Opettaja: Kenting Tai Situpa
Buddhan opetuksen perusta on buddhaluonto, sen takia Buddha opetti: jokaisella on mahdollisuus tulla paremmaksi ja valaistua. Puhdas olemuksemme, buddhaluonto, tekee mahdolliseksi sen, että voi voittaa omat heikkoutensa. Buddha puhui siitä ohjatakseen yksilöitä herättämään rajattomat sisäiset mahdollisuutensa, niin että heistä itsestään tulisi valaistuneita buddhia.
On tärkeää ymmärtää, ettei buddhaluontoa kuvitella tai luoda tyhjästä. Se on jo jokaisessa tuntevassa olennossa ja Buddha opetti, miten se vähä vähältä harjoituksen kautta saadaan näkyviin.
Vaikka buddhaluonto on kaikissa absoluuttisena todellisuutena, suhteellisesti yksilöiden välillä on eroja. Siksi Buddha opetti monilla eri tavoilla. Meillä on moraaliin, filosofiaan, psykologiaan, myötätuntoon ja harjoitusmenetelmiin liittyviä opetuksia. Kaikkien niiden tarkoitus on auttaa tunnistamaan yksilöiden todellinen olemus, buddhaluonto.
Itsekurin, tarkkaavaisuuden ja hyvien tekojen kautta kehittyy mielentyyneys ja selkeys. Se johtaa vapauteen kaikesta, mikä peittää puhdasta olemusta ja se antaa mahdollisuuden kokea syvää sisäistä rauhaa. Kun heikkoudet poistuvat, buddhaluonto jää, ja se on rauhantila.
Buddhaluontoa verrataan avaruuteen siinä, ettei mikään voi sitä tahrata. Vaikka olento kärsisi helvetissä, hänellä on puhdas buddhaluonto.
Kaikilla on buddhaluonto, tiesivätpä he siitä tai eivät. Silloin, kun yksilö ei ole siitä tietoinen, se on hänessä niin kuin itämiskykyinen siemen. Kun hän kehittyy, buddhaluonto alkaa ilmentyä tietona, viisautena, hyvinä ajatuksina ja tekoina. Kun hän valaistuu, valaistuminen itsessään on buddhaluonnon oivaltaminen.
Kärsimystä kokevat olennot ja buddhat ovat olemukseltaan samaa, ainoa ero heidän välillään on, että tuntevat olennot eivät tiedä sitä, kun taas buddhat ovat tuon olemuksen ruumiillistumia. Tunteva olento on sisäisesti buddha mutta suhteellisen valaistumaton, buddha taas on buddha sekä absoluuttisesti että suhteellisesti.
Poikkeuksetta kaikki voivat kehittyä ja lopulta valaistua. Jokainen olento on pohjimmiltaan täydellinen, mutta suhteellisesti ottaen tuntevilla olennoilla on lukemattomia epätäydellisiä ominaisuuksia. Niitä kutsutaan heikkouksiksi: viha, ylpeys, halu ym. Buddhan opetusten eli dharman harjoittamisen tarkoitus on soveltaa kaikkein tehokkaimpia menetelmiä, joilla nuo epätäydellisyydet voitetaan. Oikealla menetelmällä henkilö vähitellen herää tunnistamaan sisäisen totuuden ja oivaltaa buddhaluontonsa.
Totuuden kaksi puolta ovat aina yhdessä, ne eivät ole kaksi eri asiaa. Suhteellinen on absoluuttisen suhteellista ja absoluuttinen on suhteellisen absoluuttista. Siksi samsarassa kärsivien olentojen ja kaikista rajoituksista vapaiden buddhien luonnon välillä ei ole eroa.
Buddhaluonto on rajaton; sitä ei rajoita aika, paikka eikä mikään muukaan ominaisuus. Sitä ei voi mikään varjostaa, mutta suhteellisesti sen havaitseminen voi estyä. Jokainen on koko ajan valmis valaistumaan, ja ainoa este on se, että ei tunnista buddhaluonnon rajattomuutta ja puhtautta. Kun sitä ei tunnista, siitä tulee suhteellinen minä, ego. Siitä seuraa kaksinaisuus eli dualismi: minä ja toinen, hyvä ja paha, valo ja pimeys; se on kuin pitkä uni.
Jotta voisi herätä dualistisesta unesta, täytyy ponnistella. Siihen kuuluu hyvä käytös, mielen tyynnyttäminen meditaation kautta ja muita menetelmiä, jotka kehittävät ymmärrystä ja viisautta. Yksilöstä riippuen harjoitus voi painottua meditaatioon tai toimintaan. Tärkeää on, että havaintokyky paranee ja buddhaluonto ilmenee ja koetaan. Vaikka tekeekin harjoituksia, on helppo langeta kielteisten asioiden vietellessä ja sen tuloksena on sitten entistä enemmän harhan vallassa. Kunnes saavuttaa ensimmäisen bodhisattvatason, voi sekä parantua että huonontua. Sen jälkeen kehitys ei enää voi pysähtyä.
Ensimmäinen askel henkisellä tiellä on, että ymmärrys selkenee ja pystyy arvostamaan sitä, mistä on hyötyä itselle ja muille. Toiseksi täytyy löytää oikeat menetelmät, niin että ei vahingossa toimi väärin. Kolmanneksi on kehitettävä rakkautta ja myötätuntoa, sillä muuten kehitys pysähtyy. Voi tulla jopa ylpeäksi itsestään ja taantua. Rakkaus ja myötätunto auttavat eteenpäin.
Kehitykseen kuuluu asteittainen puhdistuminen. Mitä puhdistetaan? - Heikkouksia, jotka peittävät buddhaluonnon ja estävät sitä näkymästä. Absoluuttisesti katsottuna mitään puhdistettavaa ei ole, mutta suhteellisesti ottaen esteet on poistettava, jotta niiden alla oleva puhtaus voidaan oivaltaa.
Puhdistamismenetelmiä on monia. Tietämättömyys poistetaan voimakkaalla pyrkimyksellä. Jos ei tiedä miten jokin asia tehdään, mutta pyrkii tekemään sen, niin ottaa selvää, miten toimitaan. Pyrkimys voi olla aivan yksinkertainen pyrkimys tehdä parhaansa ja oikein. Kun viisaus kehittyy, näkee mikä on oikein, sopivaa ja olennaista. Syvällinen myötätunto ja kunnioitus seuraavat siitä luonnostaan. Niiden kehityttyä oivaltaminen tapahtuu.
Valaistuminen on hidas prosessi, johon kuluu useita elämiä. Jokainen oivallus on edellisen oivalluksen tulos. Ensinnäkin täytyy tulla tietoiseksi omasta negatiivisuudestaan. Meillä on heikkouksia ja teemme virheitä. Se pitää hyväksyä, sen sijaan että pettäisi itseään ja luulottelisi, että on täydellinen tai ainakin melkein. Täytyy tunnistaa, että joskus toimii neuroottisella tavalla.
Sitten kun tietää, että itsellä on heikkouksia, voi tehdä asialle jotain. Kun samalla muistaa, että buddhaluonto on täydellinen, eikä itse ole absoluuttisen kielteinen, se auttaa voittamaan huonot puolet itsessä. Se pitäisi nähdä myös muiden kohdalla. Itse ei ole ainoa, joka kärsii, vaan kaikki tuntevat olennot. Jotain on tehtävä heidän auttamisekseen, ja siksi täytyy toivoa, että voisi auttaa muita. Samalla, kun on tietoinen avun tarvitsijoista, on muistettava, että heillä on buddhaluonto, eivätkä he ole parantumattoman neuroottisia. Kärsimys on suhteellinen totuus.
Tällä tavoin vähitellen lähestytään bodhisattvaksi tulemista. Mikä on bodhisattva? - Hän on yksilö, joka on ei enää toimi tavallisella tavalla vaan ainoastaan puhtaalla motivaatiolla ja myönteisesti. Bodhisattvan kehitys etenee ensimmäiseltä kymmenennelle tasolle saakka, kunnes hänestä tulee täysin valaistunut buddha. Näin buddhaluonto vähitellen herää.
Ensinnäkin tarvitaan ohjausta. Vaikka pyrkimys kulkea henkistä tietä olisi vahva, jos luottaa pelkästään omaan arvostelukykyynsä, voi joutua harhateille tietämättömyyden, levottomuuden ja egon takia. Tiibetin buddhalaisuudessa puhutaan perimyslinjoista. Linjojen lähteenä on Buddha Sakyamunin opetus, joka seurasi hänen oivalluksestaan ja ilmeni myötätuntona ja viisautena. Buddhan oppilaat harjoittivat Buddhan antamia menetelmiä ja opettivat ne omille oppilailleen. Kaikki harjoitukset, joita teemme, ovat Buddhan alkuperäisiä opetuksia. Se on perimyslinja ja oikeiden ohjeiden lähde. Ennen vanhaan opettajat testasivat oppilaitaan monin tavoin varmistaakseen, että oppilaat ovat valmiita ja että harjoituksesta on apua eikä vahinkoa. Aito opettaja - oppilas suhde tulee ottaa vakavasti, ei kevyesti.
