Opettaja: Kenting Tai Situpa
”Yksi paramita on kaikki paramitat”, sanotaan sutrissa. Ne eivät ole toisistaan erillisiä, sillä saavuttaakseen yhden, tarvitsee myös muut. Esimerkiksi anteliaisuus ei ole täydellistä ilman moraalia, ahkeruutta, kärsivällisyyttä, viisautta ja mietiskelyä. Buddha kuitenkin opetti anteliaisuuden ensimmäiseksi, sillä se on helppo ymmärtää ja kuka tahansa voi harjoittaa sitä. Muut paramitat perustuvat siihen.
Joskus erotellaan kymmenen paramitaa, silloin viisauden paramita jakaantuu neljään osaan, niin että kuudentena on tiedon paramita, seitsemäntenä menetelmän paramita, kahdeksantena voiman paramita, yhdeksäntenä inspiraation tai toivomuksen paramita ja kymmenentenä viisauden paramita.
Se mikä erottaa tietyn ominaisuuden sen tuonpuoleisuudesta, on sen syvyys. Paramita tarkoittaa toiselle rannalle pääsemistä. Kun ylittää jokea, kaikki ponnistus on suunnattu siihen, että pääsee toiselle rannalle. Kaikki menetelmät, jotka Buddha antoi esimerkiksi anteliaisuuden harjoittamiseen, ovat sitä varten, että saavutetaan sen toinen puoli: annetaan antamisen aikomus ja toiminta, anteliaisuus itsessään.
Anteliaisuuden tuonpuoleisuus ei merkitse sitä, että annetaan, kunnes itsellä ei ole mitään. Se ei myöskään tarkoita sitä, että pitäisi antaa, kunnes joku muu on kokonaan tyytyväinen. Prosessi on sellainen, että ensin epäröi antaa, sitten tulee ahneeksi antamaan, tahtoo antaa. Kun päästään sen tuolle puolen, nämä kaksi yhdistyvät. Niitä kutsutaan kolmeksi ympyräksi: on antajan (subjektin) ympyrä, kohteen (objektin) ympyrä eli se, jolle annetaan ja lahjan ympyrä. Paramita on ulottua kaikkien kolmen tuolle puolen. Samaa periaatetta sovelletaan kaikkiin paramitoihin.
Kaikki opetukset ovat suhteellinen totuus. Absoluuttinen totuus on sen tuolla puolen, sitä ei voi luokitella. Opetuksia annetaan keinona saavuttaa ääretön, mutta itsessään ne ovat vain suhteellisia. Ne ovat kuitenkin suhteellisen totta, eivät suhteellisen virheellisiä.
Kaikkiin paramitoihin liittyy valaistumismielen (bodhicittan) pääperiaatteet: rakkaudellisuus, myötätunto, ilo ja puolueettomuus. Antamisen kohdalla rakkaudellisuus tarkoittaa tiedon antamista, aineellisten asioiden antamista ja suojan antamista. Kun annetaan, tarkoituksena on täyttää toisen henkilön tarpeet, antaa jotain mitä he toivovat saavansa ja joka tekee heidät iloisiksi. Rakkaudellisuus tarkoittaa, että antaa tehdäkseen toisen onnelliseksi. On tietenkin niin, että jokin asia voi tuoda hetkellistä onnea, mutta muuttua suruksi myöhemmin. Lahja on annettava harkiten.
Myötätuntoa on antaa jotakin, mikä helpottaa toisten kärsimyksissä. Jos joltakulta puuttuu ruokaa, vaatteita tai asunto, teemme kaikkemme auttaaksemme, että hän saisi puuttuvat asiat itselleen.
Anteliaisuudessa iloitseminen tarkoittaa, että arvostaa sitä, että voi antaa. Jos länsimaisena ihmisenä kuulee kehitysmaiden ihmisten ankeista oloista, oikea asenne on iloita niistä mahdollisuuksista, joita itsellä on auttaa, sen sijaan että pelkästään kauhistelisi tilannetta.
Puolueettomuus antamisessa tarkoittaa yksinkertaisesti sitä, että antaa puolueettomasti. Se täydellistyy vähitellen.
Tarkastelemme nyt anteliaisuuden kolmea aspektia. Ne ovat
Oikea ymmärrys on kaikkien kehityksen kannalta tärkeää. Sanotaan, että vasta sitten kun ymmärtää totuuden, on mahdollista kokea se elävänä.
Ollakseen edes vähäisessä määrin hyvä ihminen, hyväntahtoinen eikä petollinen, tarvitsee oikeaa ymmärrystä. Kun ymmärrystä on, asiat ovat hyvin, sillä silloin voi kehittyä. Kun ymmärrys on kehittynyt syvälliseksi, sen voi jakaa muiden kanssa. Syvällistä ymmärrystä on esimerkiksi se, että tietää hyvän teon tuovan myönteisiä tuloksia, että paha teko johtaa kielteisiin seurauksiin, ja ettei toisin voi olla. Oikeaa ymmärrystä on myös se, että suhteellinen on absoluuttisen suhteellista ja absoluuttinen on suhteellisen absoluuttista. Ne ovat ykseys.
