Mikä on jalo totuus kärsimyksestä? Se on syntymän kärsimys, vanhenemisen kärsimys, sairauden kärsimys, kuoleman kärsimys; rakkaista eroon joutumisen kärsimys, vihollisten kohtaamisen kärsimys, kärsimys kun joutuu kohtaamaan sen, mitä ei halua ja kärsimys siitä, kun on vaarassa menettää sen, minkä haluaisi pitää. Lyhyesti, viiden aggregaatin¹ jokainen aspekti on kärsimystä.
Mikä on jalo totuus kärsimyksen syystä? Se on halu ja jälleensyntymä, johon liittyy intohimo ja joka on täydellistä omistautumista sille sun tälle.
Mikä on jalo totuus kärsimyksen lakkaamisesta? Se on täydellinen hylkääminen, luopuminen, puhdistautuminen ja uudelleensyntymisen toiveen, intohimon ja sille sun tälle omistautumisen laannuttaminen. Se on täydellinen vapaus halusta, halujen tyynnyttäminen ja haluamisen lopettaminen.
Mikä on tie, joka johtaa kärsimyksen lakkaamiseen? Se on jalo kahdeksanosainen tie, johon kuuluu oikea näkemys, oikea ajattelu, oikea puhe, oikea toiminta, oikea elinkeino, oikea ponnistelu, oikea tarkkaavaisuus ja oikea keskittyminen.
— Buddha
Buddha Shakyamuni opetti dharmaa Intiassa 2500 vuotta sitten. Hän antoi opetuksensa viidelle ensimmäiselle oppilaalleen Kauriiden lehdossa Sarnathissa, lähellä Varanasia ja sanoi: ”Oi bhiksut, on neljä jaloa totuutta. Ne ovat totuus kärsimyksestä, totuus kärsimyksen syystä, totuus kärsimyksen lakkaamisesta ja totuus polusta, joka johtaa kärsimyksen lakkaamiseen.”
Yleensä ottaen kaikki tahtovat eroon kärsimyksestä ja olla onnellisia. Sekä ikävyydet että niistä vapautuminen ovat syyn ja seurauksen lain alaisia. Kärsimys ja sen syyt liittyvät siihen, mitä emme halua, ja kärsimyksen lakkaaminen ja tie sen saavuttamiseen liittyvät siihen, mitä toivomme.
Kokemamme kärsimykset kuuluvat johonkin kolmesta kärsimyksen lajista: kärsimyksen kärsimys, muutoksen kärsimys ja kaiken perustana oleva kärsimys.
Kärsimyksen kärsimys viittaa ilmeiseen kärsimykseen, kuten päänsärky. Eläimetkin tuntevat tämäntyyppistä kärsimystä ja meidän tavallamme ne pyrkivät siitä eroon. Koska olennot kokevat pelkoa ja epämukavuutta kohdatessaan kipua ja tuskaa, ne tekevät kaikkensa välttääkseen sitä.
Muutoksen kärsimys voi liittyä esimerkiksi tilanteeseen, jossa istuu kaikessa rauhassa, mutta vähitellen rentous häviää ja olo muuttuu epämukavaksi ja levottomaksi.
Köyhissä maissa ensimmäisen lajin kärsimystä on paljon. Jokainen ymmärtää, että olot ovat kehnot ja niitä tulee kohentaa. Länsimaissa ei ole niin paljon köyhyyttä, mutta on muita ongelmia. On rahaa, ruokaa ja lämpöä, mutta niitä yliarvostetaan ja siksi niistä tulee arvottomia. Sellainen on muutoksen kärsimys. Hyvin köyhä ihminen alikehittyneessä maassa voi unelmoida televisiosta tai autosta, ja sellaisen saaminen tekee hänestä aluksi hyvin tyytyväisen ja onnellisen. Se ei kuitenkin kestä ikuisesti, vaan jossakin vaiheessa hän tahtoo toisenlaisen auton, toisenlaisen television. Vanhat laitteet, jotka tekivät hänet aikoinaan niin tyytyväiseksi saavatkin nyt aikaa tyytymättömyyttä. Se kuuluu muutokseen, ja siksi muutokseen sisältyy kärsimystä.
Kaiken perustana oleva kärsimys on perusta kahdelle edellä mainitulle kärsimyksen lajille. Onnellisenkin osan saanut ihminen voi tahtoa vapautta muutoksen kärsimyksestä. Hän on ikävystynyt yltäkylläisyyden keskellä ja etsii tunnetasapainoa. Se saattaa johtaa syntymään yhdessä ylemmistä maailmoista, joissa on vain yksi tunne: mielentyyneys.