Toiseksi elämässä tulee soveltaa periaatteita, jotka ovat Buddhan opin kanssa sopusoinnussa. Jos harjoittaa dharmaa, täytyy elää dharman mukaista elämää. Ei voi harjoittaa mietiskelyä ahkerasti viittä tuntia ja villiintyä lopuksi aikaa. Meditaation, rukousten ja mantrojen lausumisen vaikutuksen pitäisi ulottua kaikkiin päivän toimiin. Tulisi elää niin lähellä opetuksia kuin voi. Virheitä sattuu, se on luonnollista, mutta arkielämässä ollaan niin tarkkaavainen ja tietoinen kuin mahdollista. Vajrayanassa kaikesta tulee mietiskelyä, mikä tahansa voi olla oivalluksen lähde. Niin on vain, jos mieli on koko ajan tyyni ja selkeä.
Kolmanneksi tarvitaan hyvää käytöstä. Hyvän käytöksen ulkoinen ilmaus on muiden auttaminen. Ei voi pelkästään kehittää mieltä, vaan täytyy tulla tietoiseksi muiden tarpeista ja pyrkiä täyttämään ne. Joskus pieni hyvä teko voi olla hyvin tehokas. Se voi olla millainen vain elämän suojelemisesta suoran avun antoon tarpeen tullen tai pelkkä ystävällinen sana oikeaan aikaan sanottuna. Näin pitäisi toimia aina kun voi.
Neljänneksi tarvitaan syvällinen pyrkimys kohti valaistumista. Se on tärkeä pitää yllä, koska se suojelee monenlaisilta ongelmilta. Kunnianhimoisessa toiveessa valaistua ei ole mitään väärää. Sen pitäisi koskea yhtä vilpittömästi sekä itseä että muita. Kun katsoo ympärilleen, huomaa, että tällä planeetalla tekemätöntä työtä on paljon. Ihmiset eivät tule toimeen keskenään edes yhden kaupungin sisällä. Valaistumissuunnitelmat näyttävät hyvin kaukaisilta. Miten voimme vilpittömästi toivoa jotain sellaista? Miten uskomme että se on mahdollista? Se on mahdollista, koska kaikilla on buddhaluonto.
Puhtaan, täydellisen ja rajoittamattoman buddhaluonnon päämäärä on valaistuminen. Kaikki saavuttavat sen joskus. Toisilta buddhaluonnon tunnistamiseen kuluu kauan aikaa, sillä heiltä kuluu kauan heikkouksiensa puhdistamiseen. Toiset valaistuvat nopeasti. Riippuu siitä, miten yksilö kulkee henkistä polkua ja mitä valintoja hän tekee. Varmaa on, että jokainen voi valaistua, koska kaikkien olemus on buddha.
Dualistinen mieli estää buddhaluonnon tiedostamisen. Kehittynyt yksilö tai bodhisattva on tunnistanut buddhaluontonsa osittain. Buddhuudessa mielen dualistinen puoli puhdistuu kokonaan. Mieli on kaksinaisuuden tuolla puolen ja heränneestä henkilöstä tulee buddhaluonnon ruumiillistuma ilman mitään rajoituksia. Siksi buddhatoiminta on rajatonta. Bodhisattva voi buddhaan verrattuna toimia ja auttaa vain rajallisesti ja tavallisen olennon toimintakyky on äärimäisen rajoittunut.
Buddhaluonto on muuttumaton. Olimmepa miten tietämättömiä tahansa, se ei muutu. Olimmepa miten valaistuneita tahansa, se ei muutu. Valaistuttaessa buddhan ominaisuudet, kuten kymmenen suurta voimaa, todellistuvat täysimittaisina. (10 voimaa : voi elää niin kauan kuin tahtoo, voi pysyä meditaatiotilassa, voi tuottaa materiaalista hyvää muille, voi suunnata muiden karman kypsymään hyödyllisemmin, voi syntyä maailmoihin ja pysyä tahrattomana, voi muuttaa elementtejä toisikseen, esim. tulen vedeksi ja päinvastoin, saa rukoukset toteutumaan, voi tehdä ihmeitä herättääkseen muiden uskon, ymmärtää äärimmäisen totuuden ja sanojen todellisen merkityksen ja voi opettaa muita heidän tarpeidensa mukaan.)
Buddha toimii spontaanisti, niin kuin aurinko säteilee. Buddhan ilmestys kantaa todellista voimaa, joka auttaa yksilöitä heidän kehityksessään. Auringon säteet tekevät niin paljon: ne lämmittävät maan itäville siemenille ja ne kypsyttävät hedelmät. Ne antavat valoa ja haihduttavat vettä meristä, niin että se kohoaa höyrynä ja muodostuu pilviksi, jotka satavat alas. Se ei ole suunniteltua vaan spontaania, niin kuin buddhatoimintakin.
Buddha voi auttaa muita, koska hänen toimintansa ei ole dualistista. Vaikka maailmankaikkeuden kaikki olennot rukoilisivat turvaa ja pyytäisivät siunausta yhtä aikaa, se saavuttaa heidät jokaisen yksilöllisesti ja sen mukaan, millainen on kunkin kyky vastaanottaa siunaus.
Esteet buddhaluonnon oivaltamiselle ovat loputtomia, mutta eivät pysyviä. Kaikki esteet ovat väliaikaisia, pysyvää estettä ei ole olemassa. Pääesteitä ovat halu, viha ja tietämättömyys sekä kuusi sellaista estettä, jotka koskevat bodhisattvoja.
Halu ja kiintymys estävät buddhaluonnon havaitsemista. Kyse on kiintymyksestä olemassaolon kiertokulkuun. Sitä ei voi noin vain poistaa, mutta vähitellen voi ymmärtää olemassaolon luonnetta ja vähentää kiintymystä. Mihin tahansa tässä maailmassa menemmekään, näemme raunioita, joita on joskus käytetty asuntoina, palatseina, kirkkoina ja temppeleinä. Niiden rakentamiseksi tehtiin paljon työtä ja ne maksoivat omaisuuksia. Nyt niillä on jokin historiallinen arvo, jos sitäkään. Voimme edelleen rakentaa taloja, uraa ja ihmissuhteita, mutta uudella perspektiivillä. Niihin ei kiinnytä järjettömästi vaan ymmärretään, että ne eivät ole pysyviä asioita. Niillä on vain suhteellinen arvo ja ne muuttuvat aina. Se on tärkeä ensimmäinen askel, sillä se poistaa huonot ajatukset ja teot.
Ellei ymmärrä kaiken pysymättömyyttä tulee kateelliseksi, kun joku rakentaa isomman talon kuin itsellä. Se voi tuntua naurettavalta, mutta sellaista tapahtuu. Yksi uskonnollinen kuppikunta koettaa estää toista ja väittää: ”Minun buddhani on parempi kuin sinun.”
Toinen, mikä estää buddhaluontoa näkymästä on viha ja suuttumus. Viha on voimakas, joskaan ei niin jatkuva luonteeltaan kuin halu ja kiintymys. Suuttumus tulee ja menee, ja se alkaa yleensä niin, että jää paitsi jostakin, mitä haluaa. Jos jokin tulee väliin ja estää saamasta sitä mitä haluaa, suuttuu ja voi toimia aggressiivisesti, jotta saisi sen, mitä tahtoo. Vihan voittamiseksi voi kehittää ymmärrystä muiden tarpeista ja heikkouksista ja tuntea myötätuntoa.
Kolmas este on tietämättömyys, joka on läsnä, kunnes saavuttaa ensimmäisen bodhisattvatason. Vajrayanamestarit ovat joissakin teoksissa huomauttaneet, että suurin osa ihmisistä ymmärtää toisensa kokonaan väärin. Puuttuu syvällinen näkemys, asioista nähdään vain pintakuori, ja useimmiten sitäkään ei nähdä tarkasti. Ulkoiset olosuhteet vaikuttavat helposti ja saavat aikaan haluun tai vihaan perustuvan reaktion.
Neljäs este, karma, on halun, vihan ja tietämättömyyden yhdistelmä. Vaikka sanskritinkielinen sana karma on tunnettu, se ymmärretään usein väärin. Kun yritys menee huonosti tai avioliitto rakoilee, kysytään: ”Onko se pahaa karmaani?” Buddha opetti, että karma merkitsee syitä ja olosuhteita. Tietenkin syyt ja olosuhteet saavat aikaan konkurssin ja avioeron, mutta ei pitäisi ajatella olevansa olosuhteiden vanki. Se ei ole kohtalo, jota ei voisi muuttaa. Huonoa karmaa voi parantaa ja tehdä sen hyväksi ja hyvän karman voi tuhota ja muuttaa huonoksi. Karma ei ole olemassa minään erillisenä asiana, vaan se viittaa suhteellisiin syihin ja olosuhteisiin, jotka luovat elämän. Karma ja sitä seuraavat esteet ovat hienovaraisia dualistisia ongelmia, joihin ei tässä puututa enempää.
Yksi suurimmista virheistä, minkä voi tehdä, on pitää virheitään pysyvinä ja osana omaa olemusta. Ellei ole tietoinen buddhaluonnosta, voi helposti vakuuttua olevansa arvoton ja epäillä kaikkia hyviä ominaisuuksiaan.
Ellei tiedä buddhaluonnosta, voi myös pitää kaikkia hyviä ominaisuuksiaan omina ansioinaan. Jos ponnistelee ja saa jotain myönteistä aikaan, luulee, että loi sen tyhjästä, ja ego kasvaa. Sitten ajattelee olevansa parempi kuin muut eikä näe, että aikaansaatu hyvä on buddhaluonnon vähäistä ilmentymistä itsessä ja että kaikissa muissakin on buddhaluonto. Ellei tiedä, että muilla on samat mahdollisuudet kuin itsellä, kehittää väärän ylpeyden omista pienistä saavutuksistaan. Lisäksi voi kieltäytyä jakamasta saavutuksiaan muiden kanssa, jolloin kaikki hyvä, mitä saa aikaan, on heidän kannaltaan hyödytöntä. Jää kiinni omiin ansioihinsa ja lopulta taantuu sen sijaan, että kehittyisi.