Harjoituksessa oikea ymmärrys merkitsee, että pitää hinayanan perustaa tärkeämpänä kuin mahayanan menetelmiä. Ellei harjoitus perustu hinayanan mielenhallinnan periaatteisiin, miten voi olettaa pysyvänsä selkeänä ja tarkkana, kun joku kehuu tai loukkaa itseä? On rakennettava ensin vakaa perusta, vakaa tajunnantila, ja se tehdään hinayanan menetelmillä (shamata, vipashyana, luostarisäännöt ym.). On kehitettävä taito pitää jalat maassa, kuulla mitä muut sanovat, ymmärtää mitä he tarkoittavat, ajatella ja reagoida sen mukaan. Nämä menetelmät auttavat näkemään asiat sellaisina kuin ne ovat, jottei kärpäsistä tule härkäsiä. Se on tarkkuutta ja selkeyttä.
Kaikki mikä on ymmärretty, voidaan opettaa muille. Kun opetukset on kuultu, niitä pohditaan ja lopuksi niitä sovelletaan käytäntöön. Käytäntöön soveltaminen on kaikkein tärkeintä asioiden oppimiseksi, sillä se liittyy elämään. Siitä syntyy oikea ymmärrys, ja kun omistaa jotain, millä on arvoa, sen voi jakaa muiden kanssa. Buddha rohkaisi oppilaitaan opettamaan, ja niin heistä kehittyi hyviä opettajia. He siirsivät opetukset seuraavalle sukupolvelle, ja siksi meillä nyt on oikean ymmärryksen ja harjoituksen katkeamaton perimyslinja, joka ulottuu Buddhalta nykypäivään asti.
Vaikka dharman lahja on mittaamattoman arvokas, se ei merkitse, että pitäisi saarnata kaikissa tilanteissa. Dharmaa opetetaan niille, joilla on kyky kunnioittaa totuutta ja ymmärtää se. Kun on itse oppinut asiat oikein ja pätevältä opettajalta, sen voi opettaa muille nöyränä ja myötätunto motivaationaan. Tärkeää on, että ei sekoita keskenään henkilökohtaisia mielipiteitä ja klassista oppia. Totuus ansaitsee tulla opetetuksi miellyttävässä ja rauhallisessa ympäristössä, sitä ei pitäisi sekoittaa maalliseen jutteluun.
Anteliaisuuden toinen aspekti on aineellisten asioiden antaminen. Hyväntekeväisyys on aineellista anteliaisuutta niille, joilta jotakin puuttuu. Jos itsellämme on viisi asiaa, joista yhtä emme tarvitse, sen voi antaa pois. Hyväntekeväisyys alkaa siitä. Jonkin ajan kuluttua pystyy antamaan neljännenkin, joka merkitsee itselle jonkin verran, mutta ei ole liian tärkeä. Lopulta voi antaa kolmannenkin, joka on aika tärkeä. Näin oma saituus ja ahneus vähitellen hälvenevät, ja voi ajatella muiden parasta sen sijaan, että koko ajan ajattelisi vain omaa parastaan. Aineellisten asioiden antaminen alkaa siitä.
Kun anteliaisuus ylittää antajan, saajan ja lahjan kolme ympyrää, siitä tulee tuonpuoleista. Siitä tulee yhä syvällisempää, kunnes viimeinen taso saavutetaan.
Kolmas anteliaisuuden muoto on suojan antaminen. Siitä esimerkkinä on Chenrezigin tai Taran kaltainen bodhisattva. Niin pitkälle suojan antaminen voi kehittyä. Se alkaa yksinkertaiselta uhalta, kuten tappavalta taudilta suojelemisella, ja kehittyy kielteisyyden harhalta suojelemiseen saakka. Me kaikki voimme joutua neuroosien valtaan: halun, vihan, tietämättömyyden, kateuden ja ylpeyden valtaan. Että auttaa muita voittamaan sen uhan, on suojan antamisen korkein ilmaisu. Neurooseilla on kyky kiduttaa jatkuvasti, elämästä toiseen, ne ovat pahempi uhka kuin ydinkatastrofi, joka vain tuhoaa kehon. Jos huoli muista syntyy, ja viisaasti ja taitavasti jakaa ymmärryksensä dharmasta muiden kanssa, se on suojan antamista. Ks. myös Ansion kertymä.
