaluento: Kehitä anteeksiantoa

Lauantai 21.toukokuuta 2005

Gyuto Ramochen luostari, Sidhbari, Dharamsala, Intia

(Suuressa myötätunnossaan Karmapa antoi ensin suullisen perinteensiirron Chenrezigin mantraan ja sadhanaan.)

Elämämme tarkoitus on etsiä onnea. Se on olennaista kaikille elämänmuodoille. Tulemme siihen johtopäätökseen, että elämän tarkoitus on onnen löytäminen, kun tarkastelemme asenteitamme, ajattelutapojamme ja pyrkimyksiämme. Huolimatta siitä, että yksilöt ovat eriluonteisia, kaikilla ihmisillä on yhteinen pyrkimys löytää onni ja voittaa kärsimys. Toive löytää onni ja voittaa kärsimys on yhteinen kaikille olennoille, mutta ihmisillä on erityinen mahdollisuus kärsimyksen voittamiseen ja onnen tavoittamiseen. Heillä on myös pitkäkestoista päättäväisyyttä etsiä onnea muihin olentoihin verrattuina. Jos ymmärrämme, että elämämme ydin on löytää onni, voimme arvioida paremmin, onko elämämme merkityksellistä vai ei. Elämästä voi tulla merkityksellistä opettajiemme tai vanhempiemme ohjauksen avulla tai oman yksilöllisen ajattelumme kautta.

Ennen muuta on tärkeää ymmärtää, että elämämme sisäisenä pyrkimyksenä on onnen löytäminen. Jos asenteenne on vastakkainen onnellisuuden löytämisen kanssa, niin elämänne on merkityksetöntä. Toisaalta, jotta elämästä tulisi merkittävä, on tärkeää tehdä asioita, jotka tuottavat onnea. Onnellisuuden löytämiseksi meidän täytyy etsiä myönteisiä syitä, kuten väkivallattomuus, tai syitä jotka ovat rauhallisia ja miellyttäviä. Jos taas luomme epäpuhtaita syitä, se hävittää pyrkimyksemme löytää onnea ja tehdä elämästä merkityksellistä.

Mainittuja myönteisiä ominaisuuksia elämässämme ovat lähimmäisenrakkaus, myötätunto ja väkivallattomuus. Jotta kehittäisimme itsessämme rakkautta ja myötätuntoa, on tärkeää ymmärtää, että niiden vastakohtana ovat emotionaaliset heikkoudet. Ne estävät meitä kehittämästä rakkautta ja myötätuntoa. Rakkauden ja myötätunnon tunteiden vastakohtia ovat halu, viha ja tietämättömyys. Mitä vihaan tulee, haluaisin kertoa tarinan. Luulen että se valaisee asiaa ja selventää sen ydintä.

Olipa kerran suuri intialainen runoilija nimetään Valmiki, joka kirjoitti maailmankuulun Ramayanan sanskritiksi. Tätä klassikkoa pidetään hindujen raamattuna. Se sisältää koko hindulaisen kulttuurin, yhteiskuntaopin jne. On kuitenkin tiedossa, että tämä maailmankuulu runoilija ei ollut mikään erityinen persoona. Nuoruudessaan hän oli rosvo, joka ryösti pyhiinvaeltajia ja matkustavaisia. Joskus hän jopa murhasi heitä.

Sitten kerran hän ei löytänyt ketään uhria kokonaiseen viikkoon. Lopulta tietä pitkin kulki joogi. Valmiki tuli hyvin toiveikkaaksi ja ajatteli saavansa hiukan rahaa tai ruokaa, mutta joogilla ei ollut mukanaan mitään. Valmiki raivostui kauheasti ja sanoi joogille: "En päästä sinua menemään. Tässä metsässä asuu verenhimoinen demoni, jos uhraan hänelle vertasi, hän antaa minulle siunauksensa ja minusta tulee rikas." Joogi näki kuolemansa lähestyvän, mutta hän ei huolestunut vaan vastasi pelotta: "No, jos kuolemani tekee sinut onnelliseksi, niin elämäni on ollut merkityksellinen, mutta teot, joita sinä teet ovat vääriä ja pahoja. Ymmärrätkö että olet tehnyt pahaa koko elämäsi?"

Valmiki vastasi: "Kyllä, tiedän että nämä ovat tekoja, joista seuraa kärsimystä." Joogi kysyi: "Kun kerran tiedät, että nämä teot ovat pahoja ja niiden tuloksena on kärsimystä, miksi kuitenkin teet niitä?"

Hän vastasi: "Teen niin ruokkiakseni perheeni." He kävivät pitkän keskustelun ja sitten joogi sanoi: "Jos olet niin kiintynyt perheeseesi, miksi et tee jotain muuta sen sijaan että ryöstät ja tapat?"

Valmiki vastasi: "En ole työteliästä sorttia, enkä osaa muuta. Osaan vain ryöstää ja tappaa. Tiedän että tämä työ on hyvin vaarallista, mutta joskus saan sen avulla rikkauksia." Sitten joogi asetti toisen kysymyksen: "Tietääkö perheesi minkälaista elinkeinoa harjoitat?" "Kyllä, ja heille se sopii." "No siinä tapauksessa," joogi sanoi, "kaikki perheenjäsenesi ovat osallisina näissä pahoissa teoissa." Valmiki parahti: "Mitä tarkoitat?"

Joogi selvensi asiaa: "Sinä tiedät, että tekosi eivät ole hyviä vaan pahoja ja sen tietävät perheenjäsenesikin, mutta tietävätkö he sitä, että he jakavat syntiset teot kanssasi? Oletko kysynyt sitä perheeltäsi?"

Valmiki kielsi, ja joogi neuvoi häntä menemään kotiin kysymään, halusivatko hänen perheenjäsenensä olla osallisina näissä pahoissa teoissa. Tämä ajatteli, että joogi yritti vain olla nokkela ja päästä pälkähästä. Niinpä joogi sanoi, että jos Valmikilla oli epäilyksiä, hän voisi sitoa hänet kiinni puuhun, mennä kotiin kysymään perheeltään ja palata sitten takaisin, kun tietää vastauksen.

Valmiki teki niin. Hän meni kotiin ja kysyi ensin äidiltään. Äiti vastasi: "Minä synnytin sinut ja kasvatin aikuiseksi. Se oli minun vastuullani. Nyt on sinun vastuullasi huolehtia perheestäsi. Jos teet pahoja tekoja, se on sinun vastuullasi, mutta minä en halua olla siihen osallisena."

Sitten hän kysyi isältään ja veljeltään ja sai saman vastauksen. Vaimolleen hän sanoi näin: " Sinä olet vaimoni, haluatko sinä olla osallisena niissä teoissa, joita teen, ja kantaa näiden pahojen tekojen seurauksia?" Vaimo vastasi: "Olen pysynyt vierelläsi ylä- ja alamäissä, onnen ja kärsimyksen aikoina, mutta pahojen tekojen teossa en halua olla mukana. Se on sinun vastuullasi." Sitten Valmiki katsoi lapsiaan, mutta he olivat liian pieniä vastaamaan, joten hän meni takaisin joogin luo. Tämä oli hänen elämänsä käännekohta ja hänestä tuli suuren joogin oppilas.

Asian ydin on, että vihan uskotaan yleisesti saavan alkunsa ulkoisista kohteista tai olennoista. On kuitenkin ymmärrettävä ja käsitettävä, että meillä itsellämme on suuri osa vihantäyteisessä tilanteessa. Jos pystymme sisäistämään tämän tosiseikan, emme syytä pelkästään muita ja voimme kehittää anteeksiantavan asenteen. Se on suuri askel vihan voittamiseksi. Jos esimerkiksi katsot peiliin vihrein kasvoin, vihreät kasvot heijastuvat takaisin peilikuvanasi, mutta jos kasvosi ovat miellyttävät, heijastus peilissä on myös miellyttävä.