Ellei tiedä buddhaluonnosta, voi muuttua fanaattiseksi. Se johtaa siihen, että omaa kapea-alaista näkemystä pidetään ainoana oikeana ja kielletään toisenlaiset näkemykset. Buddhalaisuudessakin voidaan jäädä kiinni uskonnon ulkoisiin muotoihin, koskaan näkemättä symbolien merkitystä. Kielletään ydin ja liioitellaan ulkokuorta. Se voi vahingoittaa ulkopuolisia ja omalta kannalta aikaa kuluu hukkaan, kun itsepäisesti kieltäytyy näkemästä asioiden varsinaista merkitystä.
Buddhaluonnon tunteminen antaa ilon tunteen. Vaikka olosuhteet olisivat kurjat ja kärsimys suurta, tietää, että absoluuttinen ydin on täydellinen ja että on kulkemassa sen oivaltamista kohti. Niin voi tuntea olevansa turvassa, sillä kärsimys on vain ulkoista ja aina väliaikaista. Buddhaluonto ei koskaan kärsi, ja vaikka kärsimystä ei voisi välttää, on tilaa olla iloinen mitä vaikeimmissa tilanteissa.
Buddhaluonnon takia on mahdollista kunnioittaa kaikkia muita olentoja ja ympäristöä, joka sekin ilmentää samaa luontoa. Buddhaluonnon tunteminen merkitsee, että tuntee suhteellisen totuuden. Kun tuntee sen ja kuinka sitä käytetään, se on älykkyyttä. Buddhaluonnon tunteminen merkitsee, että tuntee absoluuttisen totuuden. Se on viisautta, joka johdattaa tekemään sellaisia päätöksiä, että valaistumisen saavuttaminen nopeutuu. Buddhaluonnon takia voi tuntea rakkautta ja myötätuntoa, koska tietää, että muut olennot ovat pohjimmiltaan täydellisiä, ja että heidän ponnistuksensa kehittyä ja omat ponnistukset auttaa heitä tuottavat lopulta tulosta. Muutenhan olisi hyödytöntä edes yrittää auttaa. Tietoisuus kärsimyksestä saa aikaan myötätunnon, ja buddhaluonnon takia voimme auttaa. Kun rukoillaan: ”Olkoot kaikki olennot vapaat kärsimyksestä ja kärsimyksen syistä”, rukous on realistinen, koska tiedämme, että kaikilla on buddhaluonto.
Buddhaluonto on vajrayana buddhalaisuuden käytännöllisin ja olennaisin periaate. Buddhalaisissa rukouksissa sanotaan, että haluamme auttaa kaikkia olentoja. Se on kunnianhimoinen asenne. Voimmeko me todellakin vapauttaa kaikki olennot? - Kyllä voimme. Voimmeko me valaistua? - Tietenkin. Mikä saa meidät ajattelemaan että se on mahdollista? - Buddhaluonto. Sillä pohjalla voi jatkaa. Olemme sisäisesti valaistuneita. Nukkuva buddha pitää vain herättää.
Rajaton ja täydellinen puhtaus ja täysin esteetön mielen selkeys on harjoituksen tulos. Sitä kutsutaan bodhimieleksi. Bodhimieltä kuvataan myös haluksi saavuttaa valaistuminen kaikkien olentojen hyödyksi. Se on rohkeutta asettaa päämääräksi korkein oivallus, ja periaatteena se tekee ponnistelusta tarkoituksenmukaista aina siihen saakka, kunnes valaistuminen saavutetaan.
Lootus kuvaa bodhimieltä. Se on mitä kaunein ja täydellisin kukka, aivan puhdas siitä huolimatta, että se kasvaa mutaisessa vedessä. Muta, missä se kasvaa, ei tahraa sitä, ja sama koskee bodhimieltä. Bodhimieli syntyy kärsimyksen maailmoissa, samsarassa. Huolimatta yksilön pahoista teoista ja kielteisyydestä, sillä hetkellä kun hän kehittää bodhimielen, menneisyyden tahrat puhdistuvat kokonaan. Tekojen motivaatio määrää teon arvon. Ennen kuin kehittää bodhimielen on voinut olla pahoista pahin, mutta silloin kun bodhimielen asenne syntyy, muuttuu mitä jaloimmaksi, myötätuntoiseksi ja kallisarvoiseksi olennoksi. Puhdas epäitsekäs motivaatio, bodhimieli, on niin voimakas ja tärkeä. Sanotaan, että bodhimielen kehittämällä syntyy valaistuneiden perheeseen.
Miten bodhimieltä sovelletaan käytäntöön? Paras tapa on opiskella rukousta, jonka mahayana buddhalaiset sanovat päivittäin:
Olkoot kaikki olennot onnellisia ja olkoon heillä onnen syyt.
Olkoot he vapaita kärsimyksestä ja kärsimyksen syistä.
Älkööt he koskaan olko erossa todellisesta onnesta, jossa kärsimystä ei ole.
Ja toimikoot he aina viisaasti ja oikeudenmukaisesti ilman halua omistaa läheisensä ja ilman vihaa muita kohtaan.
Tällä rukouksella bodhimieltä kehitetään. Siinä kuvataan neljä mittaamatonta ajatusta: rakkaus, myötätunto, ilo ja puolueettomuus, joita soveltamalla bodhimieli syntyy. Rakkaus on luonnollista ystävällisyyttä ja lempeyttä, kuten äidinrakkaus. Se on kunnioittavaa huolenpitoa, joka pysyy jatkuvasti yllä huolimatta siitä, onko toinen vaikeuksissa juuri sillä hetkellä vai ei. Myötätunto korostuu tilanteissa, jolloin toiset kärsivät. Haluaa auttaa heitä ja kantaa vastuuta. Rakkaus ja myötätunto ovat bodhimielen tärkeimmät osatekijät. Niitä tukee myötäelämisen ilo ja puolueettomuus. Kun joku tunteva olento toimii oikein ja häntä onnistaa, on siitä iloinen, sen sijaan että antaisi muiden onnen muodostua kärsimykseksi itselle. Niin käy, jos kielteisyys ottaa vallan. Bodhimielen asenne, joka syntyy voimakkaasta rakkaudesta ja myötätunnosta ja antaa ilontunteen, niin ettei tule kateelliseksi muiden hyvästä onnesta. Ilo löytyy silloin kaikkialta, ei vain omista hyvistä olosuhteista ja siksi sanotaan: Älkööt he koskaan olko erossa todellisesta onnesta, jossa kärsimystä ei ole.
Rajaton puolueettomuus tarkoittaa, että rakkaus, myötätunto ja muiden hyvissä teoissa iloitseminen koskevat kaikkia tuntevia olentoja samalla tavoin. Hyviä ajatuksia ei pitäisi rajoittaa vain ystäviin ja lähiomaisiin tai ihailun kohteisiin, vaan niiden pitäisi koskea kaikkia. Teot alkavat tietenkin lähipiiristä ja perheen parista, koska heistä välittää eniten. Siitä pienestä piiristä myönteistä tunnetta voi laajentaa koskemaan naapuria, tuntemattomia, lopulta jopa vihollisia. Myötätunto, rakkaus ja ilo laajennetaan koskemaan muitakin kuin itsen kaltaisia ihmisiä: toista rotua, kansallisuutta ja uskontoa olevia kohtaan. Tunnetaan myötätuntoa pahimpia rikollisiakin kohtaan. Tunnetaan myötätuntoa muitakin kuin ihmisiä, eläimiä kohtaan. Jopa niitä olentoja kohtaan, joita ei pysty näkemään helveteistä taivaisiin.
Kaikkien olentojen hyödyksi oleminen on bodhimielen ydin, ja kun päättää valaistua kaikkien tuntevien olentojen hyödyksi, se on rohkea sitoumus. Buddha sanoi, että tuntevat olennot ovat olemassa avaruudessa. Hän sanoi myös, että avaruus on loputon ja että lukemattomissa maailmoissa on lukemattomia tuntevia olentoja. Se on jotakin valtavaa.
Kaikki bodhimieltä tukevat ajatukset ovat hyvin kunnianhimoisia. Haluamme, että olennot ovat onnellisia ja vailla kärsimyksiä. Se on täydellistä hyvinvointia. Vaikka se kuulostaa mahdottomalta, se ei ole haaveilua, vaan sillä on käytännöllinen pohja: jokaisella olennolla yksilöllisesti on mahdollisuus vapautua kärsimyksestä ja olla onnellinen. Jokainen pystyy vielä enempäänkin: valaistumaan. Mitä absoluuttiseen olemukseen tulee, pahuutta ei ole. Suhteellisesti pahuutta tietenkin on, mutta valaistumisen mahdollisuus kaikissa tekee rukouksesta käytännöllisen. Se auttaa itseämmekin, sillä joka kerran kun sanomme sen kaikkien olentojen hyväksi ja todella tarkoitamme sitä, oma bodhimielemme kehittyy ja pääsemme hiukan lähemmäksi valaistumista.