Tiibetiksi sana tsultrim on kaksiosainen. Tsul tarkoittaa kunnollista ja trim sitä miten asiat toimivat: jos kylvää riisiä, saa riisiä. Jos kylvää riisiä ja odottaa perunoita, pettyy. Se on luonnonlaki. Päätetään mitä halutaan ja kylvetään oikeat siemenet. Siitä käytetään sanaa moraali ja moraalin paramitassa on kolme aspektia:
Kielteisten aikeiden ja tekojen välttäminen tarkoittaa, että välttää epäsopua ja kaikkea, mikä aiheuttaa kärsimystä muille. Ei tahdo tuottaa muille kipua eikä häiritä heidän rauhaansa ja onneaan. Siihen liittyy myös se, että ei omilla aikomuksillaan ja teoillaan lisää omaa kielteisyyttään eikä luo olosuhteita, joissa negatiivisuus voi kehittyä.
Useimmat ihmiset ajattelevat, että moraalisuus merkitsee asioita, joita ei saa tehdä, koska niistä on itselle huonot seuraukset. Luostarivalat esimerkiksi kuuluvat tähän luokkaan: älä tapa, älä varasta jne. Moraali tarkoittaa myös asioita, jotka eivät ole vahingollisia juuri nyt, mutta joilla on kyky vahingoittaa myöhemmin. Muun muassa viha, halu ja ylpeys ovat sellaisia. Jos vaikkapa väittää tietävänsä totuuden ja että se on ainoa totuus, tuo asenne estää kehityksen. Jää ikään kuin loukkuun kahden seinän väliin. Jos on seinä, on olemassa myös sen ”toisella puolen”, mutta jos tekee seinästä filosofisen näkemyksen, sitä ei pysty enää arvioimaan. Ikuisuusoppi ja kielteisyysoppi (nihilismi) ovat tällaisia filosofioita, jotka muodostavat seinät kummallekin puolen niin, että ei enää pääse toiselle puolen seinää. Sellainen näkemys ei tuo huonoa tulosta heti, mutta se tuo sen myöhemmin. Ja olivatpa seinät savea tai kultaa, se on kuitenkin vankila.
Tekoja, jotka tuovat kielteisen tuloksen, kutsutaan ei-hyveellisiksi. Ne saavat alkunsa mitättömän pienistä kielteisistä asenteista. Niillä on sitten kyky kasvaa ja levitä tulipalon tavoin räjähdysmäisesti. Jotta niin ei kävisi, on tarpeen välttää kielteisiä aikomuksia ja tekoja kaiken voimin. Tähän liittyvät kymmenen huonoa tekoa. Tappaminen, varastaminen ja vahingoittava seksuaalinen käytös ovat kehon toimintoja, joita tulee välttää. Valehteleminen, panettelu, kovat sanat ja juoruaminen ovat puheen väärinkäyttöä ja ahneus, viha ja väärät näkemykset ovat ajatustason huonoja tekoja. Dualismi esimerkiksi on väärä tai puutteellinen näkemys, sillä se johtaa umpikujaan. Näitä tekoja kutsutaan huonoiksi, koska niistä seuraa ikävyyksiä. Kun sen ymmärtää, niitä voi välttää.
Hyvät aikomukset ja hyvien tekojen tekeminen on asian toinen puoli. Tappamisen sijaan elämää suojellaan, valehtelemisen sijaan koetetaan puhua totta, ahneuden sijaan koetetaan harjoittaa anteliaisuutta aidosti. Niitä pidetään hyveinä, koska niistä seuraa myönteinen ja hyvä tulos. Hyödyllinen tarkoitus voidaan löytää kaikelle, ja sanotaan, että bodhisattva voi kääntää kaiken hengelliseksi harjoitukseksi. Se ei pääty kymmeneen tekoon, vaan on mahdollista olla hyödyllinen ja avulias lukemattomilla tavoilla, jotka liittyvät kehoon, puheeseen ja mieleen.
Mahayana menetelmät ovat taitavia ja yksinkertaisia. Jos huomaa vaikkapa voimakkaan halun itsessään, ei tarvitse ponnistella saadakseen sen lakkaamaan. Halu tunnistetaan ja pohdiskellaan tyytyväisyyden etuja. Kun ymmärrys kasvaa, halu vähenee automaattisesti. Ei siis tarvitse tehdä kolmea asiaa: vähentää halua, lisätä tyytyväisyyttä ja kehittää ymmärrystä erikseen. Muita ongelmia käsitellään samalla tavoin. Jos laiskuus vaivaa, pitää pohdiskella ahkeruuden etuja. Jos on saita, on pohdittava mitä hyötyä anteliaisuudesta on. Jos on tietämätön, tulee hankkia tietoa ja jos mieli on monimutkainen, solmussa ja neuroottinen, siihen auttaa mietiskely.