Meidän on siis oivallettava omat virheemme ja kehitettävä anteeksiantoa muiden vikoja kohtaan. Se tuo elämäämme myönteisen asenteen, myönteisiä tunteita, ja se, miten vaikutamme muihin, on myös myönteistä, silloinkin, kun toinen on väärässä. Jos kehitämme itsessämme tilaa antaa anteeksi, se auttaa voittamaan kärsimyksen ja kehittämään rakastavan asenteen kaikkia kohtaan.

Parastaikaa maailmassamme on monia ympäristöongelmia ja muita esteitä. Ne aiheuttavat sen, että koemme sisällämme usein kielteisyyden taakan. Nämä kielteiset painolastit estävät aikeitamme auttaa muita. Ahneus ja kateus ovat erityisesti mitä tuhoisimpia. Kateus esimerkiksi kylvää riidan siemeniä ihmisten välille, emmekä pysty iloitsemaan muiden onnesta. Toivomme koko ajan, että muut olisivat itsemme alapuolella, riippuvaisia meistä eivätkä tasa-arvoisia kanssamme. Kateus johtaa siihen.

Nykyisin on hyvin tavallista haastaa toisiaan ja kilpailla, ihmisillä on mielessään sellaisia asenteita. Tässä maailmassa, ihmisinä, me kaikki etsimme onnea. Teemme itse parhaamme ja käytämme vapauksiamme onnellisuuden etsintään. Kaikki muutkin tekevät niin. Jos yritämme estää muiden yrityksiä, se ei ole hyvä asia, se on sopimatonta. On siis tärkeää luoda oikeanlainen arvomaailma. Se koskee kaikkia. Meidän täytyy kehittää itseämme ja arvostaa muiden tunteita.

Mitä vapauteen tulee, sitä on kahdenlaista. Toinen on sisäistä ja toinen riippuu elämäntilanteesta. Sisäistä vapautta voidaan harjoittaa laajasti, mutta ympäristö asettaa rajat, joiden sisällä sisäistä vapautta on hillittävä, jotta pysytään tasapainossa oman itsen ja yhteiskunnan kanssa. Esimerkiksi munkin syntymäoikeus on vapaus, mutta munkin on pysyttävä valojensa asettamissa rajoissa, muuten häntä aletaan arvostella.

Toinen tapa, jolla voimme tarkastella onnen löytämistä itsellemme, on kysyä olemmeko todella riippuvaisia heistä, joiden kanssa elämme. Onnellisuutemme riippuu todellakin muista ihmisistä. Omat ponnistelumme ovat rajallisia ja olemme riippuvaisia yhteistyöstä muiden kanssa.

Keskeistä tässä on se, että kateuden ja kilpailun on loputtava, meidän täytyy lakata etsimästä virheitä muista mielessämme ja silmiemme kautta, lakata haluamasta olla muita parempi. Jos muut tuntuvat olevan itseämme parempia, meistä tulee kateellisia. Tutkikaamme itseämme siis tarkasti!

Tässä on pieni tarina:

Aikoinaan Vesalissa asui hyvin rikas mies, joka antoi usein lahjoja Buddhalle ja hänen Sanghalleen. Noihin aikoihin munkit sairastivat usein, ja muiden munkkien täytyi käydä tavallista pitemmillä almukierroksilla. Tällä rikkaalla miehellä oli vanha naispalvelija, joka huolehti melkein kaikesta taloudesta. Hän alkoi ajatella, että munkit saivat ruokaa jonkinlaisin taikakeinoin, että taika sai ihmiset antamaan yhä enemmän, eivätkä munkit osanneet sanoa milloin riittää. Näin hänen ajatuksensa kulki.

Hän ei oivaltanut, että hän löysi virheitä munkeista oman ahneutensa ja saituutensa takia. Hän valitti katkerana ja rukoili syntyvänsä uudelleen jonnekin, missä ei olisi yhtään munkkeja!

Hänen takiaan nämä pahat ajatukset alkoivat levitä koko Vesalin kaupunkiin ja saavuttivat jopa kuningattaren korvat. Kuningatar tunsi rikkaan miehen vaimon ja meni käymään tämän luona. Hän sanoi: "Tietääkseni palveluksessanne on vanha naispalvelija, joka aiheuttaa paljon vaivaa Sanghalle. Mitä aiotte tehdä asialle?" Vaimo vastasi sanomalla: "Buddha on ollut monilla paikkakunnilla ja hän on aina saanut paljon hyvää aikaan täyttämällä jokaisen sydämen rauhalla ja rakkaudella – jopa Angulimalan! En siis kiinnittäisi niin paljon huomiota tähän vanhaan naiseen." Kuningatar sanoi: "Huomenna Sangha tulee palatsiin. Ole hyvä ja kutsu tämä vanha palvelijatar myös."

Kun vanha palvelijatar astui kuninkaalliseen palatsiin, hänestä tuntui, että Buddha lähestyi häntä. Hän tunsi olonsa epämukavaksi ja yritti välttää tätä, mutta kaikki ovet olivat kiinni, eikä hän päässyt pakoon. Hän päätyi luentosaliin kuulemaan Buddhan saarnaa kaikelle Sanghalle. Buddha opetti, että bodhisattvat hylkäävät kehonsa, puheensa ja mielensä, koska he etsivät vapautusta, niin että muut voisivat kulkea tietä ja löytää todellisen onnen. He hylkäävät kaiken muiden hyödyksi.

"Syy siihen, että minä ja Sanghani kuljemme ympäri joka suunnassa kerjäämässä, on luoda myönteinen yhteys jokaiseen, jonka tapaamme. Tarkoitukseni on olla kaikille hyödyksi."

Palvelijatar alkoi ymmärtää, että kyse ei ollut vain munkkien ruokkimisesta. He olivat monella tapaa hyödyksi muille, ja näin hän pystyi voittamaan ahneutensa ja saituutensa.

Meidän kaikkien täytyy kehittää avara sydän – yhtä avara kuin taivas – täynnä tahtoa olla muille hyödyksi. Sitten, vaikka kohtaamme vaikeuksia, ne voitetaan. Jos rajoitumme olemaan hyödyksi vain itsellemme, siitä seuraa myöhemmin vaikeuksia.

Karmapan kolmas dharmaluento: Rakkauden ja myötätunnon aito harjoittaminen

4. kesäkuuta 2005

Gyuto Ramochen luostari, Sidhbari, Dharamsala, Intia

(Hänen pyhyytensä antoi ensin Chenrezigin suullisen perinteensiirron. Chenrezig-harjoitus liittyy muiden hyödyksi tunnettuun rakkauteen ja myötätuntoon.)

Rakkaus ja myötätunto liittyvät etupäässä henkiseen asenteeseen, joka syntyy sydämessä. Sellaisten asioiden tekeminen, joista ei ole mitään hyötyä muille, ei ole rakkauden ja myötätunnon harjoitusta. Aloittelijoiden, tavallisten ihmisten kuten itse olemme, on vaikea ymmärtää, miten rakkautta ja myötätuntoa aidosti harjoitetaan. Lisäksi niitä harjoittaessamme meidän täytyy aina olla muista riippuvaisia. Sen tähden, jos lausumme sanat, jotka on ladattu rakkauden ja myötätunnon voimalla, saamme itsellemme näistä sanoista tulevan voiman.