Toive päästä eroon muutoksista ei kuitenkaan riitä syyksi etsiä täydellistä vapautumista olemassaolon kiertokulusta. Buddha opetti, että kaiken kärsimyksen alku ja juuri on kärsimyksen kolmas laji. Joku saattaa ajatella, että se johtuu vain ihmiselämästä ja sen voisi lopettaa yksinkertaisesti tekemällä itsemurhan. Kaiken perustana oleva kärsimys on kuitenkin syyn ja seurauksen lain (karman) alainen ja sitä ohjaavat edellisissä elämissä läpikäytyjen kokemusten aiheuttamat mielenliikkeet kuten viha ja halu. Ellei mieli jatkuisi kehon tuhouduttua, itsemurha voisi hyvinkin olla rohkea ratkaisu, mutta buddhalaisen näkökulman mukaan tajunta jatkaa kuoleman jälkeen ja ottaa uuden kehon, joka muodostaa uuden perustan kärsimyksille. Jos todella tahtoo eroon kaikista kärsimyksistä ja elämässä koetuista ongelmista, on päästävä eroon perussyystä, jonka takia muodostuvat ne osatekijät (aggregaatit), jotka luovat perustan kärsimykselle. Viiteen aggregaattiin perehdytään syvällisemmin analyyttisessä mietiskelyssä.
On siis tutkittava kärsimyksen syytä. Jos syy on, millainen se on, onko se luonnollinen syy, jota ei voi poistaa vai riippuuko se jostakin muusta, jolloin siihen voi puuttua? Jos syy voidaan teoriassa poistaa, onko se käytännössä mahdollista?
Buddhalaisuuden mukaan ulkopuolista luojaa ei ole. Buddhalaiset ovat sitä mieltä, että buddha on korkein olento, mutta edes hänellä ei ole voimaa luoda uutta elämää. Mikä sitten oikein on kärsimyksen syy?
Kärsimyksen lopullinen syy on yleisesti ottaen mieli, joka on pahojen ajatusten kuten vihan, halun, kateuden ym. vaikutuksen alla. Se on pääsyy siihen, että syntyy jossain ja sitä seuraaviin ongelmiin. Mielen tai tajunnan virtaa ei voi katkaista mitenkään. Mieli ei myöskään ole itsessään viallinen, se on vain huonojen ajatusten vaikutuksen alla. Kysymys siis kuuluu, voimmeko hallita vihaa, halua ja muita häiritseviä ja kielteisiä mielentiloja. Jos voimme poistaa ne, jäljelle jää puhdas mieli vapaana kärsimyksen syistä.
Mieltä on kuvattu monin tavoin, se on jotain, mitä voidaan kutsua pelkäksi selkeydeksi ja tietoisuudeksi. Ristiriitaiset tunteetkin ovat pohjimmiltaan sitä, ja tutkimme nyt sitä, miten ne voivat saastuttaa mielen. Miten syntyy halun tai vihan tunne? Se liittyy epäilemättä olettamukseen, että kaikki mitä kokee, on totta. Kun esimerkiksi suuttuu, kokee että suuttumuksen kohde on itsen ulkopuolella kiinteänä ja todella olemassa olevana kohteena. Kokee myös itsensä kiinteänä ja olemassa olevana. Ennen suuttumista kohde vaikutti tavanomaiselta, mutta kun mieli on vihan vallassa, kohde näyttää rumalta ja luotaantyöntävältä ja siitä tahtoo päästä eroon heti. Se näyttää olevan olemassa sillä tavoin: epämiellyttävänä, ja se voimistaa vihaa. Kun suuttumus sitten hälvenee, päivää myöhemmin sama kohde näyttää kauniimmalta. Se on sama objekti, mutta ei näytä niin pahalta kuin edellispäivänä. Viha ja halu liittyvät siihen, että pidämme asioita tosina ja pysyvinä.
Keskitien (madhyamaka) filosofian mukaan negatiiviset mielentilat syntyvät siitä, että pitää olemassaoloa totena. Itseensä käpertynyt illuusio saa aikaan ristiriitaiset tunteet, ja kun pitää asioita todella olemassa olevina, se on kaiken kärsimyksen perussyy. Sen pohjalla kehittyy monenlaisia negatiivisia tunnetiloja ja paljon pahaa karmaa.
Intialainen pandiitta Chandrakirti selittää teoksessaan Madhyamakavatara (Entering the Middle Way), että ensin on kiintymys itseen, sitten takertuminen itsen ulkopuolisiin asioihin ja kiintyminen niihin jonakin, joka on ”minun”. Aluksi on hyvin kiinteä, itsenäinen ja suuri minä – suurempi kuin mikään muu – se on perusta. Siitä kehittyy vähitellen ”tämä on minun”. Sitten koetaan ”me” ja koska on valittu tämä puoli, syntyy ”muut, vihollisemme”.
Minään kiinnytään ja hän tai he tuntuvat kaukaisilta, heitä kohtaan tunnetaan kilpailun tunnetta, kateutta, vihaa. Loppujen lopuksi ongelmana on minä, ei pelkkä minä, mutta sellainen minä, joka on muuttunut pakkomielteeksi. Se saa meidät ärsyyntymään, lausumaan kovia sanoja ja lyömään. Ne ovat ajatustason tekoja, sanallisia tekoja ja fyysisiä tekoja, ja niistä kertyy huonoa karmaa.