Moraalin kolmas aspekti on muille hyödyksi oleminen. Voidakseen puhtaasti ja kunnolla auttaa muita, täytyy saavuttaa tietty oivalluksen taso. Jokainen voi kuitenkin tehdä jotakin, jos on varma omasta motivaatiostaan. Perusohjeita on neljä:
Ensinnäkin annetaan mitä tarvitaan; siinä ”tarvitaan” on tärkeä sana, sillä antaminen ei sinänsä riitä. Olipa annettu suojaa, opetuksia tai aineellinen lahja, se on jotain mikä siirtyy itseltä toisille, jotakin mitä he tarvitsevat. Jos huomaa, että joku jo ymmärtää asiat, ei ole syytä yrittää lisätä hänen ymmärrystään. Jos joku on jo rikas, hänelle ei tarvitse antaa lisää omaisuutta. Annetaan siis niille, jotka tarvitsevat
Toiseksi, puhutaan niin, että se sopii vastaanottajan ymmärryksen tasoon. Se on enemmän kuin pelkästään lempeät sanat, siihen liittyy vastaanottajan ymmärryksen täydentäminen. Emme puhu vain siksi, että haluamme sanoa jotakin, vaan koska toisen tarvitsee kuulla asia. Kun hän on sen kuullut, aukko hänen tiedoissaan on paikattu ja hän ymmärtää.
Kolmanneksi ei tehdä vain sitä, minkä ajattelee olevan tarpeen vaan se, mitä todella tarvitaan. Kun Buddha opetti Intiassa 2500 vuotta sitten, hän antoi opetukset siinä muodossa, joka sopi sen ajan ihmisille. Luostarisäännöistä hän sanoi, että ne liittyvät oikealla tavalla toimimiseen, mutta yksityiskohdat voivat vaihdella aikakaudesta toiseen. Munkkien ja nunnien kaavun väriksi valittiin sellainen, joka ei herättänyt ylpeyttä sen ajan Intiassa ja Buddha sanoi, että sitä voitaisiin muuttaa olosuhteiden mukaan. Kun koettaa toimia muiden hyödyksi on siis ymmärrettävä, miten teko heihin vaikuttaa.
Neljäs ja tärkein asia on, että on itse tehtävä niin kuin opettaa. Jos sanoo, että tappaminen on paha, ei itse pidä tappaa. Mitä odottaa muilta, sitä on odotettava myös itseltään. Ja sen on tultava sydämestä.
Jos näitä neljää periaatetta noudattaa koettaessaan olla avuksi, niin teot muuttuvat hyödyllisiksi. Shantideva sanoo: ”Miten tietää milloin voi auttaa tai pitäisi auttaa toista? – Kun avun anto ei vahvista egoa.” Kun opettaa muita on siis mietittävä: ”Ylpistynkö jos sanon tämän? Ja jos ylpistyn, niin miksi?” Pohditaan syytä, pyritään poistamaan se ja opetetaan asia vasta sen jälkeen.
Kärsivällisyys ei tässä tarkoita sitä, että tähän asti olen sietänyt tätä, mutta nyt aion räjähtää. Kärsivällisyyteen liittyy kolme seikkaa:
Kärsivällisyys niitä kohtaan, jotka ovat aiheuttaneet vahinkoa itselle. Ensimmäinen kohta liittyy toisiin olentoihin: joku on tietoisesti vahingoittanut itseä, häirinnyt tai vienyt jotakin. Kärsimättömyys häntä kohtaan kasvaa ja hänen sietämisensä on yksi kärsivällisyyden aspekti. Todellista vahinkoa toinen voi tehdä vasta silloin, kun oma kärsivällisyys murenee. Jos pysyy kärsivällisenä voi ajatella, että toinen itse asiassa teki palveluksen, sillä ilman haasteita ei voisi kehittää kärsivällisyyttä. Omien ongelmiensa takia joku voi koettaa vahingoittaa meitä tarkoituksella tai vahingossa. Jos olemme kärsivällisiä oikealla tavalla, autamme häntä antamalla hänen kehittää kärsivällisyyttämme. Voi myös tutkia syitä toisen käytökseen. Jos on ongelma, siihen löytyy myös ratkaisu, kun siedämme vastustajan logiikkaa. Tutkimme hänen päättelyketjujaan, jotka johtivat tiettyyn tekoon, ja ne selvittämällä jokainen ristiriita voidaan purkaa.
Kärsimyksen kestäminen. Kun kärsimys kohdataan, siihen voi suhtautua eri tavoin. Sen voi hyväksyä sellaisenaan ja sietää kaikkia sivuvaikutuksia. Siitä voi pyrkiä eroon kärsivällisesti työskentelemällä asian kanssa. Tai voi olla kärsimätön ja taistella kärsimystä vastaan. Se kuitenkin tekee kärsimyksestä voimakkaamman kuin se muuten olisi.