Tiedämme omasta kokemuksestamme, että sanoilla on voimaa ja vaikutusta meihin. Esimerkiksi arvostelevat ja loukkaavat sanat vaikuttavat meihin. Ne häiritsevät mieltä ja luovat kielteisiä tunteita. Niillä on sillä tavalla voimaa. Jos lausumme myönteisiä voimasanoja samalla kun ajattelemme niiden merkitystä, se voi vahvistaa meitä hyvin erityisellä tavalla ja antaa hyvän kokemuksen.

Buddhalaisuutta voi opiskella kolmella tavalla – kuuntelemalla, pohdiskelemalla ja mietiskelemällä opetuksia. Voisimme omistaa kaiken aikamme oppiaksemme kaiken buddhalaisuudesta, mutta saattaisi olla käytännöllisempää poimia tärkeät asiat ja antaa niiden selventää omaa elämää. Tämä on hyvin tärkeää. Yleisesti ottaen jokainen yksilö on ainutlaatuinen ainutlaatuisine tarpeineen, jokaiselle ne ovat erilaisia. Nykyaikana maailman tulee luoda yhteiskunta, joka on myönteinen, rauhallinen, väkivallaton ja muille hyödyllinen. Meidän on käytettävä monia eri menetelmiä sen saavuttamiseen.

Buddhalaisesta näkökulmasta meidän täytyy kehittää mieli, joka tahtoo olla muille hyödyksi ja on monia menetelmiä tehdä se. Ohjeiden ja menetelmien joukossa on Chenrezigin suuren myötätunnon harjoitus – sellainen, jonka saitte tänään.

Se, mitä olen sanonut, ei ole uutta, niin kuin ne, jotka tulevat tänne säännöllisesti tietävät, mutta niille, jotka tulevat ensimmäistä kertaa, on hyvä kehittää erityisiä rakkauden ja myötätunnon ajatuksia.

Bodhimielen kehittämiseksi muiden hyödyksi meidän täytyy edetä seitsemän askelman kautta. Niistä ensimmäinen on se, että tunnistamme äitimme suuren ystävällisyyden. Omassa elämässäni ymmärrän tämän tarkoittavan hyvää suhdetta omaan äitiini. Jos äidin ja lapsen välit ovat tulehtuneet, nämä ihmiset eivät ehkä ymmärrä mitä tarkoitan.

Milloin oikein tietää, että kaikki ovat kuin oma äiti? Silloin kun kaikilla tuntevilla olennoilla on samanlainen myötätunnon tunne kuin omalla äidillä. Jokainen tunteva olento on joskus ollut äitimme. Heidän on täytynyt olla myös isämme ja näin jokainen on vaikuttanut sekä itseemme että kaikkiin muihin. Jotta voisi ymmärtää sen ja hyväksyä tämän uskomuksen, on uskottava tätä elämää edeltäviin elämiin. Olemme saaneet sisäänpääsyn tähän ja jokaiseen muuhun elämään sillä kulkuneuvolla, että meillä on äiti ja isä. Silti jopa identtisillä kaksosilla, jotka näyttävät aivan toistensa kaltaisilta, on erilaisia älyllisiä ominaisuuksia.

Jotkut ihmiset tunnistavat entiset elämänsä ikään kuin valokopiona tai he muistavat olleensa äitinsä kohdussa. Entisten elämien olemassaoloa ei siis pitäisi epäillä. Yleisesti ottaen meidän on vaikea muistaa entisiä elämiämme tai niistä jokaista, koska niillä ei ole alkua. Ajatelkaa miten olennot ovat vuorollaan toistensa kohduissa.

Kun katsotaan tämänhetkistä tilannetta, on selvää, että jokainen olento ei ole nykyhetkessä äitimme ja isämme. Heitä on vain kaksi, mutta on erilaisia tapoja luokitella vanhemmat. On esimerkiksi ne vanhemmat, jotka antoivat meille kehomme ja sitten on ne vanhemmat, jotka ohjaavat meitä – muun muassa opettajamme.

Näin ollen asioiden toisistaan riippuvuuden takia kaikki olennot tässä maailmassa ovat olleet ja ovat vanhempiamme. Olemme riippuvaisia kokonaisuudessaan kaikista ja tarvitsemme kaikkien yhteistyötä. Tämä katsantokanta on hyvin laaja ja yhteen punoutunut.

Koska hyödymme niin paljon tutuista ja tuntemattomista yksilöistä tässä maailmassa, meidän täytyisi olla tietoisia heidän hyödyllisyydestään ja ystävällisyydestään. Se sisältää vanhempamme, mutta se ei riitä. Meidän tulee olla kiitollisia myös heidän ponnisteluistaan kasvatuksemme eteen. Ei siis ole kyse vain siitä että tunnistamme sen tosiseikan, että olemme täällä kiitos heidän. Näinä aikoina lapset eivät ajattele tätä tarpeeksi.

On erilaisia tapoja korostaa kiitollisuutta, jota meidän tulisi tuntea vanhempiamme kohtaan. Meidän tulisi esimerkiksi pitää huolta kallisarvoisesta kehostamme, joka on mittaamattoman arvokas lahja vanhemmiltamme. Se on omistettu meille heidän rakkautensa tuloksena. He haluavat meidän olevan onnellisia. Vanhempamme ovat täten ensimmäiset ja parhaat ystävämme. Joskus vanhemmilla on liikaa lapsia ja heidän on vaikea olla vastuunsa mittaisia. Nykyisin monet vanhemmat käyttävät perhesuunnittelun oikotietä. Jos meidät tuotaisiin tähän maailmaan ja jätettäisiin oman onnemme nojaan, emme ehkä selviäisi. Vanhempamme ovat kuolleet meidän takiamme yhä uudelleen. Joten meidän tulisi rakastaa vanhempiamme.

Muutan puheenaihetta hiukan, jos todella yritämme auttaa muita, kuinka ihmeessä saamme usein niskaamme vihaa ja sättimistä? Pitäisikö meidän vihata niitä, jotka vihaavat meitä? Jos olemme kaikki toisistamme riippuvaisia asioissa, joista on meille hyötyä, niin pitäisikö meidän toivoa vahinkoa vastapalveluksena heille, jotka vahingoittavat meitä? Kummasta asenteesta on enemmän hyötyä, vihasta vai lähimmäisenrakkaudesta? Jos rakastamme muita, sen seurauksena meistä tulee onnellisia. On siis parempi kehittää rakkautta ja myötätuntoa muita kohtaan.

Puhumme kaikkien vanhempiemme yhteisestä ystävällisyydestä ja luomme tämän ajatuksen tiedostetusti. Joskus vanhemmat eivät ole erityisen ystävällisiä lapsilleen tai lapset vanhemmilleen. Se aiheuttaa kaikenlaisia ongelmia vanhemmille ja/tai lapsille. Sen seurauksena vanhempien on vaikea rakastaa lapsiaan. Jos tämä jatkuu sukupolvesta toiseen, rakkaus saattaa lähestulkoon hävitä tulevilta sukupolvilta. Rakkauden täytyy olla molemminpuolista.

Karmapan neljäs dharmaluento: Mitä on todellinen dharmanharjoitus?

15. kesäkuuta 2005

Gyuto Ramochen luostari, Sidhbari, Dharamsala, Intia

Joskus on totta, että ulkoiset harjoitukseemme ovat aitoja. Usein erityisten ulkoisten olosuhteiden johdosta olemme hengellisyyteen taipuvaisempia kuin muulloin. Mutta jos aina odotamme suotuisia olosuhteita aktivoimaan hengellistä käyttäytymistämme, niin miten voimme ikinä odottaa muuttuvamme aidosti hengellisiksi? Jos kyse on vain parista tunnista päivässä ja sekin ulkoisten olosuhteiden tähden, miten henkiset arvot voivat juurtua syvään?