Neljän mittaamattoman ajatuksen toteutuminen arkielämässä merkitsee bodhimielen kasvua ja vahvistumista. Rakkaus ja myötätunto kehittyvät vaatimattomasta alusta yhä laajemmiksi ja kärsimyksen lisäksi havaitaan myös kärsimyksen syyt. Kaikkein hienovaraisin syy kärsimykseen muiden syiden ohella on ego, minätunne, joka kaikilla on jo syntyessä. ”Minä olen nälkäinen, minulla on kylmä, minä olen väsynyt.” Vastasyntynyt ei osaa puhua, mutta se tuntee ja itkee. Ruokkiminen, pukeminen ja sänkyyn laittaminen ovat väliaikaisia ratkaisuja. Ellei ongelmien syihin puututa, ongelmat palaavat. Bodhimieli voi ratkaista kärsimyksen ongelman ja poistaa kärsimyksen syyt, koska se on rajaton ja ulottuu miten syvälle tahansa.
Mitä onnellisuuteen tulee, bodhimieli ulottuu ajallisen onnen tuolle puolen. Se ulottuu ajallisesta onnesta oivalluksen ja myönteisten tekojen lopulliseen tulokseen: valaistumiseen. Toivomme, että tuntevat olennot olisivat onnellisia joka tilanteessa. Maallinen perusonni on perheonnea. Perheenjäsenet elävät sopusoinnussa keskenään ja ilman riitoja. Bodhimieli kattaa onnellisuuden kaikki asteet vähäisimmästä myönteisestä tilanteesta - olkoon se vaikka kupillinen teetä - täydelliseen valaistumiseen. Se ei rajoitu ihmisiin, ei olentoihin tällä planeetalla tai tässä aurinkokunnassa. Se kattaa sata miljoonaa aurinkokuntaa ja enemmänkin. Bodhimieli ja sitä kehittävät ja tukevat ajatukset on suunnattu kaikille olennoille läpi avaruuden. Ja heidän onnensa tekee itsen iloiseksi. Jos päivittäin rukoilee niin, ja lopulta he tulevat onnellisiksi, sen täytyy synnyttää iloa itsessä, jos on tarkoittanut mitä sanoo. Sillä on suuri merkitys oman hyvinvoinnin kannalta, se juuri tekee bodhimielestä niin arvokkaan. Kun ymmärtää neljä ajatusta selkeästi, voi tunnistaa sen mitä on, mitä voi olla ja miten sinne päästään.
Kaikella hyvällä maailmassa on jotain tekemistä bodhimielen kanssa. Buddhasta ei ehkä ole kuullut, mutta jos toteuttaa bodhimielen periaatteita, niiden avulla voi tehdä toisten elämästä merkityksellistä ja myös omasta elämästä. Bodhimieli ei alkanut historiallisen Buddhan opetuksista. Se on ollut olemassa koko ajan.
Buddhalaisissa opetuksissa sanotaan selvästi, että bodhimieli on ainoa syy ja olosuhde olentojen hyvinvointiin ja onneen. Prinssi Siddhartasta tuli Buddha, koska hänellä oli bodhimieli. Hän harjoitti sitä monissa elämissä ja kehittyi aste asteelta. Se on myönteisin kaikista teoista, mitä voimme tehdä, ja juuri nyt sen voi tehdä toivomalla, että kaikki tuntevat olennot tunnistaisivat sen, mitä he ovat. Oivaltakoot kaikki tuntevat olennot, että heidän potentiaalinsa on hyvä, eikä paha; terve, eikä epäterve; täydellinen, eikä epätäydellinen. Mitään ei puutu, tunnistakoon jokainen sen. Jos he tunnistavat ja toimivat sen mukaan, suuri osa työstä on tehty. Kun on ottanut sen suuren askelen, on melkein taattu, että kehitys menee luonnostaan eteenpäin. Ennen kuin todellinen potentiaali tunnistetaan, kehittyminen on valtava haaste, sillä epäilee kykyjään ja ajattelee olevansa paha ja koettaa muuttua hyväksi keinotekoisesti. Yrittää olla hyvä ja ajattelee, että hyvyys on itsen ulkopuolella, se on väärä kuva itsestä ja suuri este. Tieto siitä, että mahdollisuutta hyvyyteen ei tarvitse erikseen luoda, vaan se on jo meissä, se pitää vain vapauttaa, saa aikaan eron, joka on merkittävä.
Tantrisissa opetuksissa on lukuisia vapauttamismenetelmiä. Ne ovat syvällisiä ja tehokkaita ja niissä korostetaan, että niiden harjoittajalla täytyy olla bodhimieli. Se on harjoituksen sydän ja perusta. Kun se on, pyhät menetelmät toimivat tehokkaasti. Jos bodhimieli puuttuu, menetelmistä ei ole apua. Buddhalaiseen tiehen kuuluu oikea näkemys, mietiskely ja toiminta. Bodhimielen voima elävöittää ne.
Kuten kaikilla muilla asioilla, bodhimielelläkin on suhteellinen ja absoluuttinen puoli. Juuri nyt voimme harjoittaa ainoastaan suhteellista bodhimieltä, ja jos odottaa voivansa harjoittaa absoluuttista puolta, voi odottaa ikuisesti. Ääretön tai absoluuttinen bodhimieli on suhteellisen bodhimielen ydin, sen hedelmä. Absoluuttinen puoli pitää kuitenkin tiedostaa, sillä pelkkä suhteellinen bodhimieli tekee harjoittajastaan vain hyväsydämisen ja hiukan tunteellisen - eikä se riitä. Sellainen rajoittunut rakkaus ei johda valaistumiseen.
Neljä rajatonta ajatusta liittyvät kaikki suhteelliseen bodhimieleen. Se, että tahtoo valaistua kaikkien olentojen hyödyksi, on dualistista ajattelua ja siis suhteellista. Kaikki oppiminen, mietiskely ja hyvät teot ovat dualistisia. Pohjimmiltaan kaikki tuntevat olennot ovat buddhia ja buddha on kaikkialla, jopa tyhjyydessä. Auttaminen on mahdollista, koska kukaan ei ole pohjimmiltaan paha. Jos niin olisi, ei voisi kehittyä eikä parantua. Mutta paranemisen mahdollisuus on, niin kuin siemenessä on itämisen mahdollisuus. Jos kylvää savikuppeja maahan ja kastelee niitä, uusia savikuppeja ei ilmesty. Kupeilla ei ole lisääntymispotentiaalia. Mutta jos kylvää vehnää, vehnä kasvaa ja tuottaa siementä. Tuntevilla olennoilla on vielä suurempi potentiaali, sillä ei ole ketään, joka ei kasvaisi. Jokainen voi parantua ja ilmentää buddhaluonnon lopulta. Se on absoluuttisen bodhimielen määritelmä. Sitä voi ymmärtää enemmän sitä mukaa kun se kasvaa.
Tällä hetkellä voimme harjoittaa bodhimieltä tietämällä, että muiden auttaminen on mahdollista siksi, että heillä on buddhaluonto. Vaikka heillä on se, he tarvitsevat kaiken mahdollisen tuen, ja tuo tuki on suhteellinen bodhimieli. On tarpeen tehdä kaikki mitä voi muiden hyväksi, ja vähintäänkin välttää vahingoittamasta heitä. Tällainen suhteellisen ja äärettömän bodhimielen yhdistelmä on se, mistä voimme alkaa. Pelkkä toive siitä, että voisi tehdä jotain muiden hyödyksi, on alku. Sitä kutsutaan ”pyrkimyksen bodhimieleksi.”
Kun näkemys on oikea, seuraa harjoitus. Harjoitus on pohdiskelua, mietiskelyä ja toimintaa. Useimpien rukousten tarkoitus on niiden merkityksen pohdiskeleminen. Kun lausutaan: Olkoot kaikki olennot vapaita kärsimyksestä ja kärsimyksen syistä, sitä pitää tarkoittaa. Mietiskely eroaa pohdiskelusta, se on mielen harjoitusta jollakin menetelmällä, joka kuuluu perimyslinjaan. Mietiskellessä keskitytään johonkin, esimerkiksi hengitykseen, visualisaatioon tai pelkästään yritetään nähdä buddhaluonto. Mietiskely on hyvin erilaista kuin filosofisten ongelmien pohdiskelu tai rukoilu.
Toiminta ruumiillistuu sellaisissa periaatteissa kuin kuusi tuonpuoleista täydellisyyttä: anteliaisuus, moraali, kärsivällisyys, ahkeruus, meditaatio ja viisaus. Ne ovat bodhimielen sovellutuksia ja niiden kautta neljä rajatonta ajatusta tulevat toimintaan. Toiminnan kautta anteliaisuus, myötätunto, puolueettomuus, tarkkaavaisuus, tietoisuus ym. kasvaa, ja itsestä tulee yhä hyödyllisempi muille, kunnes muita hyödyttävät teot lopulta muuttuvat spontaaneiksi. Bodhimielen kyllästäminä nämä teot kehittävät syvää ymmärrystä, sillä kun tietoa sovelletaan, se kypsyy viisaudeksi.
Kun oppii, mitkä neljä rajatonta ajatusta ovat, se on tietoa. Kun toimii niiden mukaan, se on viisautta, silloin buddhaluonto ilmentyy. Kun buddhaluonto näkyy puhtaasti ja selkeästi, viisaus on kehittynyt. Voi olla, että tietää, mutta viisautta puuttuu. Kun viisaus kasvaa, tieto kasvaa luonnostaan. Se on suhteellista ja muuttuu todelliseksi pysyväksi viisaudeksi silloin, kun yksilöstä tulee buddha.