Kun kohtaa vaikean tilanteen, sitä ei kannata kieltää. Ensimmäinen askel sen voittamiseksi on hyväksyä se. Se ei ole kuvittelua. Kun tilanne nähdään selkeästi, myös omat voimat tulevat näkyviin. Kun kärsimys on hyväksytty, se voidaan voittaa. Tuo hyväksyminen on kärsivällisyyden aspekti.
Kärsivällisyys ymmärryksessä tarkoittaa, että jaksaa kestää sen, että ei vielä ymmärrä kaikkea. Ymmärrys kehittyy asteittain sen takia, että jotain ymmärrettyämme meillä on taipumus tyytyä siihen ja pysähtyä. Jos haluaa siirtyä ymmärryksen tasolta seuraavalle, on korjattava edelliseen tasoon liittyvät virheet.
Kärsivällisyys ymmärryksessä kehittyy mahayana polun toisella asteella. Polun viisi tasoa ovat kertymän polku, soveltamisen polku, näkemisen tai oivaltamisen polku, harjoituksen (mietiskelyn) polku ja polku jolla ei enää mietiskellä. Kertymän polulla kerätään ansiota ja viisautta. Tarvitaan hyvien tekojen tuomaa ansiota, jotta voisi käyttää ymmärrystään. Ansio on kuin astia, johon viisauden kertymä voidaan koota. Ellei sitä ole, tietoa ei voi soveltaa. Näin käy esimerkiksi silloin, kun joku sanoo: ”Tiedän että se on väärin, mutta olosuhteet eivät salli minun toimia toisin.” Hän tietää, ymmärrys on läsnä ja voi tuntua siltä, että hän on epärehellinen. Että hän voisi tehdä toisin. On kuitenkin niin, että häneltä kuluu koko elämä ponnistukseen voittaa tuo ongelma. Se on ansion puutetta. Tulee siis kerätä ansioita, jotta voi kerätä viisautta ja soveltaa sitä. Kun viisautta on kerätty, soveltamisen polku alkaa.
Soveltaminen merkitsee sitä, että oman harjoituksen hedelmät, oivallus tulee käyttöön hyödyllisellä tavalla. Saavutetaan luottamus siihen, että asiat ovat menossa oikeaan suuntaan. Tämä luottamus on kärsivällisyyden aspekti, eikä se voi koskaan hävitä, kun se kerran on syntynyt. Se ei nimittäin ole älyllistä vaan tulee suoraan sydämestä. Se on todellista viisautta, joten se pysyy. Siitä polku jatkuu kohti täydellistä heräämistä, omien mahdollisuuksien todeksi tekemistä.
Monet sutrat mainitsevat erityisesti kärsivällisyyden hyödyt ja aggression haitat, sillä ne kulkevat rinnakkain. Sanotaan, että kaikista kielteisistä aikomuksista ja teoista viha on voimakkain ja kaikista myönteisistä aikomuksista ja teoista kärsivällisyys on voimakkain. Olemme tutkineet paramitoista kolmea: anteliaisuutta, moraalia ja kärsivällisyyttä. Bodhisattvan tien kulkijoiden tulisi harjoittaa eritoten kärsivällisyyttä.
Ahkeruutta tai ponnistusta tarvitaan, jotta saisi tehtyä loppuun sen, minkä on aloittanut. Yleensä suositellaan, että koettaisi saada päätökseen aloittamansa asiat, siitä tulee tapa ja se auttaa suoriutumaan elämässä. Ahkeruuden kolme aspektia ovat
Haarniskan kaltainen ahkeruus suojaa laiskuudelta. Laiskuutta on välinpitämättömyys, jonka seurauksena ei paneudu työhönsä ja laiskuutta on verukkeiden esittäminen, se, ettei usko omiin voimiinsa. Laiskuutta on myös omien päämäärien vesittäminen: jos on päättänyt matkustaa sata kilometriä, matkustaa vain viisikymmentä, kun on päättänyt herätä, tahtookin nukkua ja kun pyydetään puhumaan kovalla äänellä, onnistuu ainoastaan kuiskaamaan. Voima, vahvuus ja itseluottamus ovat se haarniska, jotka suojaavat näiltä esteiltä. Päämäärän tulee olla selkeä, sitä on pohdiskeltava. Kun kaikki mikä tarvitsee tietää, on tarkkaan määritelty, pienet yllätykset eivät hämmennä. Päämäärän syvyys ja selkeys saavat omistautumaan sille, nousee usko ja luottamus. Välinpitämättömyys, verukkeet ja vesittäminen ovat kuin aseita, jotka voivat tuhota ihmisen elämän, ellei hän ole ahkera, luja ja vakaa. Siksi on tarpeen tehdä päämäärä selväksi. Ahkeruus kehittyy vähitellen: sutrissa annetaan esimerkki siitä, miten bodhisattvan ahkeruus kehittyy.