Kun puhumme henkisiin harjoituksiin osallistumisesta, sen pitäisi tarkoittaa jotain, mikä palvelee hengellisiä ja hyödyllisiä tarpeita kaikilla elämänalueillamme. Koko olennostamme tulee hengellinen joka päivä ja mielemme muuttuu luonnostaan jatkuvasti tervehenkiseksi.

On tärkeää muistaa, että jos pelkästään odottaa hengellisten tilaisuuksien eteen tulemista ja sitten sen aikana osallistuu joihinkin hengellisiin toimiin, se on kuin juopottelisi. Kun asiat eivät suju, tartutaan pulloon, ja sitten alkoholin vaikutuksen alaisena huolet kaikkoavat, mutta aineen kun vaikutus lakkaa, arjen todellisuus paljastuu taas. Tähän erityisten olosuhteiden odottelua voi verrata. Olisi parempi pitää yllä henkisiä harjoituksia jatkuvasti, niin että mielessä tapahtuu jatkuvaa edistystä ja se vähitellen herää ja kesyyntyy.

Henkisiä harjoituksia ei pitäisi tehdä vain silloin tällöin. Henkisen harjoituksen tulisi olla vastuullista ja luotettavaa, niin että rakkauden, myötätunnon ja tyyneyden ominaisuudet vakiintuvat mielessä. Jotta elämä muuttuisi kokonaan henkiseksi, henkisestä harjoituksesta täytyy tehdä jatkuva tapa, pitää sitä yllä päivittäin ja erityisesti silloin kun lukuisat esteet ja vaikeudet tulevat eteen.

Suurin este tiellämme on se, että kuvittelemme tämän elämän toimien olevan niin tärkeitä. Olemme niin lukkiutuneita sellaiseen ajattelutapaan, että on melkein mahdotonta nähdä mitään muita vaihtoehtoja. Mikään muu tapa ajatella ei edes tule mieleemme!

Menneillä mestareilla oli tapana sanoa yhteen ääneen, että kunnes päästämme kokonaan irti harhakuvitelmasta, että tämän elämän turhuudet ovat totta, emme voi kääntää mieltämme kohti dharman totuutta. Dharmassa ei siihen saakka ole meille mitään järkeä.

Alun alkaen meidän kuitenkin täytyy olla hyvin realistisia ja edetä polkua parhaan kykymme mukaan. Aloitamme hitaasti ja järjestelmällisesti tehden kompromisseja tämän elämän toimintojen ja hengellisempien harjoitusten välillä. Samaten, ottaen huomioon totutun taipumuksemme takertua tämän elämän harhakuvaan, jos yritämme luopua kaikesta kerralla, se ei todennäköisesti ole hyvä ratkaisu tulevaisuutemme kannalta. Meidän on siksi tehtävä kompromissi ja luovuttava asioista vähän kerrallaan, sillä tavoin yhdistäen henkisiä rakenteita hitaasti, asteittain ja jatkuvasti arkipäivän elämään.

Kun valmistamme tietä sille, että lähtisimme todelliselle henkiselle tielle, meidän on tässä ja nyt pidettävä selkeänä mielessä se, että kävi kuinka kävi, mikään maallinen toiminta ei koskaan voi tuoda minkäänlaista pitkäaikaista tai konkreettista onnea. Tämä on henkiselle tielle lähtemisen takana oleva hätkähdyttävä tosiseikka. Tämä niin sanottu aito harjoitus ei ole vain lauman seuraamista, vaan siitä syntyy aito ilo, koska yksilö tietää, mikä häntä vetää aidon henkisen harjoituksen pariin. Perustana sitten on se, että rikotaan pakkomielle, jonka mukaan tämä illuusionkaltainen elämä on todellista… joten rikkokaa se!

Tässä on taas tarina. Se ei ole keksitty, sitä on vain hieman muokattu. Olipa kerran suuri mestari, joka vaelsi läpi Intian entisinä aikoina ja matkallaan hän tapasi henkilön, joka teki korwaa (kierroksia) stupan ympäri. Hän kysyi mitä mies teki, ja tämä vastasi, että hän harjoitti dharmaa tekemällä korwaa stupan ympäri. Suuri mestari vastasi ja sanoi, että olisi parempi jos hän harjoittaisi dharmaa. Se sai miehen pysähtymään ja ajattelemaan: "Jos tämä ei ole hengellistä harjoitusta, niin mikä sitten? Ehkä kirjoitusten opiskelu?" Niinpä hän syventyi kirjoituksiin.

Suuri mestari tuli uudelleen hänen luokseen ja kysyi mitä hän oli tekemässä. Hän vastasi ja sanoi opiskelevansa kirjoituksia. Mestari sanoi taas, että se oli hyvä, mutta olisi parempi, jos hän harjoittaisi dharmaa. Tämä sai miehen kovasti hämilleen ja hän kysyi itseltään: "Mitä on dharma?" Hän ajatteli, että ehkä se merkitsi mietiskelyä. Sen täytyi olla dharmanharjoitusta, ja niin hän ryhtyi meditoimaan ja pohdiskeli opetuksien viisautta.

Taas suuri mestari näki hänet ja kysyi, mitä hän oli tekemässä. Hän sanoi mietiskelevänsä, mutta jälleen kerran mestari sanoi: "Hmm, se on hyvä, mutta olisi parempi jos harjoittaisit dharmaa." Mies oli niin sekaisin ja hämmentynyt, että hän pyysi mestaria olemaan hyvä ja kertomaan hänelle mitä dharma sitten oikein on. Mestari vastasi: "Se on sitä, että päästät irti harhakuvasta, että tämä elämä olisi todellista ja kehität täydellisen inhon tämän elämän todellisuutta koskevaa harhakuvaa kohtaan. Kun kerran koet todellisen luopumisen, niin jokainen teko, johon ryhdyt, on dharmaa. Siihen saakka kaikki on vain ulkoista harjoitusta."

Meidän täytyisi siis alkaa vastustaa tämän elämän todellisuutta. Yleensä, hetken inspiraatiosta tai alussa näyttää siltä, että etenemme harjoituksessamme oikein hyvin, mutta itse asiassa emme ole oikeasti luopuneet todellisuuden harhakuvasta. Niinpä harjoituksemme taantuu takaisin siihen, että takerrumme harhakuvaan tämän elämän todellisuudesta. Harjoituksestamme tulee tavanomaista ja se saastuu toiveista tulla kuuluisaksi tai muista maallisista mielenkiinnon kohteista. Näistä asenteista täytyy päästä irti. Se on harjoituksemme ydinasia. Kaikista haluista ja kiintymyksen kohteista on päästettävä irti ja kehitettävä täydellinen luopuminen samsaran illuusiosta.

Jos lähestyy hengellistä harjoitusta näin, voi pyytää tavoitteet saavuttaneiden Valaistuneiden siunauksia ja siddhejä. Heidän siunauksiensa ja ihmeenomaisen asioihin puuttumisensa kautta voimme vapautua maallisista siteistä. Jos jokin osa siunauksen totuudesta vie henkilön vapauteen, niin siddhit voivat alkaa vaikuttaa, mutta ne eivät vaikuta, ellei ihminen ole luopunut voimakkaasta kiintymyksestä todellisuuden harhakuvaan. Jos luottaa edelleen enemmän harhakuvaan kuin siunaukseen, niin se ei toimi. Tarvitaan täydellinen usko siunaukseen, eikä siihen, mihin on juuttunut. Sen tähden luottakaa täysin mestarien siunaukseen, älkää illuusioon.