Tappaminen, pettäminen ja muut kielteiset teot alkavat siitä, että ensin on tarkoitus saada aikaan pahaa. Ensimmäinen vaihe on kokonaan ajatustasolla: kielteinen mieli. Toisessa vaiheessa mieli ilmaisee itsensä tekojen kautta. Ristiriitaiset tunteet kiristävät ilmapiiriä, vihaista ihmistä vältellään, koska hänen tunnetilansa tarttuu muihinkin. Myöhemmin ihminen katuu suuttumuksen puuskaa, mutta silloin kun se tapahtuu, hän voi tehdä järjettömiä asioita; tulee kirjaimellisesti hulluksi. Sitä häpeää sitten, kun on rauhoittunut taas normaaliksi. Halussa ja vihassa ei ole mitään hyviä puolia, niistä ei seuraa mitään hyvää. Niitä voi olla vaikea hallita, mutta jokainen näkee, ettei niistä ole hyötyä. Tämä on toinen jalo totuus.
Syntyy kysymys, voidaanko kielteiset mielentilat poistaa?
Koska ristiriitaisten tunteiden syy on se, että pidämme asioita todella olemassa olevina, on tutkittava olemmeko oikeassa vai näemmekö asiat virheellisesti. Mieli itse ei voi tutkia sitä, miten se näkee asiat. Voimme kuitenkin analysoida absoluuttista koettamalla löytää sen, mitä mieli pitää todella olemassa olevana. 'Vain mieli' (chittamatra) -koulukunta ja keskitien koulukunta syventyvät näihin tutkimuksiin logiikan avulla. [ks. Kaksi totuutta]
Looginen päättely osoittaa, että mieli, joka pitää asioita todella olemassa olevina, on väärässä. Kohteita, joita mieli pitää olemassa olevina, ei löydy. Jos vertaillaan mieltä, jota kohteet pettävät, mieleen, jota logiikka tukee, jälkimmäinen voittaa. Ymmärrys siitä, että mikään ei ole todella olemassa, on mielen todellinen luonto. Sellainen käsitys, että asiat ovat todellisia, on pinnallinen ja katoava.
Kun poistamme ristiriitaiset kielteiset mielentilat, kaiken kärsimyksen syyn, poistamme myös kärsimyksen. Se on vapautuminen; kärsimyksen lakkaaminen, kolmas jalo totuus. Koska on mahdollista saavuttaa se, tutkimme menetelmiä sen saavuttamiseksi. Tämä on neljäs jalo totuus.
Buddhalaisuuden kolme kulkuneuvoa, hinayana, mahayana ja vajrayana, sisältävät kaikki valaistumisen 37 osatekijää.
Hinayanaa harjoitetaan yleisesti mm. Thaimaassa, Burmassa ja Sri Lankassa. Sen harjoittajat etsivät vapautumista omasta kärsimyksestään. Sen takia he harjoittavat 37 valaistumisen osatekijää, jotka liittyvät viiteen polkuun:
1. neljä tapaa asettaa mieli tarkkaavaisesti paikoilleen
2. neljä ihmeellistä voimaa ja neljä puhdasta luopumista
keräämisen polku
3. viisi kykyä ja viisi voimaa
soveltamisen polku
4. valaistumisen seitsemän osatekijää
näkemisen polku
mietiskelyn polku
Tällä menetelmällä ristiriitaiset kielteiset tunteet lakkaavat ja saavutetaan nirvana, yksilöllinen vapautuminen. Se on hinayanapolulla saavutettava tulos.
Mahayanan seuraajat ovat kiinnostuneita kaikkien tuntevien olentojen valaistumisesta. Tätä asennetta kutsutaan bodhicittaksi, citta on sanskritia ja tarkoittaa mieltä tai sydäntä. Mahayanan harjoittaja on sydämessään suuntautunut kohti valaistumisen saavuttamista sen takia, että se on paras keino auttaa muita.
Mahayana on bodhisattvojen kulkuneuvo, siinä puhutaan kymmenestä bodhisattvatasosta ja kuudesta tuonpuoleisesta täydellisyydestä (kuudesta paramitasta). Harjoittamalla kuutta paramitaa bodhisattva etenee asteittain kymmenen bodhisattvatason kautta buddhuuteen.
Kuuden tuonpuoleisen täydellisyyden harjoittamisen ydin on menetelmän ja viisauden yhdistäminen, niin että kaksi valaistunutta kehoa: rupakaya ja dharmakaya saavutetaan. Ne voidaan saavuttaa vain yhtä aikaa, joten niiden syitä pitää kehittää samanaikaisesti. Rupakayan eli muotokehon syy on ansion kertymä ja dharmakayan eli viisauskehon syy on syvällisen ymmärryksen, viisauden kertymä. Mahayanassa harjoitetaan menetelmää viisaudella ja viisautta menetelmällä. Vajrayanassa menetelmä ja viisaus ovat olemukseltaan yhtä.
Teksti perustuu hänen pyhyytensä Dalai Laman opetuksiin.
© Bodhimieli.fi, suomennokset Ani Sherab
Kuva: freepik