Alussa bodhisattva on kuin kuningas. Hän rakentaa palatsin, ympäröi sen muurilla ja hankkii armeijan. Palatsiin hankitaan ruokaa, juomaa ja viihdykkeitä. Sitten hän ajattelee kansaa ja antaa köyhille vähän evästä. Hän auttaa muita, mutta ajattelee ensin itseään. Hieman kehittyneempi bodhisattva on laivurin kaltainen. Hänellä on vain yksi laiva eikä hän voi pyytää muita odottamaan kunnes hän on itse päässyt virran yli. Hän vie itsensä ja matkustajat yhtä aikaa ja se on suuri edistysaskel edelliseen verrattuna, ajatteleehan muiden hyvinvointia omansa rinnalla. Asteittain hän kehittyy paimenen kaltaiseksi. Sellaista on vaikea löytää, sillä tämä paimen ei kaitse lampaita villan eikä lihan takia. Hän kaitsee niitä ilman palkkaa. Paimenen ei tarvitse pelätä lampaita, sillä ne eivät syö ihmisiä, ne ovat mukavan rauhallisia. Ne eivät koskaan kiitä, vaikka paimen etsii niille parhaat laitumet ja vahtii susien varalta. Kun on kuuma, hän vie lauman varjoon, kun on kylmä, hän johdattaa ne suojaan. Välillä hän vie ne joelle juomaan. Hänen ponnistuksensa tulevat kokonaan lampaiden hyväksi, ja niin suuri bodhisattva työskentelee pelkästään muita ajatellen. Kaikkien kolmen bodhisattvatason päämäärä on: ”Toivon saavuttavani vapauden muiden hyödyksi”, ja paimenen haarniskan kaltainen ahkeruus on suurinta.
Toimintaan sovellettu ahkeruus merkitsee jatkuvuutta toiminnassa, tyytyväisyyttä ja iloa työssä horjumattomuutta. Se on peräänantamattomuutta esteiden tullessa tielle, joskaan se ei tarkoita, että pitäisi olla itsepäinen kuin härkä. Ahkera ihminen tekee työnsä hyvin, näkipä joku sen tai ei.
Ahkeruuden avoimuus on hyvin tärkeää. Haarniska on kaiken perusta, soveltaminen saa asiat toimimaan ja siihen lisätään avoimuus. Ilman kahta muuta ahkeruuden aspektia avoimuus on epävakaa olotila, mutta kun kaikki kolme yhdistetään, siitä tulee tervettä ja viisasta avoimuutta, josta on hyötyä. Muuten avoimuus ei ole ahkeruutta lainkaan. Voi vain nojata taaksepäin ja sanoa: ”Käyköön miten tahansa.” Avoimuus on parempi asenne kuin fanaattisuus tai aggressio, mutta ilman ponnistelua kuluu pitkän aikaa ilman tuloksia.
Otetaan esimerkki. Viiden metrin päässä itsestä on ovi, joka on kiinni, mutta ei lukossa. Sitä vasten voi heittäytyä, kunnes se lopulta aukeaa. Oman avoimuuden puutteessa ei pysty tutkimaan, onko ovi auki vai lukossa. Kun tämä avoimuus yhdistyy ahkeruuteen alusta asti, syntyy tuloksia. Kun se johtaa vapauteen, se on ahkeruuden paramita.
Ellei avoimuutta ole, ego astuu näyttämölle heti, kun tekee hyvää, ja kasvu pysähtyy. Jos ajattelee: ”Olen tehnyt niin paljon hyvää, että nyt en enää jaksa tehdä enempää”, se on ego. Ego voi myös estää viisauden kasvun, jos takertuu jo oppimaansa ja muuttuu itsekeskeisen tyytyväiseksi. Kun kaikki ahkeruuden aspektit ovat mukana, sellaiset rajoitukset poistuvat.
Paramitoista puhuttaessa mietiskelyyn kuuluu myös pohdiskelu, joka on sanallista. Mietiskelyssä ja pohdiskelussa on kolme osaa:
Opetteluvaiheessa pohdiskelun ja mietiskelyn menetelmä on keskeisessä asemassa. Pohdiskelu tarkoittaa aikaa, joka kulutetaan tiettyyn asiaan keskittyneenä. Pohdiskeluun liittyy avoimuus, mikä tarkoittaa sitä, että voi nähdä sen, mikä on nähtävissä, sen sijaan että odottaisi näkevänsä sen mitä haluaa nähdä. Varsinaisessa harjoituksessa menetelmään ei tarvitse enää kiinnittää niin paljon huomiota. Kun kaikesta tulee harjoitusta, se ei enää ole menetelmäkysymys lainkaan. Mietiskelyä voi opiskella eri tavoin. Alkuna on se, että tutustuu aiheeseen. Sen jälkeen oppimaansa voi pohdiskella ja jos on vakuuttunut siitä, että ohjeet ovat oikeat, niiden mukaan mietiskellään.