Karmapan viides dharmaluento: Tehkäämme elämästä merkityksellistä ja onnellista

18. kesäkuuta 2005

Gyuto Ramochen luostari, Sidhbari, Dharamsala, Intia

(Suuressa myötätunnossaan Karmapa antoi ensin Chenrezigin suullisen perinteensiirron.)

Yleisesti ottaen tulee ymmärtää, että kaikki erilaiset uskonnot ovat syntyneet keinoiksi auttaa ihmisiä voittamaan kärsimyksensä. Ne ovat keinoja tuottaa onnea ja tehdä elämästämme entistä merkityksellisempää. Elämän tekeminen merkitykselliseksi ja onnentäyteiseksi on meille perustavan tärkeää. Mitä sitten teemmekin, maallista tai henkistä, ellei sillä saavuteta onnea, kaikki tekomme ovat hyödyttömiä. Koska teemme kunkin päätöksen sillä perusteella tekeekö se elämästämme hyvän ja merkityksellisen, jokainen väärä päätös aiheuttaa meille vakavia vastoinkäymisiä.

Kuten ehkä tiedätte, Chenrezig on kaikkien buddhien ja bodhisattvojen ruumiillistuma. Hänen sanskritinkielinen nimensä on Avalokiteshvara ja hänen harjoituksensa on rakkaus ja myötätunto. Kaikki uskonnot ja olennot uskosta ja perinteestä riippumatta voivat tehdä tätä harjoitusta, sillä se on kaikkia varten.

Niistä, jotka ovat täällä tänään, jotkut ovat kiinnostuneita buddhalaisuudesta, kun taas toiset eivät ole. Se mikä meitä kuitenkin yhdistää on toive tehdä tästä elämästä merkityksellistä ja onnentäyteistä. Kaikkien hengellisten harjoitusten lähde on tehdä elämästä merkityksellistä ja onnellista. Rakkauden ja myötätunnon harjoitus täyttää tämän toiveen.

Yleisesti ottaen tulee ymmärtää, että kaikki erilaiset uskonnot ovat syntyneet keinoiksi auttaa ihmisiä voittamaan kärsimyksensä. Ne ovat keinoja tuottaa onnea ja tehdä elämästämme entistä merkityksellisempää. Elämän tekeminen merkitykselliseksi ja onnentäyteiseksi on meille perustavan tärkeää. Mitä sitten teemmekin, maallista tai henkistä, ellei sillä saavuteta onnea, kaikki tekomme ovat hyödyttömiä. Koska teemme kunkin päätöksen sillä perusteella tekeekö se elämästämme hyvän ja merkityksellisen, jokainen väärä päätös aiheuttaa meille vakavia vastoinkäymisiä.

Karmapan kuudes dharmaluento: Miten kehittää kärsivällisyyttä ja antaa tilaa toisille

25. kesäkuuta 2005

Gyuto Ramochen luostari, Sidhbari, Dharamsala, Intia

(Suuressa myötätunnossaan Karmapa antoi Chenrezigin suullisen perinteensiirron.)

Chenrezig on rakkauden ja myötätunnon ruumiillistuma. Meillä on jo itsessämme rakkauden ja myötätunnon siemenet sekä itseämme että muita kohtaan. Tämä Chenrezigin perinteensiirto kehittää näitä siemeniä. Näiden rakkauden ja myötätunnon siementen vastakohtana ovat pahimmanlaatuiset vihan siemenet. Jos voisimme verrata niitä, sanoisimme, että viha on tuhoisaa, kun taas lähimmäisenrakkaus on hyödyllistä.

Joskus muut ovat meille vihaisia, mutta jos tutkimme itseämme huomaamme, että siihen täytyy olla syy. Tässä on pieni tarina:

Tiibetissä eli suuri joogi Milarepa, jota kaikki tiibetinbuddhalaiset koulukunnat kunnioittavat. Hänen tarinansa on samanlainen kuin tarina suuresta runoilijasta, Valmikista, joka oli nuoruudessaan rosvo ja joka ryösti pyhiinvaeltajia ja matkailijoita. Hän oli täynnä vihaa. Eräänä päivänä hän tapasi joogin (siddhan), jolla ei ollut mitään arvotavaraa, ja hän yritti tappaa tämän. Kävi kuitenkin niin, että tämän joogin kohtaamisesta tuli hänen elämänsä käännekohta. Milarepakin teki nuoruudessaan paljon pahaa. Hän syntyi syrjäiselle alueelle hyvin rikkaaseen perheeseen. Hänen esi-isänsä olivat muuttaneet sinne ja rikastuneet. Paikalliset eivät olleet iloisia heidän menestyksestään vaan olivat kateellisia.

Milarepalla oli yksi sisko, ja hänen isänsä oli kuollut vakavaan sairauteen Milarepan ollessa hyvin pieni. Kaikki isän omaisuus oli jäänyt isän veljen käsiin, ja se oli määrä siirtää Milarepalle, kun hän olisi tarpeeksi vanha ottamaan sen haltuunsa.

Tarinasta on eri versioita, ja yhden mukaan Milarepan setä tahtoi naittaa hänen äitinsä 27-vuotiaana omalle pojalleen, mutta äiti ei suostunut. Koska hän kieltäytyi, setä alkoi kohdella häntä hyvin huonosti. Siksi heillä oli varsin vähän ruokaa ja vaatteita ja setä ja hänen perheensä kohtelivat heitä monin tavoin kaltoin. He näkivät nälkää ja heidän oli pakko tehdä kovaa työtä.

Kun Milarepa kasvoi tarpeeksi suureksi ottaakseen isänsä omaisuuden haltuun, setä ei antanut sitä hänelle. Ikävä kyllä Milarepan äidillä oli taipumusta pahantahtoisuuteen, eikä hän voinut antaa sedälle anteeksi. Hän tahtoi kostoa ja hän lähetti Milarepan oppimaan mustaa magiaa. Monien koettelemusten ja vaikeuksien jälkeen hänestä tuli hyvin taidokas ja hän tappoi 25 ihmistä. Kyläläiset suuttuivat kovasti ja kääntyivät sen tähden häntä vastaan.

Ymmärrän kumpaakin osapuolta ja käsitän miksi he halveksivat toisiaan pahaa tahtoen, mutta sedän ja Milarepan välillä oli yksi suuri ero. Setä jatkoi halveksuntaansa kun taas Milarepa tunsi suurta katumusta tapettuaan niin monia ihmisiä ja hän lakkasi toivomasta sedälleen pahaa. Hän lähti dharman polulle ja alkoi kehittää lähimmäisenrakkautta kaikkia olentoja kohtaan, niin että hän voitti täysin taipumuksensa toivoa pahaa muille. Hänen äitinsä oli jo kuollut, eikä köyhällä sisarella ollut mitään syytä kantaa kaunaa. Koska Milarepa oli voittanut taipumuksensa pahantahtoisuuteen, sedänkin asenne alkoi lauhtua.

Kun aikaa kului, sedän perhekin ymmärsi, miksi Milarepa oli tehnyt sen mitä teki. Suuresti katuen setä puhdisti pahat tekonsa ja kesti koettelemuksia dharmanharjoituksessaan. Eräänä päivänä täti tuli Milarepan luo pyytämään anteeksi. Tuona päivänä Milarepa oli antamassa opetuksia. Tädin voitiin nähdä lähestyvän kaukaisuudessa ja syntyi keskustelu, pitäisikö hänet päästää paikalle vai ei. Milarepan sisko sanoi, että koska hän oli aiheuttanut niin suurta kidutusta, hän lähtisi, jos täti päästettäisiin sisään.