Viisi periaatetta auttaa bodhimielen harjoituksessa käytännön elämässä. Ensinnäkin itsekuri auttaa vähentämään huonoja tekoja. Yksilön mieli toimii kehon ja puheen kautta, joten huonoja tekoja pyritään välttämään mielen, puheen ja kehon kaikilla tasoilla. Ellei niin tee, tappamisesta, varastamisesta, valehtelusta ym. tulee suuria esteitä bodhimielen kehittämisen tiellä.
Toiseksi on oltava tarkkaavainen, sillä muuten tietämättömyys saa vallan, ja se on kaikkien muiden esteiden juuri. Tarkkaavaisuus kaikissa teoissa, puheessa ja ajatuksissa on keino, jolla tietämättömyys voitetaan.
Kolmanneksi, meitä pitelee olemassaolon kiertokulussa joukko syitä ja olosuhteita: kiintymys omaisuuden haalimiseen ja nautintoihin, halu saada ylistystä ja kuuluisuutta sekä tappion, tuskan, itseen kohdistuvien syytösten ja maineen menetyksen kammoksuminen. Niitä kutsutaan kahdeksaksi maalliseksi huoleksi (englanninkielinen muistilista: loss and gain, pleasure and pain, praise and blame, notoriety and fame.) Suhteellisessa todellisuudessa noiden mallien mukaan reagoidaan helposti ja sitä pidetään jopa järkevänä. Ellei ole tarkkaavainen, ne voivat kuitenkin ryöstäytyä käsistä ja muuttua voimakkaiksi kielteisiksi asioiksi. Monta sotaa on aloitettu, koska on koettu, että vastapuoli on loukannut itseä ja paljon ihmisiä on kuollut noissa sodissa. Täytyy olla tietoinen näiden ajatusmallien voimasta ja oppia myös antamaan anteeksi. Pitäisi voida luopua miellyttävistä asioista ja olla tyytyväinen siihen mitä on.
Neljänneksi bodhimielen harjoitusta tukee, kun oppii erottamaan, mikä on todella tarpeen ja mitä vain kuvittelee tarvitsevansa. Kuviteltu tarve on jotain, mitä haluaa, mutta ei todellisuudessa tarvitse. Noiden asioiden hankintaan kulutetaan paljon voimavaroja. Niiden takia ollaan levottomia, ahneita ja kateellisia ja ne koskevat ruokaa, vaatetusta, ja asuinympäristöä. Pitäisi tarkkailla itseään, ettei tuhlaa aikaa ja energiaa niiden hankintaan, eikä kehitä negatiivisuutta.
Viimeinen, viides periaate on oikea elinkeino. Siihen kuuluu kaikki mitä tekee. Elantoa ei pitäisi hankkia petoksella eikä niin, että siitä aiheutuu kärsimystä muille. Huumekauppiaan ja teurastajan ammatti ovat sellaisia. Ihmisten ja luonnonvarojen riistoon liittyvät ammatit ovat myös sellaisia. Bodhisattvan pitäisi, aina kun voi, toimia niin, että se on muille hyödyksi ja heidän kannaltaan merkityksellistä. Ellei se ole mahdollista, ainakin pitäisi välttää vahingoittamasta muita omalla elinkeinolla. Voi aloittaa tekemällä parhaansa nykyisessä tilanteessa ja edetä vähitellen.
Kun toimii näiden periaatteiden mukaan, bodhimieli kehittyy luonnostaan. Tyyneys, ystävällisyys ja lempeys ovat merkkejä edistymisestä. Bodhisattva tuntee luonnollista ja välitöntä myötätuntoa niitä kohtaan, jotka kärsivät, ja hän rakastaa ja kunnioittaa kaikkia olentoja heidän olosuhteistaan riippumatta. Bodhisattvalle kehittyy spontaani tapa asettaa muut itsensä edelle. Hän tahtoo antaa hyvät asiat ensin muille ja asettuu itse viimeiseksi. Se on edistymisen merkki. Tarkkaavaisuus ja muut hyveet edistävät vähitellen myös hänen omaa hyvinvointiaan.
Bodhisattvan sitoumusta vahvistaa, kun hän sisäistää kunnolla lauseen ”Tahdon saavuttaa valaistumisen kaikkien olentojen hyödyksi.” Tuo sitoumus inspiroi häntä toimimaan ja jokainen teko pohjustaa seuraavaa. Bodhisattva uskaltaa tunnustaa virheensä ja oppii niistä. Sellaista ihmistä ei voi saada pois polulta, sillä hän asettaa jalkansa tielle aina uudestaan siltä lipsuttuaan. Huonot kokemukset auttavat näkemään minkälaiset virheet aiheuttavat kärsimystä omassa ja muiden elämässä. Kaikki hyvä, minkä bodhisattva saa aikaan, sen hän omistaa muille. Jos tulee ylpeäksi siitä, mitä on tehnyt, kehitys pysähtyy. Siksi tuloksia ei jäädä ihailemaan, ne vain todetaan ja jätetään kaikkien hyväksi.
Sanotaan, että jos bodhisattva soveltaa neljää rajatonta ajatusta ja hänellä on sisäinen vahvuus, hän on bodhimielen ruumiillistuma ja se kasvaa hänessä silloinkin, kun hän ei tee mitään. ”Jokainen sydämenlyönti, jokainen sisään hengitys muuttuu harjoitukseksi.”
Kaikki buddhalaiset harjoitukset ovat menetelmiä, joilla saadaan aikaan muutos. Kun niitä käytetään oikein, tietämätön henkilö muuttuu viisaaksi. Vaikka muutos on vallankumouksellinen, se ei muuta yksilön perusolemusta, se vain tuo sen esiin. Buddhalaiset harjoitukset puhdistavat, jotta yksilön parhaat puolet saadaan näkyviin. Mitään uutta ne eivät häneen lisää, mutta kun buddhaluontoa peittävät väärinkäsitykset ja heikkoudet poistuvat, hänestä ilmestyy valaistunut olento. Hän muuttuu absoluuttiseksi itsekseen.
Buddhalainen harjoitus ei muuta huonoa ihmistä hyväksi. Se muuttaa huonon paremmaksi, sellaiseksi joka heijastaa tarkemmin todellista luontoaan, perimmäistä hyvyyttä. Joskus sen näkee jopa vihollisissaan, huolimatta siitä, miten kauheita asioita nämä ovat tehneet. Heissä voi olla jokin hyvä piirre, kielteisyyden läpi loistava buddhaluonnon kipinä. Muutos suhteellisesta harhasta absoluuttiseen täydellisyyteen on tarpeen kaikille, sekä itsellemme että vihollisillemme.
Keskiajan alkemistit ponnistelivat muuttaakseen lyijyn kullaksi. Suhteellisen maailman muuttaminen buddhaluonnon aidoksi oivallukseksi vaatii sekin paljon työtä ja ponnistusta, ja kun oivalluksen hetki saapuu, se on kuin äkillinen ihme.
Joskus kuljemme harhaan ja toisinaan huomaamme muiden kulkeneen harhaan. Heikkoudet valtaavat itsemme ja muut. Yleensä muiden heikkoudet nähdään tietysti ennen omia. Buddhan opetukset ohjaavat näkemään, että hämmennys ja harha ovat suhteellisia ongelmia, kukaan ei ole heikkouksien vallassa pohjimmiltaan. Muutos on siis mahdollinen; sen ymmärtäminen on työkalu saada muutos aikaan. Sitten dharman harjoittaminen tulee helpommaksi ja päämäärä on selkeä: perimmäisen potentiaalin todelliseksi tekeminen. Silloin mietiskelyssä ja muissa Buddhan antamissa menetelmissä on järkeä. Tyynyllä istuminen, mielen rauhoittaminen ja sisäisen näkemyksen kasvu muuttuvat käytännöllisiksi asioiksi, ne eivät ole pelkkää eksotiikkaa. Sitten työskennellään niistä lähtökohdista mitä on, päivä kerrallaan, jota valaistuminen saavutetaan.
Kun yrittää ymmärtää sellaista kuin Buddha tai valaistuneet bodhisattvat, muutoksen idea on avuksi, koska sitä Buddha on: kokonaan muuttunut, hänen perimmäinen potentiaalinsa on täysin kehittynyt, hän on vapaa ja rajaton. Hän on esimerkki kaikkien tuntevien olentojen päämäärästä. Hän oli kerran kuten me kaikki ja omilla ponnistuksillaan hän muuttui. Bodhisattva taas ei ole vielä kokonaan muuttunut - vaikka hän on pitkällä, hänen potentiaalinsa ei ole vielä täysin kehittynyt eikä rajaton. Ainoa ero tavallisen ja kehittyneen olennon välillä on kehityksen aste. Suhteellisesti tavallinen olento ja valaistunut olento ovat hyvin erilaisia, mutta pohjimmiltaan eroa ei ole: potentiaali on olemassa.
Kun ymmärtää, että suhteelliset tilanteet voidaan muuttaa absoluuttisen ilmentymiksi, se on suuri askel. Jo pelkkä tieto voi muuttaa: lopullinen vapautuminen on jo meissä, se on sisäpuolella, se ei ole mitään, mikä pitäisi lisätä itseen ulkoapäin. Tätä voi verrata perhosen toukkaan. Kotelon sisällä on perhonen alusta asti, mutta sen täytyy elää rumana karvaisena toukkana. Kivuliaan ja vaarallisen prosessin kautta siitä kehittyy aikuinen perhonen, joka rikkoo kotelonsa ja lentää vapauteen sateenkaarenkirjavin siivin. Vaivannäön tuloksena valaistuminen tapahtuu. Rajoittuneet, tietämättömät, kärsivät ja joskus hyvin pahat tuntevat olennot muuttuvat rajattomiksi, viisaiksi ja myötätuntoisiksi bodhisattvoiksi ja lopulta valaistuneiksi buddhiksi. Buddha opetti muutokseen johtavat menetelmät pikkutarkasti ja yksityiskohtaisesti. Buddhalaisuudessa kerrotaan, miten kaikki heikkoudet muutetaan viisaudeksi, kaikki rajoitukset rajattomaksi vapaudeksi.