Toisessa vaiheessa, harjoituksessa, tehdään sitä, mitä ensimmäisessä vaiheessa opeteltiin. Mietiskelyharjoitukseen ryhdytään koko olemuksella: keholla, puheella ja mielellä. Talo ei ole itse, rahat ja vaatteet eivät ole itse, vain keho, puhe ja mieli on se, mikä meditoi. Käyttipä mitä menetelmää tahansa, mietiskellessä keskitytään ja ollaan tietoinen ja jätetään keho, puhe ja mieli rauhaan. Istutaan hiljaa eikä puhuta eikä ajatella liikaa. Annetaan mielen vain levätä. Erityisesti alussa se on tärkeää. Myöhemmin voi mietiskellä niin, että siihen liittyy toimintaa. Kävelymeditaatio on sellaista toimintaa, samoin rukousten lausuminen ja visualisaatio. Ne ovat harjoituksia. Tyyntyminen vastaa puhdasta paperia ja harjoitus on kuvio sillä pohjalla. Kun pohja on hyvä, voi tehdä mestariteoksen.
Kolmas aspekti, jatkuva harjoitus saa kysymään: miten kauan tätä harjoitusta tehdään? Mihin se johtaa ja milloin se päättyy? Voidaan sanoa, että pohdiskelusta on hyötyä niin kauan kuin se lisää selkeyttä ja luottamusta. Kun ymmärrys on selkeä, ei tarvitse enää etsiä lisää tietoa. Mietiskelyä harjoitetaan niin kauan kunnes se ei enää vaadi ponnistusta. Kun se sujuu itsestään, tavallisesti silloin voi siirtyä seuraavaan vaiheeseen. Sitten taas ponnistellaan, tullaan harjoituksen kanssa tutuksi ja lopuksi se sujuu itsestään. Toinen tapa on katsoa mielen luontoa suoraan. Kun tulos syntyy, sydän ymmärtää, eikä sellaista ymmärrystä horjuta mikään. Meditaatiossa pysyminen tarkoittaa, että tulokset pysyvät kun siirrytään käyttämään seuraavaa menetelmää. Niin kauan kuin ollaan henkisellä tiellä, menetelmät vaihtuvat. Kun oivallus saavutetaan, ymmärretään kaiken taianomaisuuden ydin, ja se on mietiskelytilassa pysymisen viimeinen vaihe.
Mietiskelyn tuloksena kehittyy sisäinen tietoisuus oman mielen todellisesta luonnosta, siitä millainen mieli on pinnallisen kuoren alla. Mietiskelemättä ei voi harjoittaa anteliaisuutta, hyvää käytöstä, kärsivällisyyttä eikä ahkeruutta täydellisesti; niistä ei tule ’täydellisyyksiä’, koska niiden ydin, sisäinen tietoisuus, puuttuu. Jotta voisi tuntea mielen sellaisena kuin se on, harjoitetaan ensin tyyneysmietiskelyä (shamata). Siinä mieli lepää vapaana halun, vihan ja tietämättömyyden harhoista. Se ei ole tylsistynyt eikä sokea mielentila, vaan siinä on tietoisuus, joka tunnistaa itsensä. Mietiskelyyn täytyy liittyä myös rakkauden ja myötätunnon asenne ilman ajatusta siitä kuka mietiskelee ja mitä. Myötätunnon asenne ohjaa harjoituksen tulokset kaikkien olentojen hyödyksi, ja se on mahayana tulos. Puolueeton rauhallinen meditaatio, itsestään tietoinen ja kolminaisuuden tuolla puolen, kun se perustuu epäitsekkääseen motivaatioon, se on täydellinen todellistuminen. Hetkenä, jolloin se saavutetaan, syntyy itsestään ponnistukseton ja kaiken täyttävä toiminta olentojen hyödyksi. Se on Buddha-toimintaa ja äärimmäisen totuuden oivallus.
Ensin mieli rauhoitetaan ja tyynnytetään keskittymällä hengitykseen, kävelyyn, aistimuksiin jne. Joissakin menetelmissä käytetään keskittymisen kohdetta, joissakin ei.
Sen seurauksena syntyy tyhjä rauhallinen olo, johon tietoisuus täytyy lisätä. Tässä vaiheessa ei ole kyse mielen sisäisestä itsetietoisuudesta, jonka voi kokea ainoastaan oivalluksessa, vaan pelkästään kirkkaasta ja selkeästä mielestä.