Tarinasta on taasen monia versioita, mutta yhden mukaan Milarepa vastasi sisarensa ystävällisyyteen sanomalla, että jos tämä suhtautui asiaan varauksella, hän on samaa mieltä, eikä tätiä päästettäisi paikalle. Ajateltuaan asiaa uudelleen dharman näkökulmasta, hän päätti olla hylkäämättä tätiään tai ketään tuntevaa olentoa, olipa se läheinen sukulainen tai vihollinen, vaan suhtautua kaikkiin olentoihin täti mukaan lukien tasa-arvoisesti.

Niinpä hän päästi tädin sisään, mutta ei tavannut tätä kasvoista kasvoihin. Hän puhui tälle epäsuorasti verhon läpi. Ensin hän lausui hyvin kovia sanoja ja muistutti siitä, miten hänellä ja hänen sisarellaan ei ollut yhtään ruokaa, eikä täti ollut koskaan sitä heille tarjonnut eikä tunnustanut olevansa heidän tätinsä.

Kun Milarepa sanoi niin, täti tunsi voimakasta katumusta ja pyysi anteeksi ja syvän katumuksensa voimasta hänestä tuli myöhemmin yksi Milarepan parhaista oppilaista.

Tässä alleviivataan sitä, että vaikka joku tuntisi meitä kohtaan syvää vihaa, on etujemme mukaista kehittää kärsivällisyyttä ja luoda sydämessämme hiukan tilaa toisille. Kun päällemme siis syydetään vihaa, käykäämme sitä vastaan lempeydellä ja myötätunnolla. Jos teemme niin, se auttaa vähentämään vihaa sekä omassa että muiden mielessä. Lempeys ja myötätunto ovat loppujen lopuksi olemassa kaikkien tuntevien olentojen sydämissä, joten taipumusta niihin tulee vaalia. Jos pystymme pitämään yllä lähimmäisenrakkautta ja myötätuntoa pitemmän aikaa, siitä on suurta hyötyä sekä itsellemme että toisille.

Mutta jos aina vain vastaamme vihaan vihalla, se on hyvin tuhoisaa. Se vahingoittaa lempeyden ja myötätunnon siemeniä. Jos henkilö on vihainen, äärimmäisen vihainen, älä vastaa siihen suuttumalla, vaan yritä olla toiselle hyödyksi. Nämä eivät ole vain sanoja, vaan tämä on oma kokemukseni. Olen vain vähäinen dharmaoppilas. En voi sanoa saavuttaneeni muuta kuin vähän ja rajoitetusti ymmärrystä siitä, mitä hyötyä dharmanharjoituksesta on. Kun koen vihaa niin huomaan, miten ulkoiset tekijät yrittävät saada suuttumusta aikaan, mutta on todellakin parempi nauraa niille ulkoisille tekijöille, jotka yrittävät saada minut vihastumaan. Siten nuo ulkoiset tekijät eivät saa minua valtaansa. Yritän olla antamatta liikaa merkitystä vihalle ja ulkoisille tekijöille.

Ellemme ole voittaneet vihaista luonnettamme, meidän tulisi koettaa tunnistaa se ja sitten pysäyttää se aina kun se nostaa päätään. On parasta, jos sen saa pysäytettyä, mutta ellemme voi, niin sitten meidän tulisi yrittää korjata tilanne heti kun mahdollista. Pyrkikää saamaan se pois mielenne virrasta heti paikalla, muuten se vahingoittaa teitä.

Meidän tulisi tietää, että vihan siemenet itävät yhtä aikaa itsessämme ja muissa. Ei ole niin, että joku toinen henkilö olisi aina provosoimassa meitä vihaan ja että suuttumisemme olisi muiden syytä. Jos voitte pitää myötätunnon sydämessänne pitkän aikaa, se on hyvin hyödyllistä.

Karmapan seitsemäs dharmaluento: Muiden auttaminen rakkaudella ja myötätunnolla

16. heinäkuuta 2005

Gyuto Gompa, Dharamsala, Intia

(Hänen pyhyytensä antoi tänään kaksi suullista perinteensiirtoa. Toinen oli Chenrezig-harjoitus OM MANI PADME HUM ja toinen oli OM AH HUNG BENZA GURU PEMA SIDDHI HUNG. Edellistä olivat jotkut oppilaista pyytäneet ja tänään on tiibetiläisittäin kymmenes "tsechu".)

Nauhoitettu opetus, jonka kuulen astuessani luostariin: "…ole hyödyksi itsellesi ja muille…olemalla muille hyödyksi olet hyödyksi myös itsellesi.."

Luentomuistiinpanoja:

Teemme tätä harjoitusta siksi, että olemme aina Chenrezigiin yhteydessä ja on havaittu, että tämä harjoitus on hyvin hyödyllinen. Tässä suullisessa perinteessä opetetaan, että lähimmäisenrakkautta ja myötätuntoa kannattaa harjoittaa kaikkia tuntevia olentoja kohtaan, koska rakkaus ja myötätunto vaikuttavat kaikkiin voimakkaasti. Ei ole hyvä keskittyä tuntemaan rakkautta ja myötätuntoa vain yhtä tiettyä henkilöä kohtaan, vaan kaikkia kohtaan. Sellainen harjoitus on hyvin tärkeää ja myös hyvin käytännöllistä.

Rakkauden ja myötätunnon harjoitus ei kysy uskontoa, kastia eikä rotua, sillä yksikään olento, olipa hän kuka tahansa, ei tahdo kärsiä. Lähimmäisenrakkauden ja myötätunnon harjoittaminen on hyvin käytännöllistä ja helppoa.

Hänen pyhyytensä Karmapa on buddhalainen ja hän harjoittaa buddhalaisuutta. Hän elää tässä maailmassa ja tuntee, että hänellä on vahva yhteys jokaiseen, missä hän sitten asuukin. Jokaisella on erilainen tapa ajatella ja siitä huolimatta hän pitää velvollisuutenaan auttaa jokaista. Hän yrittää auttaa kaikkia huolimatta siitä, että jokaisella on erilaisia mielipiteitä. Sen lisäksi, että hän kantaa huolta yksilöistä, hän yrittää olla avuksi myös yhteiskunnalle laajemmassa mielessä. Hänen pyhyytensä mielestä on niin, että koska olemme ihmisolentoja, meillä on suuret mahdollisuudet auttaa jopa merkityksettömiä olentoja. Jos laajennamme mieltämme, voimme auttaa jopa hyönteisiä!

Hänen pyhyytensä on sitä mieltä, että ihmisillä on kyky tuntea rakkauden ja myötätunnon myönteisiä tunteita, kun taas eläimet eivät voi tuntea samalla tavalla. Harjoittamalla lähimmäisenrakkautta ja väkivallattomuutta voimme auttaa muita. Syntymästään asti jokainen olento tahtoo onnea ja jokainen on tehnyt kaikkensa vapauttaakseen itsensä kärsimyksestä, mutta ainoastaan ihmiset pystyvät siihen. Esimerkiksi: me nauramme kun olemme onnellisia. Eläimet eivät pysty nauramaan. Parempien ominaisuuksiemme takia voimme auttaa muita.

Rakkauden, myötätunnon ja väkivallattomuuden avulla voimme todella auttaa muita. Se on velvollisuutemme. Jos harjoitamme näitä jaloja ominaisuuksia, niin tästä elämästä tulee yhä hyödyllisempää itsellemme ja muille ja siksi siitä tulee hyvin merkityksellistä. Ei riitä että vain sanomme, että meillä on nämä ominaisuudet, ne on myös ilmaistava kaikissa teoissa, muuten niistä ei ole hyötyä. Joskus tosin on niin, että rakkautta ja myötätuntoa ei ole helppo osoittaa.