Muotoja noudattava buddhalainen harjoitus alkaa turvautumisella Buddhaan, Dharmaan ja Sanghaan. Niin tullaan muodollisesti buddhalaiseksi. Koska kaikilla on buddhaluonto, se on todella vain muodollisuus. Elävä todellisuus jokaisen sisällä on buddhalaisuutta, joka ylittää uskonnon rajat. Kun se rajataan yhdeksi uskonnoksi ja sitä käytetään yhteisön muodostamiseen ja liiketoimintaan, se rajoittuu. Noilla asioilla ei ole juurikaan tekemistä varsinaisten opetusten kanssa. Niin käy, koska ihmiset suhtautuvat sillä tavalla asioihin, se on osa heidän harhaansa. Sitä ei voi välttää. Siitä tietoisena pitäisi syventyä harjoitukseen itseensä. Se ei vaadi kalliita japanilaisia gongeja eikä kelloja, tiibetiläisiä mattoja tai kaiverruksin koristeltuja pöytiä, ei kiinalaisesta posliinista tehtyjä uhrimaljoja eikä Ming dynastian aikaista buddhapatsasta. Se vaatii rehellistä itsetutkiskelua, pohdiskelua ja hetki hetkeltä ylläpidettyä sitoumusta rikkoa harhan kotelo. Se voidaan tehdä millä kielellä tahansa, minkä näköisenä tahansa ja minkälaisessa huoneessa tahansa.
Turvautuminen Buddhaan, Dharmaan ja Sanghaan on alku. Buddhaan turvaudutaan esimerkkinä ja opettajana. Dharma on tie saavuttaa päämäärä vähitellen kehittymällä, ja Sangha tarkoittaa opettajia ja apua tarjoavia ystäviä tien varrella. Tässä ei turvauduta siten kuin tavallisesti teemme, olemalla riippuvaisia sellaisesta, mikä voi romahtaa millä hetkellä hyvänsä. Buddha, Dharma ja Sangha ovat sellaisia henkisen turvan lähteitä, joihin voi aina luottaa.
Kunnolla tehty turvautuminen on teko, joka saa aikaan muutoksen. Se on muutoksen ensimmäinen askel, joskin sen askelen on saattanut ottaa kauan sitten, ehkä monta elämää aiemmin, ja tässä elämässä seremonia vain vahvistaa sitoumusta muuttua. Buddhaan turvautuminen antaa valaistumiseen pyrkijälle rajattoman varmuuden ja inspiraation lähteen. Buddhaan voi luottaa kaikessa. Se on mahdollista ja turvallista, sillä Buddha on valaistunut olento, joka ei johda ketään harhaan. Turvautuessaan ihminen uskoo syvästi, ja silloin tapahtuu syvällinen muutos. Koettuaan pettymyksiä elämä toisensa jälkeen ja luotettuaan tavanomaisiin turvan antajiin, voi vihdoinkin luottaa transsendenttiseen olentoon, joka on onnistunut saavuttamaan kaikkein mittavimman päämäärän.
Toinen turvautumisen taso on nähdä buddhuus olemassaolon päämääränä. Kehitymme ja paranemme, kunnes meistä tulee buddha, se on korkein mahdollinen saavutus. Buddha kehittyy hyvin tavanomaisesta ja harhanomaisesta todellisuudesta, siitä jokaisen turvautuminen alkaa. Buddha saavuttaa rajattoman oivalluksen. Se on turvautujan päämäärä, ja on kieltämättä hyödyllistä muuttua harhan uhriksi joutuneesta henkilöstä, jolla ei ole päämäärää eikä itseluottamusta, henkilöksi, jolla päämäärä on.
Dharmaan turvautuminen lisää varmuutta antamalla keinot, jolla päämäärä saavutetaan. Ilman menetelmää valaistuminen on pelkkä teoreettinen mahdollisuus. Dharma määrittelee askel askelelta ne keinot, joilla nykyisestä tietämättömyyden tilasta siirrytään kohti suurempaa sisäistä näkemystä ja oivallusta. Heillä, jotka kuulivat historiallisen Buddhan opettavan, oli rajoituksia: aika asetti rajoituksen. Buddha ei voinut välittää enempää kuin 84000 erilaista menetelmää niinä vuosina, joina hän opetti. Nämä menetelmät kuitenkin riittävät kaikkien erilaisten olentojen tarpeisiin, olivatpa heidän rajoituksensa millaisia tahansa. Meille kaikille on tarpeeksi menetelmiä valaistumisen saavuttamiseksi. Voimme luottaa täysin siihen, että saavutamme päämäärän näillä selkeillä ohjeilla. Henkilö, joka juuttuu yhä uudelleen sekaannukseen ja tuskaan tietämättömyyden takia, muuttuu jo pelkällä tiedolla siitä, että ohjeet ovat olemassa: tarkka kartta siitä, miten edistyä ja vähitellen vapautua, aina lopulliseen valaistumiseen saakka.
Sangha tarkoittaa bodhisattvoja, henkisiä opettajia ja ystäviä, joiden avulla voidaan edistyä. He ovat ne, joilta opitaan, joiden kanssa harjoituksia tehdään ja joiden kanssa jaetaan kokemuksia henkisen tien kuluessa. Buddhan opetukset ovat syvällisiä, ja ilman Sanghaa tavallisen ihmisen olisi hyvin vaikea ymmärtää niitä. Vaikka löytäisi hyvän harjoituksen ja opiskelisi monia siihen liittyviä tekstejä, jotain puuttuisi. Miten voisi olla varma, että on ymmärtänyt oikein? Ellei ole ketään, jolla on perimyslinja ja kokemusta harjoituksesta, miten voi tietää tekevänsä sitä oikein? Ilman ohjausta voi tehdä vakavia virheitä, ja kehitys hidastuu.
Sangha tarkoittaa niitä Buddhan seuraajia, jotka harjoittavat opetuksia ja joiden kautta ohjeet ovat välittyneet 2500 vuoden takaa Buddhalta tähän päivään katkeamattomana perimyslinjana. Sanghalta voi oppia ja tietää, että ohjeet ovat oikein, puhtaat ja vääristymättömät. Mestarit ovat kokeilleet niitä, ne ovat toimineet, ja he ovat välttäneet ne eteenpäin uudelleen testattaviksi. Tähän perinteen siirtoon liittyy voimakas siunaus, jota harras kunnioitus ja myötätunto ovat vahvistaneet. Vuosisatojen kuluessa harjoitukseen omistautuneet oppilaat ovat sijoittaneet siihen paljon energiaa.
Sanghaan turvautuminen on ensimmäinen askel kohti perinteensiirron vastaanottamista ja samalla kaikkien niiden kokemuksesta hyötymistä, jotka ovat saaneet transmission aiemmin. Siihen liittyy siunaus, syvällinen ohjaus ja syvälliset ohjeet. Sanghaan turvautumalla löytää oikeat kumppanit, ihmiset, joihin voi luottaa, ohjauksen, joka pätee ja Buddhan siunauksen, jonka jatkumo on tähän saakka rikkomaton. Sangha välittää opetukset, ja siksi Dharmaan ja Sanghaan turvautuminen liittyvät yhteen. On tärkeää, että varmistaa keneltä oppii, opettajalla pitää olla henkilökohtaista kokemusta siitä, mitä hän opettaa; jonkinasteinen oivallus ja myötätuntoinen käytös.
Bodhimieli on turvautumisen jälkeen seuraava muutosta edesauttava asia. Mahayana ja Vajrayana perinteissä se on keskeinen. Neljä tapaa harjoittaa bodhimieltä: rakkaus, myötätunto, ilo ja puolueettomuus, ovat olennaisia muutoksen kannalta. Ilman niitä ei voi edistyä, koska jää kiinni pikkumaiseen kateuteen, haluihin, vastenmielisyyksiin, ylpeyteen ja tietämättömyyteen. Ihmiset, joilla ei ole bodhimieltä kärsivät, kun he näkevät, että joku menestyy, ja vielä enemmän silloin, kun he itse kohtaavat vastoinkäymisiä. Bodhimieli kääntää sen toisin päin, ja jokaisen menestyksestä tulee ilon lähde. Omat vastoinkäymiset ovat tilaisuuksia oppia ja puhdistaa huonoa karmaa. Tämä muuttaa elämää samsarassa varsin paljon. Elämä ei ole pelkästään siedettävää, vaan jatkuva kehittyminen antaa aiheen iloon. Bodhimieli saa sen aikaan. Se on sisäinen asia, vaikka onkin olemassa myös muodollinen bodhisattvavala. Muutos on merkittävää ja jatkuvaa, niin kauan kuin bodhimieli pysyy.
Mietiskely on tärkeä kehitysmenetelmä, ja se jakaantuu tyyneyden ja sisäisen ymmärryksen harjoituksiin. Tyyneysharjoitusten tarkoituksena on rauhoittaa mieltä ja sisäisen ymmärryksen harjoitukset kehittävät mielen selkeyttä. Tyyneys ja selkeys kuuluvat yhteen, mutta niitä harjoitellaan erikseen.