Rauha ja selkeys liitetään oikean motivaation kehyksiin, toiveeseen siitä, että voisi auttaa muita. Sitten mietiskely on täydellistä. Ilman epäitsekästä motivaatiota mietiskely ainoastaan vapauttaa hermostuneisuudesta hetkellisesti ja rentouttaa, eikä sillä ole muita tuloksia. Vajrayanan mietiskelyjumaluuksien visualisaatioharjoitukset vaativat myös oikean motivaation. Ilman sitä jumaluuden visualisoinnista on hiukan enemmän hyötyä kuin monimutkaisen kiven kuvittelemisesta, mutta se ei johda buddhuuteen sittenkään, vaikka jumaluus edustaa absoluuttista totuutta.
Viisaus ilmenee tietona ja älynä, joka voi olla tavanomaista, korkeaa tai ylimaallista.
Tavallinen tieto ja viisaus sisältyy kahdeksaan aihepiiriin:
Neljä ensimmäistä ovat pääluokkia ja neljä viimeistä täydentäviä tiedonaloja. Ensin siis opitaan miten kaikki on tehty, sitten miten se toimii, sitten tutkitaan riippuvuussuhteita ja lopulta totuutta siitä kaikesta.
Tavallista tietoa syvennetään, jotta ymmärrettäisiin paremmin. Se johtaa korkeaan tietoon ja viisauteen.
Korkea tieto ja viisaus ilmaistaan Neljänä jalona totuutena. Niihin kuuluu totuus kärsimyksestä ja kärsimyksen syystä, polun totuus ja rauhan totuus. Totuus kärsimyksestä on, että kaikki mitä elämässä tapahtuu, olipa se myönteistä tai kielteistä, johtaa lopulta kärsimykseen. On helppo nähdä miten kielteiset asiat saavat aikaan kipua. Myönteiset asiat kääntyvät suruksi silloin, kun niihin takerrutaan. On luonnollista kiintyä myönteisiin olosuhteisiin, niitä ei halua menettää. Ilman viisautta ei oivalla, että lopulta niistä on pakko luopua, ja koska ei halua päästää irti, kärsii. Kärsimys on sitä voimakkaampaa mitä tiukemmin takertuu hyvinä pitämiinsä asioihin.
Kärsimyksen syy on tiedon ja viisauden puuttuminen. Kun ei ole tietoa eikä viisautta, halu ja viha nousevat. Ne ilmaantuvat ilman ponnistusta, jos vain jättäytyy oman onnensa nojaan. Kun niille antaa vallan, syntyy lisää halua ja vihaa ja lisää kärsimystä.
Jos kehittää tarkkaavaisuutta tietoisuutta ja viisautta, voi voittaa intohimot ja vihantunteet. Kun ne voitetaan, syntyy rauha, se on tie rauhaan.
Neljäs jalo totuus on rauhan totuus. Jos henkilö, joka on kehittänyt tarkkaavaisuuttaan, tietoisuuttaan ja viisauttaan kokee jotain negatiivista, hän kestää sen. Ja kun hän kokee myönteisiä asioita, sekään ei aiheuta hänelle kärsimystä. Kun olosuhteet ovat hyvät, hän arvostaa sitä. Kun ne muuttuvat, hän on valmistautunut, eikä se vaivaa häntä. Hänen kärsimyksensä ei ole ylitsevuotavaa, hän ei vajoa masennukseen. Jatkuva rentoutuneisuus ja rauha kehittyvät hänessä ja se johtaa hänet vähitellen kokemaan yhä suurempaa rauhaa.
Tämä on ns. alempaa transsendenttista viisautta, johon sisältyy niin suhteellinen kuin absoluuttinenkin totuus, mutta yksipuolisella tavalla. Siinä tappaminen ja muut paheet ovat pahoja ja kärsimys on hyvin paha. Hyvät teot, onnellisuus ja epäitsekkyys ovat hyvin hyviä. Se on kaksinaisuuden vallan alla, jopa ääretön on vastakohta suhteelliselle. Se ylittää samsaran, mutta se on samsaran ylittävän viisauden alempi aspekti.
Ylimaallinen tieto ja viisaus on vapaa tekijän, teon kohteen ja teon itsensä kolmesta ympyrästä. Se on kaiken tietämisen tuolla puolen. Viisaus kehittyy kunnes siitä tulee ylimaallista, siitä käytetään sanaa valaistuminen. Korkein ei-samsarinen viisaus on ei-kaksinaisuuden viisaus. Se on keskitien opin ydin, eikä sitä voi sanoin kuvata.
Samsarista viisautta on tietää, miten kaikki toimii. Seuraava aste on tietää, miten kaikki todella on ja kolmas aste on tietää mikä on kaiken ydin. Sitä voi kuvailla vain karkeasti, sen voi tuntea vasta, kun on maistanut sitä.
Lähteet:
© Bodhimieli.fi, suomennokset Ani Sherab
Kuva: freepik