Koska meillä on joskus vaikeuksia aidon rakkauden ja myötätunnon osoittamisessa, meidän tulee kysyä itseltämme, mitä ne oikein ovat. Todellinen rakkaus ja myötätunto merkitsevät sitä, että toivoo kaikkien olentojen olevan onnellisia ja kärsimyksestä vapaita. Se on hyvin vaikeaa. On helppoa rakastaa omia vanhempia ja lähisukulaisia, mutta se mitä meidän on tehtävä, on laajentaa näitä tunteita niin, että ne ulottuvat koskemaan kaikkia olentoja.

Näiden hyvien ominaisuuksien saavuttamisen esteenä on heikkouksia, sellaisia kuin viha. Meidän on tarkkailtava itseämme nähdäksemme, onko heikkouksia päässyt pujahtamaan harjoitukseemme, ja estettävä niitä keskeyttämästä harjoitustamme.

Mitä näihin erilaisiin vaikeuksiin tulee, sellaisiin kuin kärsimättömyys, viha, halu ja niin edelleen, voimme ottaa esimerkiksi vihan ja havaita, että jotkut ihmiset ovat koko ajan täynnä vihaa. Sellainen ajattelu tuottaa vain negatiivisen tuloksen tulevaisuudessa. Ihmiset välttelevät aina väkivaltaisia ihmisiä – jopa perheenjäsenet. Ajatelkaamme vaikka käärmeenpoikasta, joka syntyy sellaiseksi karmansa tähden, koska se on tuntenut aikaisemmissa elämissä paljon vihaa – jopa käärmeenpoikanen on jotain, mitä ihmiset eivät tahdo nähdä, tai mihin he eivät tahdo koskea. Ihmiset pelkäävät niitä luonnostaan. Se on vihan aiheuttama kielteinen tulos. Teidän tulisi yrittää päästä eroon näistä kielteisyyksistä, joista seuraa huonoja tuloksia tulevaisuudessa ja pyrkiä rakentamaan myönteisempiä ominaisuuksia, jotta tulevaisuus olisi parempi. Yrittäkää aina välttää huonoja ominaisuuksia kuten suuttumusta, vihaa, halua ja niin edelleen.

On tärkeä tietää, että epäpuhtaat ja epäterveet mielentilat voivat tuoda mukanaan vain kielteisiä vaikutuksia tulevaisuudessa. Kun sen tietää, on helpompi välttää tekemästä huonoja tekoja. Jos näin järkeilemällä tekee vain hyvää, niin pitkällä aikavälillä siitä seuraa parempia tuloksia. Jos näette jonkun henkilön, joka on koko ajan vihainen, yrittäkää nähdä hänet ikään kuin sairaana, joka tekee kielteisiä tekoja sairautensa tähden, ja kasvattakaa myötätuntoanne, koska tiedätte, että hänen tulevaisuutensa on täynnä kärsimystä.

Karmapan kahdeksas dharmaluento: Kehittäkäämme terävä ja valpas mieli

22. heinäkuuta 2005

Dharamsala, Intia

Haluaisimme, että meille tapahtuisi monenlaista hyvää. Jotta niin kävisi, meidän on ajateltava muiden hyvinvointia. Buddhalaisittain puhumme jälleensyntymien käsitteestä, mutta harva voi muistaa kaikki entiset elämänsä, en edes minä! Olen buddhalainen, mutta siitä huolimatta minun on vaikea tietää jokaista mennyttä ja tulevaa elämää. Jos tutkimme historiaa, niin on ollut monia suuria siddhoja, jotka eivät luottaneet jälleensyntymä-ajatukseen, mutta kun he opiskelivat ja tekivät harjoituksia, he alkoivat uskoa menneisiin ja tuleviin elämiin. Useimmille meistä on kuitenkin parasta, jos keskitymme tähän elämään. Tehkäämme nykyhetkestä puhdas ja hyveellinen, ja se parantaa sekä tämän että tulevien elämien laatua. On velvollisuutemme tehdä elämästämme tervehenkistä ja hyödyllistä itsellemme ja muille.

On hyvin tärkeää, että huolehdimme tarkasti ja ajallaan nykyhetken tilanteesta. Jos pystymme siihen, huolehdimme tulevaisuudestamme automaattisesti. Tässä pieni tarina:

Olipa kerran isä ja poika, joilla oli pari aasia. Matkalla vuorien yli isä sanoi, että hänestä muulin omistaminen olisi parempi, koska sillä voi ratsastaa. Poika ajatteli, että hän haluaisi nyt ratsastaa pienellä aasilla, mutta isä löi häntä sanoen, että aasi oli liian pieni ratsastettavaksi.

Joskus emme huomaa, mitä nykyhetkellä tapahtuu, koska ajattelemme niin kovasti tulevaisuutta. Meidän on suunniteltava erityisen ihmisolennon erityistä onnea, joten käyttäkäämme nykyhetki hyväksemme parhaalla tavalla.

Voimme tehdä elämästämme merkityksellistä seuraamalla salaista polkua, käyttämällä taitavia keinoja ja viisautta. Tarvitsemme terveen kehon ja mielen. Meidän on tasapainotettava neljä elementtiä, sillä jos jokin niistä on epätasapainossa, siitä seuraa meille hankaluuksia. Jos vesi-, tuuli-, maa- tai tulielementti ovat poissa tasapainosta, olemme vaikeuksissa. Jotta olosuhteet olisivat tasapainoiset ja terveelliset, tarvitsemme kunnollisen henkisen polun ja meidän kyettävä seuraamaan sitä pitkän aikaa. Sitten siitä on hyötyä elämän mittaan pysyvällä tavalla. Meidän täytyy seurata polkua koko elämämme ajan pitämällä harjoitus mielessämme jatkuvasti. Sillä tavoin jokaisesta teosta tulee hyvä, sopiva ja se auttaa meitä sillä henkisellä tiellä, jota kuljemme. Yrittäkäämme pysyä tällä tiellä. Voimme kehittää henkistä vahvuutta käyttämällä taitavia keinoja ja viisautta, koska niiden avulla tulevaisuudesta tulee merkityksekäs.

Omaksukaamme kaikki hyvät ominaisuudet ja pysykäämme poissa pahoista teoista; sillä tavoin olemme elämämme lopussa keränneet kaikki hyvät ominaisuudet. On tärkeää koota hyviä ja myönteisiä ominaisuuksia ja päästä eroon kaikista epäpuhtauksista. Menetelmä ja viisaus ovat toisistaan erottamattomia välineitä, joten olkaa vilpittömiä itsenne ja muiden edessä. On vastuullamme kerätä itsellemme kaikki hyvät ominaisuudet ja hylätä epäpuhtaudet, Menetelmän ja viisauden täytyy olla yhdessä. Emme voi tehdä jotain muille, jos meiltä puuttuu vilpittömyyttä. On monia älykköjä, joilla on paljon tietoa, mutta joilta puuttuu vilpittömyyttä itsensä ja muiden edessä. Jotkut tiedemiehet ovat luoneet atomipommin havaitsemalla, että atomit voivat olla hyödyksi, mutta he ovat myös luoneet maailmaan paljon ongelmia.

Tarvitsemme tab ja sherab (menetelmän ja viisauden) kehittääksemme terävän, valppaan mielen. Muistamalla menetelmän ja viisauden me teemme harjoitusta polulla.