Samsara vie tuntevat olennot mukanaan, se valtaa mielen. Se on toisiaan seuraavien harhojen loputon ilmentymä ja sen vaikutuksen alla olentojen todelliset mahdollisuudet jäävät huomaamatta, koska käytöstä hallitsee väärinkäsitys olemassaolon luonteesta. Ihmiset joutuvat halusta, vihasta ym. heikkouksista johtuvien pakkomielteiden valtaan; samsara on täynnä näiden pakkomielteiden syitä ja olosuhteita. Niistä vapautuakseen täytyy olla vahva. Vahvuus tulee meditaatiosta, erityisesti tyyneysharjoituksen kautta. Jos ulkoiset tekijät vaikuttavat mieleen helposti, niin tyyneysmietiskely muuttaa sen rauhalliseksi kaikissa tilanteissa. Se antaa epävarmalle ihmiselle johtajan kyvyt, koska hän saa varmuutta siitä, että hallitsee elämäänsä. Useimmat meistä ovat epävarmoja, tunnemme, että emme luota edes itseemme. Peittelemme puutteitamme, koska emme voi hyväksyä, että olemme epävarmoja ja hämmennyksen vallassa. Vaikka näyttelemme, emme voi välttää todellisuutta. Lopulta joudumme vaikeuksiin. Koska emme näe asioita sellaisina kuin ne ovat, pikkuasiat muodostuvat suuriksi ongelmiksi. On kuin auringon säde osuisi polttolasiin, joka suurentaa säteen voiman sellaiseksi, että se sytyttää tulipalon, ja tuhansia hehtaareja metsää palaa. Tyyneysmietiskely auttaa näkemään, mikä todellinen ongelma on, ja käsittelemään sen mahdollisimman vähällä vaivalla. Tyynen mielen kirkkaassa peilissä vahvuudet ja heikkoudet havaitaan. Kun mieli lepää, on helppo nähdä asiat selkeästi. Tyyneys muuttaa ihmisen: aiemmin ulkoisten vaikutusten armoilla ollut ja sen takia monimutkainen elämä muuttuu autuaallisen yksinkertaiseksi. Selkeästi määritellyt ja rehellisesti kohdatut ongelmat ratkaistaan aikaa ja voimia tuhlaamatta. Ihmiset, jotka tähän pystyvät, ovat varmoja ja taitavia, jopa viisaita. He voivat kohdata asiat rauhallisesti. Se on tyyneysmietiskelyn kautta saatu lahja.
Tyyneyden pohjalta kehittyy selkeys ja sisäinen ymmärrys. Sanotaan, että ellei harjoita näitä kahta mietiskelyn osa-aluetta, on vaikea tehdä mitään myönteistä. Tavalliset ihmiset tekevät kielteisiä tekoja hyvin helposti; heidän on jopa helpompi tehdä kielteistä kuin myönteistä. Sitä mukaa kun meditaatio kehittyy, on yhä helpompi tehdä hyvää ja yhä vaikeampi tehdä pahaa. Sellainen asenteen ja tapojen muutos mietiskelyn tuloksena tapahtuu.
Buddhan opetukset jaetaan sutriin eli opetuspuheisiin, luostarisääntöön, buddhalaiseen psykologiaan ja tantraharjoituksiin. Tantra liittyy siihen, miten viisi heikkoutta muutetaan viideksi viisaudeksi.
Tietämättömyys on viisauden poissaoloa. Kun ei ole viisautta, on tietämätön. Tietämättömyys ja viisaus ovat kuin kämmen ja kämmenselkä, ja koska emme oivalla, että meillä on mahdollisuus olla viisas, pysymme tietämättöminä. Tietämättömyyden kautta viisautta voi kuitenkin lopulta hankkia.
Tantra on perusopetuksia korkeampaa, eikä viiden heikkouden ja viiden viisauden välistä suhdetta voi rajoittaa yhteen malliin. Tantran sisällä on eritasoisia opetuksia ja harjoituksia. Se on tantran luonne, joka vastaa todellisuuden monimuotoisuutta. Vaikka asiaa voi karkeasti kuvailla, viisaudet ja heikkoudet vaikuttavat toisiinsa monin tavoin. Heikkoudet tarkoittavat tässä kielteisiä tekoja ja ajatusmalleja ja viisaudet myönteisiä. Niiden välinen yhteys liittyy perimmäiseen potentiaaliin, jolla on kaksi puolta. Tietämättömyydellä on toinen puoli: dharma-avaruus. Se on kuin tyhjyys, jossa on tilaa kaikelle. Sitä kuvaa Buddha Vairocana.
Ego eli ylpeys muutetaan tasa-arvon viisaudeksi, jota kuvaa Buddha Ratnasambhava. Halu tai kiintymys muutetaan erottelevaksi viisaudeksi, ja se liittyy Buddha Amitabhaan. Kateus liittyy toiminnan viisauteen, jota Buddha Amogasiddhi edustaa. Viha ja suuttumus liittyvät peilinkaltaiseen viisauteen, sillä peilissä kaikki heijastuu. Tyhjyys on kuin peili, ja tyhjyyden takia koko olemassaolo voi heijastua siinä. Samaa tarkoittaa, kun sanotaan, että kaikki voi tapahtua suhteellisesti, koska absoluuttisesti mitään ei tapahdu. Se liittyy Buddha Akshobyaan.
Näin muutos ymmärretään tantran näkökulmasta: jokainen kielteinen asia on pohjimmiltaan myönteinen. Siksi, kun kielteisyys muutetaan, siitä tulee luonnostaan myönteistä, se on sen perimmäinen olemus. Tantrassa kaikki liittyy kaikkeen ja tietämättömyyden syy on sen ääretön potentiaali: viisaus. Muutoksen periaate on tässä hyvin tärkeä ja henkilö, joka pystyy harjoittamaan tantraa oikein, voi muuttaa kaikki heikkoudet viisaudeksi. Pelkästään se, että haluaa harjoittaa tantraa tästä syystä, ei kuitenkaan riitä. Perusta täytyy ensin rakentaa, ja jotta yksilö kykenee käyttämään edistyneitä menetelmiä, hänen tulee tehdä perusharjoitukset. Niiden jälkeen muutos voi tapahtua, ilman niitä harjoituksella ei ole vaikutusta.
Buddha sanoi, että hyvä tantran harjoittaja voi saavuttaa valaistumisen nopeasti, jos hän ymmärtää, että muutoksen periaatetta voi soveltaa koko elämään. Se ei kuitenkaan tapahdu automaattisesti, vaan vaatii paljon työtä.
Voi pitää itseään onnekkaana, jos on tunnistanut omat mahdollisuutensa ja ruvennut sen takia buddhalaiseksi, sillä se on hyvin tehokas tie. On onnekasta, että Buddhan opetukset ovat edelleen saatavilla. Opetukset elävät valaistuneiden mestareiden kommentaareina ja aikalaistemme opettajien neuvoina.
Eräs suurista mestareista nimeltä Padampa Sangye kirjoitti näin: ”Testaa itseäsi. Jos vastalääke ilmaantuu heti, kun heikkous iskee, niin harjoitus sujuu hyvin. Jos vastalääkettä ei näy silloin, kun sitä tarvitaan ja heikkoudet ottavat vallan, on harjoiteltava enemmän.”
Hän sanoi myös: ”Hartaus ilman myötätuntoa ei ole täydellistä, myötätunto ilman hartautta ei ole täydellistä. Myötätunto ja hartaus tarvitaan kumpikin.” Ja: ”Onni ja menestyminen eivät aina tuo hyvää tulosta, joten älä ylpisty hyvästä onnestasi äläkä vaivu nautintojen valtaan. Kärsimys ei aina ole huono asia. Kielteisistä kokemuksista ja kärsimyksistä voi oppia paljon, siksi ei pidä menettää rohkeuttaan silloinkaan, kun onnettomuus kohtaa.” Hän neuvoi myös, ettei henkisen tien kulkijan pidä odottaa parempia olosuhteita, vaan käyttää hyödyksi juuri niitä olosuhteita hyväksi, jotka ovat käsillä. Edelleen hän huomautti: ”Lahkolaisuus, yhden opetuksen suosiminen ja toisen hylkiminen on pahinta mitä harjoittajalle voi tapahtua ja suuri este, jota on vältettävä.” ”Ajatuksilla ja mielikuvituksella ei ole loppua. Ajattele vain niitä ajatuksia, jotka ovat ajattelun arvoisia, älä tuhlaa aikaa merkityksettömiin ajatuksiin.” Ja tässä viimeinen avulias neuvo: ”Ego on kamalan voimakas, vahdi aina egoasi.”
Joillakin on paljon heikkouksia, toisilla vähemmän. Joidenkin ihmisten potentiaali on jo vapautunut suuresti, ja valaistuminen tapahtuu nopeasti. Joidenkin potentiaali ei ole vielä paljoa vapautunut, ja heidän kohdallaan valaistuminen kestää kauan aikaa. Kun Buddha opetti, se ei rajoittunut siihen, mitä hän tiesi, vaan oppilaat kuulivat sen, minkä pystyivät. Eri ihmiset tarvitsevat eri menetelmiä ja vauhdin määrää yksilö. Ainoa keino valaistua on muuttua omassa tahdissa. Ei pitäisi verrata itseään muihin, vaan tehdä kuten Phadampa Sangye neuvoo: työskennellä vallitsevissa oloissa. Päivistä kiireisinkin on täynnä muutoksen mahdollisuuksia. Jokainen on erilainen, emme ole saman painoisia, pituisia tai värisiä, ja jokainen saavuttaa valaistumisen omassa ainoalaatuisessa muutosprosessissaan.
Vaikka ei voi tietää, mitä valaistuminen on, ennen kuin on itse valaistunut, on tärkeää hankkia siitä niin paljon tietoa kuin mahdollista. Buddha merkitsee kokonaan herännyttä, täysin kehittynyttä. Siihen voi mennä biljoonia elämiä, mutta kun lopulta täydellisesti valaistuu, ponnistukset tuottavat tulosta ja buddhuus saavutetaan.
Ennen sitä on monia oivalluksen tasoja, kuten bodhisattvatasot. Sitä on vaikea kuvata, sillä oivallus tapahtuu aina, kun syntyy pyrkimys muuttua paremmaksi. Kun ymmärtää, että voi olla parempi ja pyrkii siihen, se on itsessään oivallus.
Kun henkilö tiedostaa, että hänen pitäisi parantua jossain asiassa, hän alkaa etsiä tehokkaita keinoja hänessä olevan potentiaalin toteuttamiseksi. Hänellä on mahdollisuus tulla paremmaksi: hyvyys on hänessä mahdollisuutena. Valaistuminen alkaa siitä. Yksi pääsaavutuksista tuolla polulla on ihmismielen yksipisteinen keskittymisen kyky. Niin pitkälle voi kehittyä ihmisenä kehon, tunteiden ja mielen asettamien rajoitusten puitteissa. Yksipisteisyys kehittyy tyyneysmietiskelyssä ja selkeys tekee epäitsekkäästä toiminnasta luonnollista. Voi toimia oikein ilman ponnistusta. Sen jälkeen tarvitaan muita harjoituksia, ja kehittyneet yksilöt voivat tehdä niitä ihmiskehossakin, vaikka heidän edistymisensä riippuu mielen korkeammista tasoista.
Korkein inhimillinen oivallus saavutetaan perusmietiskelymenetelmillä ja itsekurilla. Sen saavuttamisessa käytetään hyväksi rajallista ihmismaailmaa tunteineen, ja siihen kuuluu ihmiskeho ja sen ympäristö. Kun niitä käytetään oikein ja tasapainoisesti, tuloksena on täydellinen ihminen, ehdottoman hyvä ja viisas henkilö. Yksipisteinen ihmismieli on ensimmäinen päämäärämme. Ihmisolennon parhaat mahdollisuudet on henkilöllistettävä tunteineen ja toiveineen: yksilönä, joka kilvoittelee saadakseen pahimmistakin tilanteista parhaan mahdollisen tuloksen, ja joka kohtaa todellisuuden rehellisesti ja teeskentelemättä. Sellainen ihminen selviää ja pystyy toimimaan kaikissa tilanteissa, eivätkä tilanteet vaikuta häneen kielteisesti. Kaikkea käytetään johonkin hyödylliseen.
Seuraava kehityksen taso kuuluu kehittyneille harjoittajille, mahasiddhoille ja bodhisattvoille. He tunnistavat ulkoisen olemassaolon, tunteiden, ajatusten ja ajan suhteellisuuden. Siksi heillä on vähemmän rajoituksia kuin ihmisillä. He voivat esimerkiksi ilmestyä useassa hahmossa samanaikaisesti ja suhteellisista realiteeteista tulee heille työkaluja. He tekevät ihmeitä ja voivat mennä seinien läpi. Se on aito ihme, ei pinnallista taikuutta. Ihmeet syntyvät siitä, että yksilö oivaltaa todellisuuden suhteellisen ja absoluuttisen luonnon ja kaiken olennaisen tyhjyyden. Henkiseen mestariin, joka voi tehdä ihmeitä syvällisen ymmärryksensä takia, ei ulkoisen todellisuuden dualismi vaikuta. Hän on itse dualismin tuolla puolen, ja siksi hänen erikoinen suhteensa tavallisten ihmisten ulkoiseen todellisuuteen muuttuu ihmeeksi. Hän voi manipuloida aikaa ja ainetta hienovaraisilla tavoilla, muuttaa säätilaa, kävellä veden päällä ja nousta ilmaan. Ihmeiden tekeminen ei ole tärkeää heille, jotka niitä tekevät, niiden tekemisessä motivaationa on myötätunto, rakkaus ja viisaus, niitä näytetään vain jos niistä on olennoille hyötyä.
Ei ole oikea motivaatio tahtoa tulla bodhisattvaksi, koska haluaa ihmeiden tekokyvyn. Motivaation täytyisi olla se, että tahtoo valaistua voidakseen auttaa kaikkia tuntevia olentoja. Ihmeiden tekokyky on sivutuote, jotain, mikä tulee vastaan polulla valaistumiseen, mutta se ei ole päämäärä itsessään. On hyvin väärin ja myös ajanhukkaa harjoittaa buddhalaisuutta siksi, että haluaa maagisia taitoja. Jos tahtoo oppia magiaa, siihen on suorempiakin teitä: voi liittyä taikurien yhdistykseen. Siellä oppii jotakin, eikä tarvitse harjoittaa buddhalaisuutta.
Buddhuus on oivalluksen viimeinen aste, muuta oivallettavaa ei ole. Enempää ei voi kehittyä. On haasteellista yrittää selittää, mitä valaistuminen on, mutta kiitos Buddhan ja menneisyyden suurten mestareiden, voimme saada siitä tietoa. He ovat tehneet mahdottoman mahdolliseksi. Sitä voi tarkastella kahdesta näkökulmasta: määrittelemällä mitä se on ja tutkimalla miten se ilmenee.
Vaikka valaistuminen on jokaisen mielen perimmäinen olemus, emme ymmärrä sitä. Voimme epäillä sen mahdollisuutta, voimme epäillä sitäkin, onko mieli olemassa. On ihmisiä, jotka kuluttavat monta elinikää sen tutkimiseen onko mieli olemassa. Siitä huolimatta perimmäinen täysin puhdistettu luonto on aina läsnä. Tämä olemus saadaan esiin vähitellen itsekurin ja ponnistelun kautta, ja rajattomat mahdollisuudet, jotka niin pitkään olivat olemassa vain mahdollisuutena, vapautuvat.
Mielen puhtaista ja rajattomista ominaisuuksista voi nähdä häivähdyksen, kun istuu ja mietiskelee. Se on vain häivähdys, mutta hyvässä mietiskelyssä sen voi kokea. Häivähdys voi näkyä myös elämän huippu- tai kriisitilanteissa. Jos silloin katsoisi mieltään, huomaisi, että mielelle ei itse asiassa tapahdu mitään. Tunnepuolella tapahtuu sen sijaan aika lailla, on joko surua tai iloa. Mielen luonto ei siitä muutu, ja jos sen voi havaita, se on valaistumisen häivähdys.
On sanonta: mikään ei tuhoa enemmän kuin tietämättömyys, mikään ei ole suuremmaksi hyödyksi kuin viisaus. Viisaus on tietoa ja ymmärtämistä, tietämättömyys sen vastakohta. Vaikka kokomaailma räjähtäisi, se tuhoaisi vain tämän kehon, ei tätä mieltä. Se ei jarruta oivallusta sekuntiakaan. Tietämättömyys jarruttaa oivallusta miljoonien elämien ajan. Tavallaan koko maailmankaikkeus on puolellamme ja koettaa tuupata meitä kohti oivaltamista. Jos viisautta ei ole, kukaan ei voi saada toista ymmärtämään. Jos viisautta on, ymmärtää. Kun kehittää viisautta, siitä seuraa valaistuminen. Viisauden kehittämisestä on suuri hyöty ja tietämättömyys ja ylpeys aiheuttavat valtavasti vahinkoa.
Kumpi on rajoittuneempi, keho vai mieli? -Keho. Mieli, missä se sitten ikinä onkaan juuri nyt, voi laajeta loputtomaksi tietoisuudeksi. Se on sille mahdollista, vaikka siinä tilassa missä se nyt on, se voi olla suhteellisesti ottaen pieni. Me rajoitamme rajatonta mieltä jatkuvasti laitamalla sen pieneen laatikkoon nimeltä ”minä”. Niin mielestä, joka on rajaton, tulee rajallinen. Me kohtaamme itsemme rajattoman olemuksen koko ajan, ja koko ajan käsitämme sen väärin ja luulemme sitä minäksi.
Mielen rajattomuutta kuvaa se, että lukemattomat olennot voivat saavuttaa valaistumisen lukemattomilla eri tavoilla. Tiibetinbuddhalaisuus ei ole ainoa oikea menetelmä, vaan oikea polku löytyy kaikkialta, missä totuus on läsnä ja se ymmärretään. Kun sellaista menetelmää käytetään, valaistutaan. Se on kuin lukemaan oppimista: ensin opetellaan kirjaimet ja sitten oivalletaan, että niistä muodostuu sanoja. Myöhemmin opitaan kielioppia. Valaistuminen on samalla tavoin asteittaista, ei ole olemassa äkillistä valaistumista. Valaistumisessa viesti menee vihdoin perille: heikkoudet puhdistuvat ja tuntevasta olennosta tulee buddha. Tunteva olento tarkoittaa ystäviämme ja vihollisiamme, niitä jotka asuvat kivien alla ja merissä, ja kaukana havaintokykymme ulottumissa toisilla planeetoilla. Valaistuminen on kaikkia varten ja kaikkien valaistuminen on jokaisen buddhalaisen puhtain toive.
Lähde: Kenting Tai Situpa: Awakening the Sleeping Buddha
© Bodhimieli.fi, suomennokset Ani Sherab
Kuva: freepik