Meidän täytyy yrittää valita oikea keskitie. Edellisissä opetuksissani sanoin, että on hyvä nähdä yksilöllisten oppilaiden mielenkiinnon kohteet, mutta sellaisessa suuressa ryhmässä kuin tämä, ei ole mahdollista tuntea jokaista yksilöä. Jos harjoitamme dharmaa ja ihailemme polun kauneutta, saavutamme rauhan, onnen ja hyvinvoinnin itsellemme, yhteiskunnalle ja maailmalle. Monet kiitokset!

Karmapan yhdeksäs dharmaluento: Miten parantaa aidosti harjotusta ja käytöstä

25. kesäkuuta 2005

Hyvää syntymäpäivää hänen pyhyydelleen Karmapalle!

Jokaisen yksittäisen dharmanharjoittajan on hyvin tärkeää tarkkailla ja katsella omaa mieltään alusta asti. Se on dharmaharjoituksen ylöspäin kohoavista askelmista ensimmäinen ja tärkein, ikään kuin minkä tahansa kielen peruskurssille osallistuminen. Aloitamme aakkosista, englannin, hindin tai muun kielen. Siihen tulee myös liittyä järjestelmällinen itsekuri. Mitä tahansa opiskellaan, opinnot tulee aloittaa alusta. Sen jälkeen siirrytään asteittain korkeampiin, edistyneempiin ja laajempiin harjoituksiin ja opintoihin.

Mieli ja keho täytyisi muistaa pitää rentoutuneina ja rauhallisina. Mielen tyynnyttäminen on tärkeää, koska elämme kiireisessä ja väkirikkaassa yhteiskunnassa. Meillä on kaikilla taipumus siihen, että mieli on täynnä käsitteellisiä ajatuksia ja havaintoja. Siksi meidän vaikea tunnistaa mielen sisäistä, todellista luontoa, emmekä pysty erottamaan käsitteellisiä ajatuksia ja mielen todellista luontoa toisistaan. Täten emme voi hallita käsitteellistä ajatteluamme emmekä vähentää intohimoja ja negatiivisia ajatuksiamme. Kun virheellinen käsitteellinen ajattelu on laannutettu rauhoittamalla mieli, niin tunnistamme mielen luonnon. Sitten jokainen harjoitus onnistuu.

Kuten aiemmin sanottu, meidän tulisi aina arvostella enemmän itseämme kuin muita. Todellinen parannus käytöksessä ja harjoituksessa tapahtuu niin, että pidämme silmällä omia virheitämme ja puutteitamme. On varsin tavallista, että ihmisillä on tapana arvostella muita ennemminkin kuin omaa mieltään ja käytöstään. Se on itse asiassa väärin, eikä auta meitä kehittymään. Lyhyesti siis, arvostelkaa aina itseänne ja omaa mieltänne, koska se parantaa harjoitustanne, kykenette tunnistamaan mielenne todellisen luonnon ja myös auttamaan muita.

Mielen tyynnyttäminen ja vakauttaminen on tiibetiksi "shine". Se tarkoittaa tyyneydessä lepäämistä (sanskritiksi shamatha) ja sitä tehdään laskemalla sisään ja uloshengityksiä.

Karmapan kymmenes dharmaluento: Hiukan ohjeita aloittelijoille

(Ensin Hänen pyhyytensä antoi Chenrezig-harjoituksen perinteensiirron)

Alussa emme voi sanoa tarkkaan, minkälaisia tuloksia opiskelustamme ja harjoituksestamme tulee, mutta kun olemme oppineet, että kaikki on täysin toisistaan riippuvaa ja yhteydessä keskenään, olemme huolellisempia tekojemme suhteen.

Jos todella haluamme auttaa joka ikistä tuntevaa olentoa, emme voi käyttää vain yhtä tai kahta menetelmää. Meidän on opittava monenlaisia menetelmiä ja käytettävä niitä erilaisiin yksilöllisiin tarpeisiin.

Voi olla myös avuksi tietää, että alussa opiskelumme ja harjoituksemme, joka on pelkkää aikomusta auttaa kaikkia tuntevia olentoja, on jossain määrin hyödyksi. Myöhemmin, kun tiedämme, miten todella soveltaa tätä suurta aikomusta käytäntöön jokaisen tekomme kautta, kykenemme todella olemaan kaikille olennoille hyödyksi.

Karmapan yhdestoista dharmaluento: Myötätunnon todellinen merkitys

13.8.2005 Gyuto Gompa, Dharamsala, Intia

(Alussa Hänen pyhyytensä antoi Chenrezig-harjoituksen ja mantran perinteensiirron.)

Yritän aina viettää aikaani erilaisten ryhmien ja yksilöiden kanssa kertoakseni Chenrezigin myötätunto-harjoituksesta, ei vain buddhalaisille vaan kenelle tahansa, jolla on rakkautta ja myötätuntoa. En pyri käännyttämän ihmisiä buddhalaisiksi vaan pelkästään rohkaisemaan heitä harjoittamaan rakkautta ja myötätuntoa.

Jokainen pitää rakkauden ja myötätunnon aiheesta kovasti, mutta kun niitä pitäisi ruveta harjoittamaan, se onkin varsin vaikeaa ja syntyy myös paljon väärinkäsityksiä. Esimerkiksi, useimmat ajattelevat, että kun joku kohtelee meitä huonosti, meidän pitää tuntea myötätuntoa kyseistä henkilöä kohtaan. Jos sovellamme myötätuntoa sillä tavalla, siitä ei ole erityistä hyötyä itsellemme. Se ei ole kovin käytännöllistä. Jotkut ymmärtävät asian väärin toisella tavalla. He ajattelevat, että kun joku kärsii, he voivat ottaa tämän kärsimyksen niskoilleen, mutta se vain lisää kärsimystä. Todellinen myötätunto ei ole sellaista.

Edellä kuvatun kaltainen myötätunnon harjoittaminen, jossa täytyy jotenkin kokea muiden kärsimys, vain lisää kärsimystämme ja johtaa harhaan. Se mitä tulee tehdä, on havaita toisten kärsimys ja soveltaa sitten tervettä myötätuntoa. On oltava varma itsestään voidakseen helpottaa omaansa ja muiden kärsimystä. Sitten se muuttuu aidoksi myötätunnoksi, joka on hyvin voimakasta.

Kun näemme muiden kärsimyksen ja myötätunnon kaksinaisuuden, meidän on työskenneltävä muiden hyväksi, jotta emme lisäisi omaa tuskaamme. Sillä tavoin myötätunnosta tulee kärsimyksen vastalääke. Pelkkä myötätunnon tunteminen ei ole niinkään hyödyllistä, sillä kun näemme jonkun kärsivän, itsekin kärsimme! Vaikka olisimmekin myötätuntoisia, emme voi hallita muiden kärsimystä. Myötätunnon tulisi olla tervettä, vahvaa ja itsevarmaa, sitten voimme kohdata toisten kärsimyksen ja tehdä heistä onnellisempia.

Tässä on esimerkki, ajatelkaamme vammaista isää, joka näkee poikansa hukkuvan veteen. Hän ei voi tehdä mitään ja kärsii kauheasti katsellessaan rannalla avuttomana. Mutta jos sellainen isä, joka on voimakas, näkee poikansa kärsivän, hän hyppää heti perään ja pelastaa hukkuvan lapsen. Samalla tavoin, jos myötätuntomme on vahvaa ja tervettä ja täynnä voimaa, kykenemme nopeasti ja tehokkaasti auttamaan muita. Ellei myötätuntomme ole täysin kehittynyttä, miten voimme tehokkaasti auttaa ketään?